Bravuurini eli kanakeitto

Tätä keittoa meillä on valmistettu jo vuosikaudet ja aina tämä soppa vie kielen mennessään herkullisuudellaan. Nyt kun aloimme valmistamaan keittoa niin huomasin, etten ole vielä blogin puolella jakanut takuuvarmasti herkullisen kanakeiton ohjetta, joten nytpä laitan jakoon tämän bravuurimme. Kannattaa testata ja tuunata mieleisekseen.

WP_20160607_12_26_30_Pro_edited

Kanakeitto

 

  • noin 400g maustamatonta broileria (joko valmiina suikaleena tai esimerkiksi leikkeistä voi suikaloida itse mieleisensä palat niin kuin me teimme)
  • 6-8 perunaa
  • 2 litraa vettä
  • 1 iso sipuli
  • pätkä varsiselleriä
  • pussi keittojuureksia (isoina paloina)
  • 3 kanaliemikuutiota
  • mustapippuria
  • sahramia
  • paprikajauhetta
  • currya
  • suolaa
  • 2 laakerinlehteä
  • 1 purkki kolmen juuston ruokakermaa
  • persiljaa
  • ruohosipulia

 

Kuori ja pilko perunat sopiviksi suupaloiksi. Laita perunat ja vesi kattilaan. Lisää kattilaan kanaliemikuutiot, reilusti mustapippuria, hyppysellinen sahramia ja kaksi laakerinlehteä. Laita levy päälle samalla. Suikaloi broileri sopivan kokoisiksi suupaloiksi ja silppua sipuli isohkoksi silpuksi. Kuumenna nokare rasvaa paistinpannulla ja ruskista broilerit. Mausta reilulla määrällä currya ja paprikajauhetta ja hyppysellisellä mustapippuria ja suolaa. Lisää sekaan sipulisilppu ja anna kuullottua hetki. Lisää kattilaan broileri-sipuliseos. Lisää kattilaan myös keittojuurekset ja pilkottu varsiselleri. Normaalisti käyttäisin tuoreita keittojuureksia keittoon ja kuorisin ja pilkkoisin ne itse, mutta tässä kohtaa vauva-arjen pyörittämisen keskellä päätin hieman oikaista ja ostin juurekset valmiina pakasteena. Anna keiton alkaa kiehumaan ja keitä vielä hiljalleen 5-10 minuuttia kunnes perunat ovat kypsiä. Keittoon voi myös käyttää tuore- ja sulatejuustojen ja kermojen jämät jääkaapista. Meiltä esimerkiksi oli viikonlopun ruuasta jäänyt tilkka kermaa käyttämättä sekä pala koskenlaskija-juustoa, jotka heitimme myös sekaan keittoon tuomaan lisää makua. Kun perunat ovat kypsiä, lisää kolmen juuston kerma ja mausta keitto suolalla sekä lisää muita mausteita tarpeen mukaan. Kun keitossa ovat mausteet kohdallaan niin silppua sekaan vielä reilusti persiljaa ja ruohosipulia ja tarjoa hyvän leivän kera herkullinen kanakeitto!

WP_20160607_12_27_00_Pro_edited

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s