Polkuja

Berlevåg jäi taakse ja yön vietimme Tana brun tienvarsipaikalla, joka sijaitsee aivan Tana Brun sillan kupeessa. Paikalla on matkailijoille hyvät fasiliteetit pysähtymiseen ja lepäämiseen, sillä sen lisäksi, että sieltä löytyy hyvin tilaa autoille ja matkailuautoille, on tarjolla myös vesivessat ja katokselliset tulentekopaikat ruuan valmistukseen. Edessä aukeaa kaunis näkymä Tenojoelle ja joen toiselta puolelta löytyy ruokakauppa ja huoltoasema.

Yön jälkeen matkamme jatkui aikalailla suoraan pohjoiseen päin kohti Luovttatia eli satumaisen kaunista, luonnontilaista rullakivirantaa. Kun asfaltoidulta Tenovuonontieltä käännytään Luovttatin parkkialueelle, on sinne vievä tie huonokuntoinen, kuoppainen hiekkatie, mutta kyllä sen pystyi ajamaan, kun tarpeeksi hitaasti ja varovasti ajoi. Tosin hieman hyvää tuuriakin tarvittiin, koska meidän vierailumme aikana juurikin tuolla yhdestä autosta puhkesi rengas, joten kyllä tuota tietä ihan oikeasti sai kieli keskellä suuta ajella. Onneksi tietä ei tarvinnut ajaa pitkästi ja meillä renkaat säästyivät ehjänä, sillä olihan meidän auton renkaita jo kertaalleen vaihdettu ehjiin Utsjoella Kevon kanjonin vaelluksen aikana. Hieman olisi voinut olla usko koetuksella, jos jo tässä kohtaa reissua olisi jouduttu uudestaan järjestelemään rengasremonttia.

Parkkipaikalle kuitenkin päästiin, parkkeerasimme auton, pakkasimme retkirepun ja teimme lähtöä reitille. Sää oli aamulla utuinen ja merelle päin maisema oli sakean merisumun peitossa. Viereisellä, läheisellä tunturilla porot vaelsivat kohti tunturin lakea verkkaiseen tahtiin ilman kiirettä mihinkään.

Polun lähtöpiste on merkitty selkeästi kyltillä ja lähtöpaikka löytyykin sen ansiosta helposti. Reitin pituus on 2,3 kilometriä suuntaansa ja siihen on hyvä varata tunnin verran aikaa per suunta. Parkkipaikalla, reitillä eikä rannalla ole wc:tä, joten siihen on syytä henkisesti varautua tätä retkeä miettiessä.

Polku ei ole helppokulkuinen, joten huonojalkaiselle en tätä päiväretkeä suosittelisi. Jokaisen rannalle suuntaavan kannattaa varata kulkemiseen hyvät kengät jalkaan. Reitti sisältää paikoin vaikeakulkuista polkua, kivikkoa, jyrkkiä nousuja ja laskuja. Mennessä jyrkin lasku ja palatessa tietysti puolestaan jyrkin nousu on lisäksi märkä, sillä kulkuväylää pitkin valuu myös hiljakseltaan vesinoro, joten polku ja sen kivet ovat märkiä ja liukkaita. Sateisella kelillä toki muutenkin reitti muuttuu liukkaammaksi ja kosteammaksi kulkea ja osa poluista voi silloin olla kuraisia. Reitti on kuitenkin hyvin merkitty ja polku erottuu selkeästi, joten rullakivirannalle löytää helposti perille. Hieman vaikeakulkuisesta polusta huolimatta on tämä matka sen arvoinen, sillä ranta on todella kaunis.

Rannalle päästyämme sää selkiytyi ja saimme nauttia auringostakin, vaikka tuuli jäämereltä päin oli kyllä viileän raikas. Rannalla katselimme, miten sumu painautui viereisen tunturin seinämää vasten ja hiljalleen nousi seinämää kivuten tunturin yli. Tutkimme mykistyneinä taianomaisen kauniita, värikkäitä, jääkauden täydellisen sileiksi hiomia kiviä rannalla ja Lari innostui pulahtamaan uimaankin, vaikka vesi ei paljoa avantoa lämpimämpää kyllä ollutkaan.

Valmistimme rannalla trangialla lounaan ja jälkkäriksi olimme Tana brun kaupalta ostaneet jäätelöä, jonka olimme siirtäneet pakkauksesta termospulloon, missä se oli säilynyt rannalle asti kiinteänä ja viileänä. Rannalla tajusimme, että mukaan olisi ehkä kannattanut pakata myös pitkävartinen lusikka syömistä helpottamaan, mutta saimme me jäätelöä kaivettua termarista grillipihdeilläkin ja ai että miten hyvältä se retkiherkku rannalla maistuikaan. Takuuvarma keino saada lapsikin viihtymään retkellä entistäkin paremmin, kun eväänä mukana on jätskiä!

Luovttatissa kävimme tekemässä tosiaan vain muutaman tunnin päiväretken ja söimme lounaan ja jälkkärit rannalla, ja palattuamme takaisin autolle, matkamme jatkui taas. Seuraava yö oli tarkoitus viettää teltassa Silfarin kanjonilla, joten sinne päin otimme suunnan seuraavaksi. Matkan varrella pidimme Kunesissa Adamsfjordfossenin kohdalla olevalla tienvarsipaikalla vessatauon ja kävimme hetken aikaa jaloittelemassa ja ihastelemassa tien ali voimalla kuohuvaa vesiputousta, Adamsfjordfossenia, joka laskee viereiseen vuonoon. Läiskittyämme mäkäräisiä tarpeeksemme matka jatkui kohti Silfarin kanjonia, josta blogistani löytyykin juttu jo aiemmalta vuodelta.

Silfarin kanjonille Lari halusi kuitenkin palata toistamiseen, koska edellisellä kerralla kanjonin alajuoksulla uidessa jäi hyppyvideo ottamatta, joten nythän se tietysti oli saatava. Kanjonilla sää oli aurinkoinen ja kierrettyämme jälleen hieman kanjonin mykistävän upeissa maisemissa, kruunasi kokemuksen pulahdus alajuoksun viileään veteen. Vesi oli selvästi lämpimämpää kuin edellisenä vuonna ja Larikin sai kalliolta veteen hyppimisestä toivomansa videon napattua. Jätetään kuitenkin nuo hyppykuvat tänne laittamatta, koska luonnonvesiin hyppimiseen sisältyy aina riskejä loukkaantumisesta, joten siihen ei ole tarkoitus blogini sisällöillä ketään kannustaa.

Seuraavaksi matkamme jatkui kohti Altaa.