Tänä viikonloppuna Jyväskylän valtasivat upeat valotaideteokset. Tapahtuma on valtavan suosittu ja niin myös meidän perhe suuntasi ihailemaan upeita, värikkäitä valoja peräti kahtena iltana. Ensimmäisenä iltana perjantaina kävimme katsomassa sataman ja Kirkkopuiston valoinstallaatioita ja pysähdyimme kuuntelemaan Kirkkopuiston kirkon penkeille Mikko Vaismaan sketsejä. Kirkko oli valaistu upeasti sisältä ja pinkiksi valaistut kattokruunut näyttivät upeilta katon tummansinistä tähtitaivasta vasten. Kirkkopuistossa tapasimme myös saunatontun valaistun saunavastan kanssa sekä sädekeijun, jonka hennot siivet välkehtivät valoa. Paljon ajatuksia ja ihmetystä herätti myös Jyväskylän satamaan istahtanut mietiskelevä jättiläinen.
Toisena iltanamme eli lauantaina olivat vuorossa Mäki-Matin perhepuiston 40-vuotis valosynttärit, harjun suunnistuspolku, Toivolan vanha piha sekä Tourujoen yö. Ajattelimme jo etukäteen viipyvämme mahdollisimman pitkään, jotta saisimme valon kaupungista mahdollisimman paljon irti, joten Alisa nukkui päivällä hyvät päiväunet ja niinhän me jaksoimme pitkälle iltaan, jopa Tourujoen yön loppushowhun asti.
Mäki-Matin perhepuistossa kiipeiltiin, keinuttiin, laskettiin rengasvaijerilla, potkittiin palloa, laskettiin liukumäkiä, tehtiin korttitaidetta uv-maaleilla sekä herkuteltiin muurinpohjaletuilla, mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Puiston puut oli valaistu värikkäin valoin aina puiden latvoihin asti. Kiersimme myös harjun suunnistuspolun, josta lapset saivat palkkioksi perhepuiston juhlaheijastimet.
Toivolan vanhalta pihalta löytyi muun muassa väreilevän hentoinen sitruunaperhonen, cityhirven vasa sekä kierrätysmateriaaleista valmistettu väriä vaihtava valopallo. Saimmepa samalla kuulla vanhalla pihalla pajaansa pitävältä sepältä, että ihka uusi sepällä mittatilauksena, toiveidemme mukaan teettämämme talonumero on jo tekosilla ja saamme sen toivon mukaan tuota pikaa. Pienen juomatauon jälkeen matka jatkui kohti Tourujoen yötä, josta ruokakojujen kautta tie kulki kohti joen valotaideteoksia.
Tourujoen yön Ihmemaa-teemaiset valoluomukset olivat upeita nekin. Ilmassa leijuvat sateenvarjot, valaistut jättiläissienet, valoa loistavat korttipakan kortit ja pelinopat, puskiin ja puihin loikkineet puput, sekä valaistut karkit ja tikkarit olivat etenkin Alisan mieleen. Löytyipä tällaisille jouluhulluille valaistu olkipukkikin, jota Alisa kävi jututtamassa. Ilta päättyi kauniiseen tulishowhun, jonka päätteeksi Alisa päätti, että hänestäkin tulee tulitaiteilija, joka hyppii palavalla hyppynarulla ja kieputtaa lanteillaan palavaa hulavannetta.
Kiitos valon kaupunki, olit ihana.
Vastaa