Ei ole kauaakaan aikaa siitä, kun kirjoittelin postauksen ja reseptiä ylös sinappisista, perinteikkäistä possukyljyksistä, jotka valmistuivat hitaasti uunissa haudutellen äitini ikivanhalla reseptillä. Nyt vuorossa olisivat aivan yhtä lailla veden kielelle nostattavat karitsankyljykset, mutta aivan erilaisen makumaailman kera ja näitä kyljyksiä ei haudutellakaan pitkään ja hartaasti, vaan kyljykset tulevat silmänräpäyksessä pannulla tai kesällä grillissä. Vaikka makumaailmat ja valmistustapa eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, niin nämä karitsankyljykset eivät häpeile yhtään äitini takuuvarmalle possukyljysreseptille. Pistäkääpä testiin tämäkin ohje.
Karitsankyljykset
- 2-3 karitsankyljystä per ruokailija
- hyppysellinen suolaa
Marinadi:
- ½ dl öljyä
- ½ dl sitruunanmehua
- 2-3 valkosipulin kynttä
- 2tl rosmariinia
- ripaus mustapippuria
- ½ tl balsamicoa
- ½ tl sokeria
Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään. Lado karitsankyljykset pakastepussiin ja kaada marinadi lihojen päälle. Sulje pakastepussi tiiviisti ja pyörittele kyljyksiä mausteliemessä huolellisesti niin, että mausteet pääsevät joka koloon ja väliin. Anna kyljysten marinoitua vähintään pari tuntia. Kääntele pussia välillä. Kun kyljykset ovat marinoituneet, paista niitä kuumalla paistinpannulla tai grillissä 2-3 minuuttia per puoli molemmin puolin. Tällöin kyljykset jäävät sisältä mediumiksi eli vaaleanpunaiseksi. Suosittelen ehdottomasti syömään karitsankyljykset mediumina eikä läpiharmaaksi paistettuna. Jos kuitenkin haluat kyljyksesi läpikypsänä, niin tällöin 5 minuuttia molemmin puolin paistettuna kyljykset ovat niin sanotusti well done. Ripauta vielä paistettujen kyljysten päälle ripaus suolaa ja kyljykset ovat valmiit tarjoiltaviksi. Meillä karitsankyljysten kanssa tarjottiin juuresmuusia, jossa perunan lisäksi oli porkkanaa ja bataattia. Muusi oli maustettu tuoreella ruohosipulisilpulla. Lisäksi oli hollandaisekastiketta ja ruusukaalisalaattia. Vinkki! Valmista kaikki muut aterian komponentit valmiiksi ennen kuin alat paistamaan kyljyksiä, jotta pääset suoraan syömään ruokavierainesi, kun kyljykset on taidokkaasti paistettu mediumiksi.
Ruusukaalisalaatin ohjeen bongasimme Kokkisota-ohjelmasta. Tässäpä vielä meidän versiomme tuosta herkullisesta salaatista. En muuten ollut koskaan aiemmin tullut ajatelleeksi, että ruusukaalia voisi syödä raakanakin ennen kuin bongasimme idean tuosta ohjelmasta. Mutta miksikäs ei voisi syödä raakana? Kyllähän kukkakaalikin on ihanaa dippailtavaa muiden kasvisten kanssa kypsentämättömänä ja perinteisen coleslaw-salaatin peruspilari on raaka kaalisuikale. Salaatti todella yllätti herkullisuudellaan ja veikkaan, että tässä muodossa kaali uppoaisi aika monelle sellaisellekin ruokavieraalle, joka ei tavallisesti kaaleista sen suuremmin välitä.
Ruusukaalisalaatti
- 1 pkt ruusukaalia
- ½ dl öljyä
- ½ sitruunan mehua
- suolaa
- tuoreita yrttejä, meillä oli käytössä ruohosipulia ja persiljaa
- 1rkl hunajaa
- ripaus mustapippuria
Poista ruusukaaleista kannat ja pilko suikaleeksi. Sekoita kulhossa öljy, sitruunan mehu, suola, pieneksi silputut yrtit, hunaja ja mustapippuri. Sekoita kastike ruusukaalisuikaleiden sekaan ja anna maustua ennen tarjoilua. Öljynä meillä oli käytössä öljymix, josta osa oli auringonkukkaöljyä ja osa saksanpähkinäöljyä.

Vastaa