Tänään meillä mentiin jälleen hyvin perinteisen ruuan äärelle ja tätäkin perinneruokaa meillä on ollut pitkään tarkoitus valmistaa ensimmäistä kertaa itse, mutta vasta tänään siihen ryhdyimme. Tai itse asiassa Lari ryhtyi. Taivaallisen herkullista merimiespihviä olen syönyt monen monta kertaa isäni valmistamana, mutta nyt Lari päätti valmistaa tämän herkun meidän keittiössämme ja herkkuahan siitäkin syntyi! Pakko kyllä todeta, että rakkaudella valmistetun ruuan ja pitkään haudutettujen lihapatojen äärellä kasvaneena olen todella onnekas, että olen myös aviomiehekseni löytänyt ruuanlaittoa rakastavan, keittotaitoisen miehen, joka arvostaa puhtaista raaka-aineista itsevalmistettua rehellistä ruokaa.
Merimiespihvi
- 600g naudan paistia
- margariinia lihojen paistamiseen
- 12 kpl keskikokoista kiinteää perunaa
- 2 keskikokoista sipulia
- suolaa
- mustapippuria
- 3 dl tummaa olutta
- 4 dl vahvaa lihalientä (meillä 4 desissä vettä oli 2 lihaliemikuutiota)
Kuori ja viipaloi perunat sekä sipulit. Siivoa ja viipaloi liha ohuehkoiksi suikaleiksi ja nuiji lihoja vielä kevyesti. Ruskista lihaviipaleet pannulla rasvassa pienissä erissä. Lado uunivuokaan pohjalle kerros perunoita ja sipulia. Ripota päälle hieman suolaa ja rouhittua mustapippuria. Lado kerros ruskistettuja lihaviipaleita, sitten taas perunaa ja sipulia, jonka jälkeen ripsauta päälle jälleen suolaa ja mustapippuria. Lado vuorotellen vuokaan lihoja ja perunaa sekä sipulia ja mausta välejä aina suolalla ja pippurilla. Päällimmäiseksi lado kerros perunaviipaleita. Tämän jälkeen kaada olut ja lihaliemi pataan. Paista 225 asteessa uunin keskitasossa puoli tuntia ja sen jälkeen vähennä lämpöä 150 asteeseen. Anna padan paistua uunissa ilman kantta 150 asteessa kolmisen tuntia. Anna valmiin merimiespihvin vetäytyä uunista tulon jälkeen vielä parikymmentä minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoa esimerkiksi puolukkasurvoksen ja suolakurkkujen kera.


Vastaa