Omakotitalon värisuunnitelma

IMG_4830

Omakotitalosuunnitelmat ne vain vääjäämättä etenevät pala kerrallaan. Rakennuslupahakemukseen täytyy liittää mukaan talon ulkoverhouksen värisuunnitelma, joten talon ulkoasun värien miettiminen on itse asiassa ajankohtaista jo hyvin alkuvaiheessa rakennusprojektia. Sitä mietitään jo samalla kun vertaillaan, millainen ulkoasu talolle tulee, päätetään rakennettavien neliöiden määrä, pohditaan rakennetaanko autotallia vai ei ja hiotaan pohjapiirrustusta. Kävimmekin jo suunnittelemassa talomme ulkoverhouksen värejä maalikaupassa ammattilaisen kanssa ja siitä ajattelin tässä postauksessa kertoa sanan tai pari.

 

Tonttimme asemakaava määrää, että talomme tulee olla sävyltään murrettu tai vaalea. Asemakaava antaa siis aika paljonkin itse asiassa liikkumavaraa talomme värin valinnassa. Pohdin talon pääväriä sinisen ja keltaisen väliltä. Alunperin olin kallistunut nimenomaan vaaleaan, hentoiseen sinisen sävyyn. Jos olisit kysynyt minulta heinäkuussa, niin talostamme olisi tullut sininen. Myös talo, josta teimme alkusyksystä tarjouksen, oli kaunis sinisävyinen puutalo. Sininen väri muistutti minua Ruotsin Åresta ja toi mieleen onnellisia lapsuusmuistoja lumisilta tuntureilta, joissa pakkanen nipisteli punehtuvista poskipäistä ja valkeilla laskettelurinteillä suksilla mutkitellessa taakse jäi vain kevyt lumipilven pöllähdys. Ruotsissa Åressa viettäessämme kerran talvilomaviikkoa, majoituimme mökkikylään. Reissuporukallemme oli vuokrattu kaksi vierekkäistä mökkiä. Toinen mökki oli tummanruskea ja siellä oli joka kolkka ja kodinkone enemmän ja vähemmän rempallaan. Minun perheeni majoittui kauniiseen vaaleansinisen maalihunnun omaavaan puulaudoitettuun mökkiin, joka ristittiin helmeksi, sillä se todella erottui helmenä vieressä tönöttävien ruskeiden mökkien seasta. Pitkään mietin, että täydellinen talon väri meillekin olisi se hento vaaleansininen pastellisävy, jolloin meidänkin koti toisi muistoja onnellisesta helmestä. Mutta sitten käänsinkin kelkkani täysin ja ajattelin jättää nämä kauniit, rakkaat muistot Åreen sellaisenaan; koskemattomina.

IMG_4828

Päädyinkin valitsemaan talomme pääväriksi hennon vaaleankeltaisen, joka itse asiassa on aikanaan rantautunut Suomeen italialaisten palatsien arkkitehtonisten tuulien mukana ja kuningas Kustaa IV Aadolfin suosituksesta keltaisia talojen julkisivuja alkoi tupsahtelemaan suomalaisten punamultatalojen kansoittamien kortteleiden keskelle kaupunkeihin. Keltaista väriä pidettiin vaurauden merkkinä. En tiedä sitten, että kertooko keltainen talosävymme italialaisesta kartanounelmasta, mutta minulle tuo väri edustaa aurinkoa, lämpöä, iloa ja onnellisuutta. Keltaisesta väristä huokuu positiivisuus, optimismi ja elämänilo. Siksi se on väreistä itselleni se kaikkein rakkain ja puhuttelevin. Keltainen edustaa minulle niitä asioita, joita kohti haluaisin elämässäni kulkea. Siksi kodistamme tulee keltainen ja juuri sen oikean keltaisen värisävyn metsästämiseen onkin käytetty paljon aikaa. Olen bongaillut naapurustossamme ja joka puolella liikkuessani ihania keltaisia värisävyjä ja koittanut painaa mieleeni aina sen kaikista kauneimman sävyn, joka lyö laudalta muut aikaisemmin näkemäni sävyt upeudellaan. Yksi talo on vielä mielessäni, jonka ovella pitää ehkä käydä kolkuttelemassa ja kyselemässä, että millä sävyllä talo on maalattu.

IMG_4834

Katostamme tulee tummanharmaa, sillä sen määrää meillä jo asemakaava, eikä muun värisiä kattoja edes sallita. Katon värin mukaan samaan linjaan sävytetään tumman harmaalla myös lumiesteet, tikapuut, sadevesikourut ja -putket. Lopuksi talomme ilme raikastetaan valkoisilla yksityiskohdilla. Valkoisella maalataan tolpat, kaiteet, ikkunan koristelaudat, koristelistat ja muut pienet ulkoverhouksen yksityiskohdat ja korostukset. Maalikaupassa vertailimme siispä nämä värit mielessä pitäen erilaisia keltaisen sävyjä. Loppujen lopuksi vaihtoehtoja oli aika helppo karsia. Kun maalit näki puupaloille maalattuna ja niitä pääsi vertailemaan vierekkäin toisiinsa sekä maalarinvalkoiseen, niin huomasi nopeasti, mikä sävy oli aivan liian räikeä, tumma, harmahtava, punertava, vaalea tai jotenkin muuten liian paljon tai liian vähän jotain. Lopulta värejä tovin maalikaupan pöydällä pyöriteltyämme pöydällä oli enää kaksi keltaista sävyä. Aivan toistensa kaltaiset, hyvin samanlaiset sävyt, toinen hieman pigmenttisempi keltainen sävy ja toinen aavistuksen vaaleampi. Vaaleampi olisi se täydellinen sävy, mikäli sisätiloissa loisteputkivalaistuksessa pieneen värinäytteeseen olisi uskominen, mutta myyjä muistutti meitä, että kun väri maalataan suurelle puupinnalle ja ympäriltä tulvii luonnonvaloa, niin väri ei näytä yhtä keltaiselta kuin pienessä puulistalle maalatussa värinäytteessä. Vaalea sävy vaalenee luonnonvalon ja ympäröivien värien vaikutuksesta entisestään ja saattaisimmekin itse asiassa olla maalaustulokseen aavistuksen pettyneitä, jos valitsisimme vaaleamman sävyn. Myyjä suositteli päätymään vaihtoehdoistamme siihen tummempaan keltaiseen, jolloin sävy todennäköisesti olisi lähempänä toivomaamme lopputulosta ja sitä täydellistä keltaista sävyä. Kumpikaan sävy ei kuitenkaan ollut räikeä kartanonkeltainen, vaan molemmat sävyt olivat hyvin hillittyjä, vaaleita ja tasapainoisia. Tuskin valitsisimme huonosti päädyimme sitten kumpaan tahansa sävyyn.

IMG_4832

Näitä sävyjä meillä on aikaa vielä hetki pohtia ennen kuin rakennuslupahakemukseen täytyy rustata valmis värisuunnitelma. Vaihdan mielipidettäni näiden kahden sävyn, Viljan ja Angervon, välillä vuoropäivin ja vuorokaudenajasta riippuen.

9 vastausta artikkeliin “Omakotitalon värisuunnitelma”

  1. […] piirrettiin mukaan tarkastuskuviin. Tarkastuskuvia odotellessa on myös hyvää aikaa tehdä talon ulkovärityssuunnitelma. Tätä varten kannattaa käydä maalikaupassa tutustumassa eri sävyihin ja maalit näkee […]

    Tykkää

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s