Tämä viikonloppu on kyllä ollut niin seesteinen ja idyllinen kuin vain olla ja voi, vaikka sitä ei ehkä ihan helppoa olekaan uskoa, kun puhutaan kuitenkin lapsiperheestä. Tähän viikonloppuun mahtuivat kuitenkin pitkät päiväunet, ravintolaillallinen, vaikka se ei tällä kertaa pizzaa kummempaa ollutkaan, niin silti lauantaina perheenä syötiin ulkona kiireettä ilman, että kenelläkään oli vetovastuuta keittiöstä ja ruuanlaitosta, vuoden ensimmäiset herkuttelut mämmillä ja vaniljakastikkeella, ulkoilua koko perheen voimin, shoppailua ja kotona tänään sunnuntaina valmistettuja mitä herkullisimpia possukyljyksiä perinteisen reseptin mukaisesti hauduteltuina tottakai.
Viikolla Alisalta ja Larilta heidän yhteisen vapaansa tiimoilta toteuttamatta jäi pulkkailupäivä ja retki nuotiolle hyytävien pakkaslukemien vuoksi. Tänään pakkasmittari näytti kuitenkin huomattavasti lempeämpiä lukemia ja kipakin pakkanen oli hellittänyt otteensa. Niinpä tänään päätimme pakata kaakaot ja makkarapaketin reppuun, pehmustaa pulkan ihanan muhkealla ja lämpimällä lampaantaljalla, suunnata ulkoilemaan Päijänteen jäälle ja käydä tuossa lähisaaressa nuotiolla paistamassa tikun nokassa makkarat, hörppimässä kuumat kaakaot retkimukeista ja tartuttamassa vaatteisiin aidon nuotioretken tuoksun eli savun tuoksun.
Savun tuoksulla ja elävän tulenliekin katselemisella on jännä vaikutus ainakin omiin mielenliikkeisiini. Ne vievät ajatukset nuotiolla istuessa johonkin rauhallisemmille ja tyynemmille aallonpituuksille. Savu pyyhkii arjen stressin ja kiireen hetkeksi johonkin alleen ja täyttää mielen kiireettömyydellä. Tulenliekin lepatuksen katselemisella on hypnotisoivan rauhoittava vaikutus ja se saa keskittymään vain vallitsevaan hetkeen. Nuotiolla istumisessa vain on sitä jotain taianomaista rauhaa ja harmoniaa. Kuka muu kokee nuotioretket parhaaksi ulkoilupuuhaksi, mitä talvipakkasilla voi tehdä?
Kun katsoimme ikkunasta ulos säätä silmällä mittaillen samalla kun teimme lähtöä talviselle retkellemme, paistoi aurinko ja sää oli selkeä sekä kirkas. Siihen mennessä, kun pääsimme sisältä ulos ja järven rantaan saakka, sää oli muuttunut tyystin. Poskia ja ohimoita vihmoi hyytävä tuuli ja sakea lumipyry tunki sisään silmistä, sieraimista ja suusta. Eteenpäin päästäkseen oli painettava päätä alas ja leukaa rintaan sekä siristeltävä silmiä, jottei lumihiutaleet olisi muuranneet silmiä sokeiksi. Tuli siinä jo mietittyä, miksi lähdimme ulkoilemaan ja mikä ihme on tämä meidän tuuri! Ainoa, jota lumipyry ei näyttänyt häiritsevän pätkääkään, oli tietysti Nala, joka vain nautti lumen paljoudesta ja piehtaroimisesta puhtailla puuterihangilla.
Yhtäkkiä kuitenkin huomasin, että taivas ympärillämme oli aivan kirkas ja sininen. Vaakatasossa vihmova lumipyry kuitenkin vain jatkui ja surkuhupaisa tilanne alkoi jo naurattamaankin meitä kaikkia. Kuvittelimme olevamme ne epäonniset hahmot sarjakuvissa, kun kaikkialla muualla on kaunis, aurinkoinen sää, mutta tämän epäonnisen hahmon päällä kulkee musta pilvi, josta sataa kaatamalla.
Päästyämme nuotiopaikalle lumisade kuitenkin lakkasi ja saimme nauttia lämmittävästä auringonpaisteesta sekä kauniista sinisestä taivaasta. Kannatti lähteä retkelle, vaikka välillä usko koko hommaan horjuikin. Lari, Alisa ja Nala herkuttelivat nuotiomakkaroilla ja minä hörpin kaakaotani. Olisin voinut kumota yksin termarillisen kuumaa kaakaota, mutta sai siitä tasapuolisuuden nimissä osansa Alisa ja Larikin.
Polkuja 
Vastaa