Polkuja

Aiemmin kerroinkin jo, että veljeni on nyt viikon verran ollut vieraanamme täällä, mutta lisää sukulaisia saimme seuraksemme tällä viikolla, kun kummini matkustivat minilomalle Kroatiaan myös. Heidän viiden päivän visiittinsä kohteena oli Istrian niemimaan eteläkärjestä löytyvä historiallinen kulttuurikaupunki Pula, johon me olemme kerenneet vasta vain hieman tutustumaan pienen pintaraapaisun verran yhden pikaisen visiitin aikana hakiessamme veljeni Pulan lentokentältä viikko sitten, mutta aikomuksena on vielä toistamiseenkin palata Pulaan tutustumaan tuon kaupungin kiehtoviin nähtävyyksiin ja kehuttuihin ravintoloihin.

Tällä kertaa kohteena ei ollut kuitenkaan Pula, sillä kummini vuokrasivat käyttöönsä auton ja näimme heitä torstaina yhteisen päivällisen merkeissä Labinin vanhassa kaupungissa, jota meille oli kehuttu näkemisen arvoiseksi kauniiksi kaupunkinähtävyydeksi ja lisäksi Labin oli sopivasti Pulan ja Opatijan puolivälissä. Ravintolaksi valikoitui aivan Labinin vanhan kaupungin sydämestä löytyvä ravintola Kvarner, jonka viihtyisän näköiseltä terassilta on upea näköala aina merelle saakka. Kvarneria oli netissä kuvailtu keskihintaiseksi, ruokaa oli kehuttu herkulliseksi, terassin näköalaa upeaksi, sisustusta siistiksi ja viihtyisäksi ja palvelusta oli hieman annettu risuja monen kerrottua, että palvelu oli hieman hidasta.

Labinissa parkkeeraus olikin hieman mielenkiintoisempi haaste, mutta pienen soutamisen, huopaamisen, arpomisen, pyörimisen, peruuttelun ja yhden kuskinvaihdonkin jälkeen parkkipaikka löytyikin aivan vanhan kaupungin keskustasta, jossa parkkimaksua ei tilitetä maksuautomaattiin, vaan paikalle saapuu ihan oikea, elävä pysäköinninvalvoja rahastamaan. Eipähän tarvitse ainakaan pelätä, että auto olisi parkkeerattu väärin luvattomalle paikalle ja että autolle takaisin palatessa paikalla komeilisikin rengaslukko auton renkaassa tai pahimmassa tapauksessa auto olisi hinattu poliisin varikolle kokonaan.

Kvarnerissa päätimme jäädä ulos terassille syömään, mutta saatuamme juomat eteemme ja juuri kun aloimme tekemään ruokatilausta, yltyi tuuli aivan yllättäen myrskyisäksi. Koko asiakasjoukko lähti siirtymään sisätiloihin reippain askelin keräten kukin omat juomansa ja astiansa mukaan ja tarjoilijat tyhjensivät vauhdilla pöytiä sekä laskivat aurinkovarjoja alas myrskyn tieltä. Juuri ennen sadetta kerkesimme sisälle ja säästyimme kastumiselta. Tämä sekaannus aiheutti meidänkin ravintolakokemukseemme sen, että palvelu tuntui aika hitaalta. Jouduimme odottamaan aika kauan ennen kuin tavoitimme tarjoilijan kirjaamaan ruokatilauksemme. Tosin ulkona terassillakin olimme odotelleet tarjoilijaa luoksemme jo jonkin aikaa ja alku kaikin puolin palvelun ja kommunikaation osalta oli hieman takkuinen. Kun vihdoin tilaukset oli tehty, niin sen jälkeen homma alkoi kuitenkin rullaamaan eikä ruokia tarvinnut odottaa turhan kauaa. Tosin Alisa kerkesi syödä oman purkkiruokansa ennen kuin kukaan meistä oli saanut ruokaa nenänsä alle. Plussaa kuitenkin siitä, että ravintolassa oli pikkulapsia varten varattu syöttötuoli (joka alun perin tarjoilijan toimesta kannettiin kuitenkin väärään pöytään väärille asiakkaille) ja lapsen soseruoka lämmitettiin ravintolan mikrossa oikein mielellään ja varsin ripeästi. Kun sitten lopulta saimme ruuat koko muunkin porukkamme nenien eteen, oli se todella maistuvaa. Ei mitään wow-elämyksen nostattavaa, mutta erittäin herkullista. Itse olin niin nälkäinen, että hyökkäsin oman lohiannokseni kimppuun samantien unohtaen ottaa kuvankin annoksestani. Onneksi Lari otti malttavaisempana kuvan omasta entrecotepihvistään. Jälkkäristäni sentään maltoin ottaa kuvan, kun nälkä oli jo taltutettu sinapilla maustetulla lohella ja ranskalaisilla. Jälkkäriksi tilasin tiramisun ja ai että miten taivaallisen hyvä tuo jälkkäri olikaan. Myös Larin crème brûlée oli todella herkullinen.

Päivällisemme aikana ukkoskuuro kerkesi pyyhkäisemään Labinin yli ja kun astelimme ravintolasta ulos, sää oli laantunut, tuuli mennyt menojaan, aurinko alkoi pilkottamaan pilvien raoista ja sateesta jäljellä oli vain märäksi kastuneet tiet. Meillä oli vielä hieman autossa parkkiaikaa jäljellä ja mietimme mitäs sitä vielä Labinissa touhuisi ennen kotimatkaa. Päätimme käydä kaupunkiajelulla turistijunalla, joka teki vartin mittaisen kierroksen Labinin ympäri. Alisa tykkäsi istua pyörillä eteenpäin puksuttavan junan kyydissä kuunnellen junan pillin vihellystä ja katsellen kylässä jolkottelevia koiria ja me näimme pikaisen silmäyksen Labinista, talojen pihoja koristavista hedelmäpuista ja värikkäästä kaupunki-ilmeestä. Saimme myös hieman jännitystä matkaan, kun junan eteen yllättäen kruisaili pikkuauto pakottaen junan jarruttamaan äkillisesti ja tämän seurauksena me saimme lyhyen hetken luisua pienessä sivuluisussa vaunussa, jonka renkaat muistuttivat lähinnä kottikärryn renkaita eikä niiden pito-ominaisuudet olleet kovin mainittavat. Labin oli kaikin puolin oikein viihtyisä pikkukaupunki, jossa oli kauniit näköalat ja maittavaa ruokaa.