Polkuja

Kun kroppani yrittää täällä Suomessa sujahtaa taas arjen keskelle ja syväjäästä huolimatta koitan totutella ympäröivään harmauteen, makaa mieleni vielä meksikolaisessa aurinkotuolissa ja pulahtaa välillä ihanan lämpimään, suolaiseen meriveteen. Niinpä luvassa on lisää reissutarinoita.

Retket ja aktiviteetit, joita Meksikon reissulla tällä kertaa teimme, painottuivat pitkälti vesiaktiviteetteihin keskellä Jukatanin niemimaan upeaa, värikylläistä luontoa. Luonto on vehreää ja värikästä, yllättävääkin, ja kätkee sisälleen mitä eksoottisimpia eläimiä. Kaikkiin Meksikossa villinä asustaviin eläimiin en edes mielinyt törmätä. Siinä missä Suomessa tienvarsilla varoitellaan hirvistä, on valtateiden varsilla Meksikossa muunmuassa jaguaarivaroituksia. Päätiet on aidattu massiivisilla aidoilla ja tähystystorneja tähystäjineen näkyy tiheästi. Hotellialueella puolestaan varoitetaan laguunin puolella elävistä krokotiileista. Me emme krokotiiliakaan onnistuneet näkemään, mutta eräs samassa hotellissa kanssamme asustellut suomalaispariskunta nappasi valokuvankin muistoksi kohtaamisestaan villinä elävän krokotiilin kanssa. Näitä eläimiä en todella jäänyt ikävöimään, mutta upeita merikilpikonnia, värikkäitä trooppisia kaloja, papukaijoja, tukaaneja, iguaaneja, nenäkarhuja ja aguteja sen sijaan voisin mielelläni katsella Suomen luonnossakin. Ensimmäinen retkemme suuntautui Cancúnista Maya Rivieran rannikkoa etelään päin kohti Akumalin lahtea ja lähellä sijaitsevia Caracol-cenoteja. Retkellä pienen ryhmämme mukana oli koko päivän ajan myös ammattikuvaaja, joka on kuvannut suurimman osan tämän postauksenkin kuvista. Ihanaa, että saimme muistoksi upeasta päivästämme nämä uskomattoman upeat kuvat myös, sillä vesiaktiviteeteissa on mahdotonta itse raahata omaa järkkäriä mukana.

Maailman seitsemästä merikilpikonnalajista neljää voi tavata Meksikossa Karibianmeren rannalla. Siksi tämä rannikko onkin otollinen merikilpikonnien näkemiselle. Paras paikka ja 100 prosenttinen varmuus tavata kilpikonnia on Akumalissa. Akumal on lahti, jonka kasvillisuus ja ekosysteemi tarjoavat merikilpikonnille luonnollisen ruokailubuffetin. Aiempina vuosina Akumalin lahteen pääsivät turistit ilman mitään rajoituksia omin päin snorklaamaan kilpikonnien sekaan. Turistit kuitenkin kävivät liian tuttavalliseksi kilpikonnien seurassa; he koskettivat niitä ja jopa jahtasivat ja yrittivät saada kiinni. Ihmisen kilpikonnille aiheuttama stressi sai aikaan kilpikonnille kuitenkin vakavia terveyshaittoja, joten Akumalin alueesta tehtiin luonnonsuojelualue ja vuodeksi alueelle pääsy suljettiin kaikilta ulkopuolisilta, jotta kilpikonnat saivat toipua stressistä.

Vuoden jälkeen Akumalin alue avattiin uudelleen snorklaajille, mutta vapaasti sinne ei enää pääse. Alueelle mennessä on maksettava 10 dollarin luonnonpuistomaksu ja varsinaiseen lahteen, jossa kilpikonnat ruokailevat, ei ole pääsyä enää lainkaan. Snorklaamaan pääsee lahden suualueelle niille reiteille, joiden kautta kilpikonnat kulkevat ruokailemaan Akumalin lahteen. Ihmisistä veteen huuhtoutuu litroittain ja litroittain aurinkorasvaa, mikä ei aiheuta haittaa pelkästään kilpikonnille, vaan merille ihan täysivaltaisesti, joten aurinkorasvaa tulisi välttää ja suojata iho vaatteilla, mutta sen mitä aurinkorasvaa on pakko käyttää, on sen ehdottomasti oltava biohajoavaa. Lisäksi kilpikonnien koskettaminen on ankarasti kielletty niiden hyvinvoinnin takaamiseksi.

Photo: Daniel Restrepo Madrid Photography / @restrepomadrid Taustalla haaleana näkyy kilpikonna uiskentelemassa!

Me näimme snorklatessamme useita kilpikonnia, kahta eri lajiketta, mutta en kyllä enää muista näiden lajien nimiä. Kilpikonnien on tultava pintaan haukkaamaan happea 5-6 minuutin välein, joten myös iloksemme Alisakin näki pinnalta käsin muutaman kilpikonnan aivan lähietäisyydeltä. Alisa oli aivan innoissaan ja ihmeissään pintaan ilmestyneestä kilpikonnan suuresta päästä ja itsellekin oli hieno kokemus nähdä kilpikonna niin läheltä, että sitä olisi yltänyt koskettamaan, jos olisi vain käden ojentanut.

Snorklauksen jälkeen suuntasimme lyhyehkön ajomatkan päässä sijaitseville cenoteille, joiden nimi on Caracol. Cenotet ovat Jukatanin niemimaan erikoisuus ja niistä nauttimaam pääsee ainoastaan tuolla. Niinpä jos joku kysyy minulta matkavinkkejä Jukatanin niemimaalle, suosittelen ehdottomasti vierailemaan cenotella, sillä kokemus on ainutkertaisen upea. Kyseessä on tuhansia vuosia sitten jääkaudella muodostunut maanalainen tuhansien kilometrien mittainen jokiverkosto, jossa on yksi maailman puhtaimmista vesistä, sillä vesi suodattuu cenoteen kalkkikiven läpi. Juomakelpoista vesi ei kuitenkaan ole, sillä sen kalkkipitoisuus on niin korkea, että se aiheuttaisi elimistöömme mm. munuaiskiviä. Cenoteja on kahdenlaisia, avocenoteja ja luolamaisia suljettuja cenoteja. Myös avocenotet ovat aikanaan olleet luolastoja, mutta ajansaatossa niistä on romahtanut katto. Cenotet voivat olla kuivia tai märkiä, se riippuu aina vedenpinnan korkeudesta. Kuivana vuonna jotkin osat jokiverkostosta voivat kuivua, kun taas sateisena vuonna ne täyttyvät vedellä. Cenoteissa on nähtävillä Jukatanin niemimaan historia tuhansien vuosien taakse, sillä aikanaan koko niemimaa on ollut merenpohjaa. Niimpä cenoteissa tippukivimuodostelmien lisäksi seinämät ovat täynnä kivettynyttä korallia.

Luolastojen kattoihin on myös pesiytynyt lepakkoyhdyskuntia, joten pään yli tuon tuostakin vilahtelevia lepakoita ei kannata säikähtää.

Me kävimme kahdessa cenotessa. Toinen oli niinsanottu kuiva cenote, jossa vettä tänä vuonna oli suurin piirtein nilkkoihin asti. Tämä upea miljöö, joka toi mieleen Jurassic Parkin, oli Alisan mukaan Hevisaurusten syntyluola, ja luolan ulkopuolella viidakossa vilisti kuulemma pikkuhevisauruksia (iguaaneja).

Photo: Daniel Restrepo Madrid Photography / @restrepomadrid

Photo: Daniel Restrepo Madrid Photography / @restrepomadrid

Photo: Daniel Restrepo Madrid Photography / @restrepomadrid

Photo: Daniel Restrepo Madrid Photography / @restrepomadrid

Toiseen cenoteen pääsimmekin sitten uimaan. Lepakkojen viuhuessa aivan pään yläpuolelta uimme pienen lenkin cenoten jokiverkostossa. Näissä verkostoissa ei koskaan pidä lähteä mihinkään ilman asiantuntevaa opasta, sillä vuosittain näihin maanalaisiin verkostoihin eksyy sukeltajia, jotka eivät löydä enää tietään ulos. Uidessamme oppaan kanssa tuon lenkin huomasimme hyvin, kuinka helppoa luolastoon olisi eksyä. Joka puolella näyttää samalta ja joki vain jatkuu epämääräisenä vähän joka suuntaan poukkoillen eikä missään tietenkään ole exit-kylttejä. Caracol-cenote oli siitä harvinainen, että siellä pääsi uimaan ilman sukellustarvikkeita luolastoon ja näkemään sellaisia näkymiä, joita tavallisesti vain laitesukeltajat pääsevät näkemään. Cenotet kannattaa ehdottomasti kokea, jos matkustaa Jukatanille. Cenotet ovat loputtoman kiehtovia ja mielenkiintoisia ja näky niiden sisällä sekä ympäröivässä viidakossa on taianomaisen hypnotisoiva.

Lounaaksi me söimme meksikolaisia empanadaksia, joita on pakko opetella valmistamaan kotonakin, sillä niin herkullisia ne olivat. Empanadakset voivat olla täytetty esimerkiksi juustolla, pinaatilla, kanalla, kinkulla tai naudanlihalla. Näimme viidakossa myös iguaaneja vaikka millä mitalla ja palatessamme reissulta, pääsi matkan varrella Alisa yllättäen tekemään tuttavuutta agutin kanssa, joka on meksikolainen kissan kokoinen jyrsijä. Tämä aguti oli yllättävän rohkea ja tuli uskaliaasti tekemään tuttavuutta Alisan kanssa. Alisasta se, että aguti tuli haistamaan hänen kättään, oli varmasti yhtä kikerryttävän jännittävää kuin agutista tämän pienen ihmisen kohtaaminen.

Meillä oli vain pieni retkiryhmä. Meidän perheen lisäksi ryhmässämme oli vain seitsemän muuta osallistujaa. Tällaisessa ryhmässä retkelle on mukava lähteä, kun kuulee kunnolla, mitä oppaalla on sanottavaa ja päivän aikataulu räätälöitiin meidän mukaan; suihkuissa ja vessoissa oli aikaa käydä, ruokailla sai kaikessa rauhassa eikä mihinkään ollut kiire. Snorklaamassa oli aikaa aivan rauhassa seurata kilpikonnia eikä sieltä lähdetty mihinkään ennen kuin kaikki olivat saaneet nauttia tarpeekseen kilpikonnien läsnäolosta ja bongata samalla meren värikkäitä trooppisia kaloja. Cenoteissa myöskään ei tarvinnut kiirehtiä mihinkään, vaan valokuvaamiselle ja cenoteihin tutustumiseen oli hyvin aikaa. Suosittelen ehdottomasti panostamaan matkabudjetista hieman rahaa siihen, että maksaa siitä, että pääsee pieneen ryhmään. Retket, joilla on 50 osanottajaa tai jopa enemmän, ovat nimittäin melkoista kaaosta ja kiirettä alusta loppuun saakka.

Photo: Daniel Restrepo Madrid Photography / @restrepomadrid

Ja vielä loppuun vinkki hinta-laatusuhteeltaan erinomaisesta snorkkelisetistä. Tilasimme uudet snorkkelisetit Meksikon reissuamme varten ja kuvissa minulla ja Larilla molemmilla on nämä tilaamamme Cressin setit. Maski on Cressi F1 Frameless ja snorkkeli Cressi Tao. Ehdottomasti parhaat snorkkelisetit, mitä olen tähän mennessä käyttänyt. Snorkkeli toimii niin kuin pitääkin ja maski ei päästä sisään vettä lainkaan, mutta tuntuu kasvoilla todella miellyttävältä.