Cancúnissa on valtavan hyvät ostosmahdollisuudet, joten postaus Cancúnin parhaista ostospaikoista lienee paikallaan. Postaukseen on eksynyt myös pari paikallista ravintolavinkkiäkin, sillä ostoksilla toki joskus tulee nälkäkin.
Cancúnista löytyy kaikenlaista shoppailtavaa laidasta laitaan. Niin parin euron matkamuistoja myyviä katukojuja, jotka muodostavat meksikolaisia basaareja, kuin kalliita merkkiliikkeitäkin maailmanlaajuisesti tunnettuine brändeineen. Cancún on kaupunkina jakautunut kahteen osaan ja samaten ostosmahdollisuudet löytyvät kahdelta erilliseltä alueelta. Cancúnin varsinainen keskusta löytyy mantereen puolelta ja sitä kutsutaan downtowniksi. Toinen keskittymä on Hotel Zone, joka on merenrantaa mantereen suuntaisesti kiertävä maakaistale, jolloin Hotel Zonen ja downtownin väliin jää valtava laguuni. Suurin osa kaupungin hotelleista on keskittynyt Hotel Zonelle upeiden merinäköalojen ääreen ja Hotel Zonelle on muodostunut myös omat käymisen arvoiset kauppapaikkansakin.
Meksikolaiseen kaupankäyntiin basaarien tyyppisissä katukojukeskittymissä kuuluu myös hinnoista tinkaaminen, mutta samaan lauseeseen tinkaamisen kanssa kuuluu ehdottomasti myös ystävällisyys ja molemminpuolinen kunnioitus. Siinä missä Egyptin basaareissa tingataan yhtä karskisti ja häikäilemättömästi kuin egyptiläiset myyjät koittavat päästä käsiksi turistien rahoihin, ei sama toimi Meksikossa. Miten sitten saa alennusta meksikolaisilta myyjiltä? Meksikolaisten myyjien kauhukuva inhokkiasiakkaasta on amerikkalainen setelinippujaan heilutteleva, ylimielinen turisti, joka koittaa kiristää myyjältä alennusta tai uhkaa lähteä kävelemään rahoineen seuraavaan putiikkiin. Sellaiselle asiakkaalle myyjiltä ei alennuksia heru kovin helpolla, sillä heilläkin on omanarvontuntonsa. Ole siis kaikkea muuta kuin jenkkituristi, jos toivot alennusta. Meille esimerkiksi ostamistamme käsinmaalatuista keittiön kaakeleista annettiin lähes 25% alennus, vaikka en varsinaisesti alennusta edes pyytänyt. Ennen kuin lähdimme ostoksinemme myyjä kertoi meille, että hän antoi meille alennuksen, koska me olimme niin ystävällisiä ja mukavia hänelle, joten hänkin halusi ilahduttaa meitä. Näin siis toimii tinkaaminen Meksikossa; hyvin kauniiden käytöstapojen kautta hieman luovien. Tämä ostostapahtuma tapahtui toki paikassa, jossa tuotteisiin oli hinnat merkitty valmiiksi. Näin ei toki ole esimerkiksi basaarien tyyppisissä kauppakeskittymissä ja myyjä voi lätkäistä tuotteelle aluksi aivan hävyttömän hinnan, jolloin toki kannattaakin avata suunsa ja ilmoittaa, että hinta on kaukana siitä, mitä itse olisi valmis maksamaan ja siitähän se hinnasta neuvottelu sitten voi alkaa.
Plaza la Isla
Boulevard Kukulcan km 12,5, Zona Hotelera
Plaza la Isla löytyy Cancúnin Hotel Zonelta. Tätä ostoskeskittymää voisi ennemminkin kutsua ulkoilmaostariksi. Perinteisen ostoskeskuksen lisäksi nimittäin ostoskeskuksen eri rakennukset muodostavat kuin pienen kylän. Kylän läpi virtaa joki, jonka voi ylittää useammasta eri kohdasta siltaa pitkin. Plaza la Islasta löytyvät niin merkkiliikkeet kuin Mexican bazaarkin, joten on varaa mistä valita kauppojen suhteen. Ostoskylän kaduilla voi törmätä ostosmahdollisuuksien lisäksi myös ”merirosvoihin”. Illallistamaan voi istahtaa meren rantaan ravintolan terassille. Islassa on ruokapaikkoja, mistä valita, joten nälkä ei pääse vaivaamaan. Kesken hämärtyvän illallisen voi rantaan ilmestyä yhtäkkiä merirosvolaiva, josta merirosvot tähyilevät ruokapöytiin. La Pizzarrasta löytyvät varsin mallikelpoiset pizzat, jos nälkää pitää siirtää tuonnemmaksi.
Flamingo mall
Boulevard Kukulcan km 11,5, Zona Hotelera
Kauppakeskuksena en sanoisi, että Flamingo mall on mikään kummoinen. Meksikolaisia matkamuistoja on saatavilla, mutta kauppakeskus ei vedä vertoja kilpailijoilleen. Täällä on kuitenkin pari varsin mielenkiintoista ravintolaa. Flamingo mallista löytyy Outback Steakhouse & Sport bar. Emme testanneet sporttibaarin puolta itse, mutta ohi kävellessä sporttibaarin screenien määrä herätti kunnioitusta jopa tällaisessa vähemmän penkkiurheilua rakastavassa ihmisessä, joten voin kuvitella, että paikka on kuin aarreaitta sporttia rakastavalle. Omalle suosikkilajille löytyy varmasti screen, jolta katsoa matseja, sillä oli niitä ainakin parikymmentä. Outbackin pihviravintolan puolella illallistimmekin ja tälle ravintolalle kyllä kymmenen pistettä. Toinen ravintola, jonka testasimme ja rakastuimme, on kaikille Forrest Gump -faneille luotu Bubba Gump Shrimp Co. eli Forrest Gump teemaravintola kaikille katkarapuja rakastaville, mutta saa listalta myös muutakin, esim ribsejä. Testaa listalta Shrimper’s heaven ja Alabama brownie! Ravintolan kyljestä löytyy myös fanikauppa Forrest Gump -ostoksia varten, joten Flamingo mallissa voi olla ihan kiva pyörähtää pelkästään tuon Forrest Gump fanikaupankin vuoksi. Näistä ravintoloista löydät lisää juttua Cancúnin ravintolavinkkejä käsittelevästä postauksesta.
Mexican Outlet – Plaza Party/Plaza la Fiesta
Boulevard Kukulcan km 9, Zona Hotelera
Hotel Zonelta löytyy myös tämä kauppapaikka. Outletin ympäristössä on paljon katukojuja, joista voi ostaa kaikkea basaareissa myytävää, kuten laukkuja, vaatteita ja matkamuistoja, mutta katukojuissa joutuu myös tinkaamaan. Myös Outletissa on myynnissä kaikkea t-paidoista rantaleluihin ja koruista huiveihin sekä kaikenlaisia matkamuistoja tietysti myös, kuten meksikolaista keramiikkaa, mutta tuotteissa on hintalaput valmiina. Outletistä löytyy myös laaja valikoima tequiloita ja salsoja. Outletin ehdoton plussa on se, että täällä ei tarvitse tinkiä tuotteiden hintalappujen ansiosta ja hinnat ovat valmiiksi järkevällä tasolla, joten Mexican Outletissä saa kulkea aivan rauhassa ja vapaasti yhdenkään myyjän häiritsemättä ja tyrkyttämättä.
Flea Market
Punta Cancun, Zona Hotelera, 77500 Cancún, Quintana Roo, Meksiko
Hotellialueella aivan Forumia vastapäätä on Fleamarket, mutta nimestään huolimatta kyseessä ei ole kirpputori, vaan ennemminkin katukojujen suuri basaarimainen keskittymä. Täällä pääsee hinnoista neuvottelemaan ja tinkimään, sillä jo myyjien esittämät lähtöhinnat ovat aivan poskettomia. Hetken neuvoteltua hinnasta tipahtaa kuitenkin helposti jopa puolet pois. Jos siis olet valmis neuvottelemaan hinnoista, niin täällä voi tehdä edullisia ostoksia, mutta älä missään nimessä maksa hintaa, joka tuotteesta ensimmäisenä pyydetään, sillä siinä on reilusti ylimääräistä, kun myyjä kokeilee maksuhalukkuuttasi.
Plaza las Americas
Dialogo Norte-Sur, Av. Tulum Sur, 7, 77500 Cancún, Q.R., Meksiko
Plaza las Americas on suuri ostoskeskus downtownissa. Löytyy kauppoja puhelimen kuoria myyvistä pikkukioskeista aina valtavaan Searsin ja Liverpoolin tavarataloon saakka. Saatavilla on kaikkea. Plaza la Islan tavoin myös Plaza las Americaksesta löytyy merkkiliikkeitä, joista voit ostaa aitoja tuotteita. Hintatasokin toki on sitten aivan eri kuin vaikkapa siellä Mexican Outletissa ja tuotteesta voit joutua maksamaan jopa lähes saman hinnan kuin Suomessa, sillä merkkituotteet ovat merkkituotteita myös Meksikossa, eivätkä niiden hinnat ole neuvoteltavissa. Ostoskeskuksesta löytyy myös laadukkaat parturipalvelut ja Lari kävikin testaamassa miesten hiustenleikkuun, kun hänen reuhkansa alkoi muistuttamaan jo haikaran pesää. Parturipalvelu toimi aikalailla walk-in periaatteella ja 15 minuuttia myöhemmin olivat hiukset taas mintissä ja haikarat pään päältä hätistelty. Miesten hiustenleikkuu kustansi 200 pesoa eli noin 10 euroa. Ei paha hinta, kun kyseessä kuitenkin oli ostoskeskuksen liike, jossa hinnoissa on varmasti turistilisä. Plaza las Americakselle, toisin kuin aikalailla kaikille muille ostoskeskuksille ja -keskittymille, ei mene hotellialueelta suoraa bussiyhteyttä, vaan paikan päälle tai sieltä pois pitäisi mennä kahdella eri bussilinjalla. Niinpä helpointa on ottaa taksi. Kannattaa suosia vain virallisia takseja, jotka ovat valkoisia vihrein merkein ja taksista löytyy taksin virallinen numero. Virallisten taksienkin kanssa hinta kannattaa sopia ennen kuin hyppää jousille. Plaza las Americakseen hotellialueelta taksi maksaa noin 150 pesoa.
Walmart
Av Coba Mz.2, 35, 77500 Cancún, Q.R., Meksiko
Paikallinen Walmart löytyy myös downtownista ja hotellialueelta sinne on superhelppo suhailla bussilla, sillä R2-bussi kulkee suoraan Walmartille ja jäätyäsi bussista pois, ylität vain tien ja olet jo perillä. Walmart on kuin meidän Prisma. Iso supermarketin tyylinen sekatavarakauppa, josta löytyy edulliseen markettihintaan niin ruokatarviketta, alkoholia, vaatteita, uimaleluja, snorkkelisettejä, laukkuja, kenkiä, uimapukuja, uimapatjoja, uv-vaatteita, aurinkorasvoja ja mitä nyt lomalla sattuukaan tarvitsemaan. Erityismaininta todellakin siitä, että Walmartin hinnat ovat hyvinkin kohtuullisella tasolla, joten kannattaa piipahtaa ostoksilla myös täällä. Paikallinen tapa on sulkea isot kassit ja reput teipillä tai nippusiteellä, jotta asiakkaat eivät varastaisi liikkeistä tuotteita. Näin toimitaan muun muassa Walmartissa ja esimerkiksi Plaza las Americaksessa joissakin isommissa liikkeissä. Ei siis kannata säikähtää, kun kaupan ovesta sisään kävellessä luokse tulee kaupan työntekijä, joka sujauttaa esimerkiksi repun vetoketjut kiinni nippusiteellä. Nuo kiinnikkeet sama työntekijä poistaa ovella, kun olet lähdössä liikkeestä.
Plaza 28
Av. Tankah MZA 16 Lote 10, 12, 14 y 18, SMZ 25, 25, 77509 Cancún, Q.R., Meksiko
Plaza 28 on meksikolainen ostoskeskus aivan Walmartin kainalossa Cancúnin downtownissa. Tästä ostospaikasta käytetään myös nimityksiä Market 28, Mercado 28 sekä Mercado Downtown 28. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Plaza 28 on kuin basaari, mutta erillisten kojujen sijaan kaikki on saman katon alla ja tuotteisiin on merkitty valmiiksi hinnat. Täältä löydät meksikolaisen käsityön helmet sekä matkamuistot. Meksikolaista ihanan värikästä keramiikkaa, kivestä veistetyt patsaat ja valaisimet, koruja; erityisesti hopeaa, vaatteita, laseja, magneetteja, laukkuja sekä myös laaja valikoima tequiloita, joita saa myös maistella ennen ostopäätöstä. Koska tuotteissa on hinnat valmiina, ei myyjien kanssa tarvitse taistella hinnoista joka tavaran kohdalla. Tosin paljousalennukselle jää mahdollisuus, kun olet ystävällinen ja kohtelias. Täältä löydät myös ihanat käsinmaalatut kaakelit. Kaakelit eivät ole tusinakamaa, vaan jokainen on uniikki yksilönsä ja hinnat ovat myös sen mukaiset. Käsinmaalatut kaakelit ja käsinmaalattu keramiikka muutenkaan eivät ole edullisia, mutta moni muu asia tässä kauppapaikassa onkin sitten oikein huokeissa hinnoissaan. Ja mikäli käy niin hassusti, kuten allekirjoittaneelle kaakelifanille, että shoppailet itsesi rahattomaksi, niin kerrothan siitä myyjälle, sillä hän voi antaa sinulle ilmaisen bussilipun, että pääset takaisin hotellille.
Muitakin ostospaikkoja Cancúnista toki löytyy. Hotel Zonen sydämestä Mexican Outletin lähettyviltä löytyy esimerkiksi Plaza Caracol, jossa emme tällä reissulla käyneet, mutta tuossa ostoskeskuksessa vierailimme monestikin ja teimme ostoksia viisi vuotta sitten häämatkallamme, sillä ostoskeskus on aivan silloisen hotellimme Riu Palace las Americaksen kupeessa. Tuolloin kauppakeskuksesta löytyi muun muassa Lacosten liike, josta ostin paritkin kengät, sekä korukauppoja. Tosin tällä kertaa Lacosten liike näytti muuttaneen Plaza la Islaan muutaman kilometrin päähän. Lisäksi Hotel Zonen aivan alkupäähän oli rakentunut uusi ostoskeskus Marina Town Center Cancún (Boulevard Kukulcán Km 1.5), jossa me emme ennättäneet käymään, mutta eräs toinen suomalaispariskunta oli siellä käynyt ja kehuivat, että oli oikein mukava ostoskeskus, joten sekin lienee ihan vierailemisen arvoinen paikka. Josko näillä ostospaikkavinkeillä Cancúniin matkaava pääsisi shoppailuissa alkuun.
Vastaa