Polkuja

Viime kesänä, samalla kun teimme Hetta-Pallaksen vaelluksen ja pyörähdimme Särkitunturilla, kävimme myös miniretkellä Punaisellahiekalla, joka sijaitsee lähellä Muoniota Kittilän kunnan alueella. Kohde on todella suosittu retkikohde sen helpon saavutettavuuden, esteettömyyden ja maisemien kauneuden vuoksi. Se valitettavasti myös näkyy kohteen luonnontilojen kunnossa. Rantaa ympäröivä luonto on telttailtu karuun kuntoon ja vehreä metsämaasto on monin paikoin vain paljaaksi kulunutta risukkoa ja juuristoa. Sen vuoksi metsäalue rannasta on erotettu keposella aidalla ja telttailu on sallittu vain merkityillä alueilla, ei vapaasti metsässä eikä rannalla. Fasiliteetit kohteessa ovat kuitenkin kunnossa. Aivan rannan tuntumassa on viihtyisä päivätupa vierailijoiden käytössä, päivätuvan edustalla on nuotiopaikka, jota ympäröi pitkät tukkipenkit ja aivan välittömästä läheisyydestä löytyy myös hoidetut, hyväkuntoiset tilavat huussit, joissa myös esteettömyys on hyvin huomioitu.

Punaisellehiekalle pääsee Majavaojantieltä, jonka varteen voi jättää auton, ja helppokulkuinen, leveä, sorapolku kulkee tieltä suoraan rannalle eikä matkaa kerry kuin puolisen kilometriä suuntaansa. Hikeä nostattava patikointireitti tämä ei siis suinkaan ole, mutta lyhyellä kävelyllä pääsee äärimmäisen kauniiden maisemien ääreen ihastelemaan Pallasjärveä ja sen toisella puolella upeana kohoavaa Pallastunturia. Niin myös me suuntasimme rannalle ja vaikka elimme loppukesää eikä Lapissa enää helteistä ollut tietoakaan, niin pulahdimme kuitenkin viileään Pallasjärveen uimaan ja söimme rannalla pienet eväät aurinkoisesta päivästä nauttien. Tämä oli myös mukava tapa keholle palautua juuri palatulta vaellukselta. Rannalla oli kulkenut ennen meitä myös poroja, koska parit poron jäljet kulkivat rannan suuntaisesti ja katosivat lopulta metsään.

Punaisellahiekalla ja muutenkin Pallas-Yllästunturin kansallispuiston ympäristössä kesälomaillessamme sekä vaelluksella Hetta-Pallaksen reitillä ollessamme tuli paljon mietittyä muuttunutta elämääni. Blogikin oli pari vuotta todella hiljainen ja haki uutta suuntaa, tyyliä ja aihealuetta sillä välin, kun elämäni muuttui vähän yllättäen monilta osin. Tästä aiheesta pystyisin puhumaan loputtomasti, mutta sivuan aihetta vain sen verran, että elämäntapamuutokseni alkoi ruokavalion muutoksesta, kun jätin lihat ja kalat pois. Kasvisruokavalion myötä paino alkoi tippua, vaikka se ei ollut alkuperäinen suunnitelmani, vaan lihansyönnin lopettamiseen oli aivan muut syyt. Painon putoamisen myötä elämään löytyi taas aivan uudenlainen liikunnanilo. Lopulta paino tipahti yli 30 kiloa ja opin tuon matkan aikana itsestäni ja omasta sisimmästäni paljon; mikä tekee minut onnelliseksi, mikä auttaa minua palautumaan arjesta, mistä löydän elämääni rauhaa ja tasapainoa ja millaisista asioista nautin. Olen liikkunut luonnossa läpi elämäni aina paljon, mutta painonpudotus lisäsi elämääni liikuntaa entisestään, koska moni terveysvaiva mm. väistyi kevyemmän kehon tieltä. Tämän matkan aikana itseeni opin myös metsän ja luonnon tärkeyden omalle hyvinvoinnille ja sen miten oma mieli latautuu juuri tällaisia maisemia ihastellessa, kun raikas happirikas ilma virtaa keuhkoihin ja elämä hetkeksi pysähtyy.

Nyt kun talvi on väistymässä, kevät on jo pitkällä ja aivan kohta alkaa taas kunnolla perheemme metsäretkeilykausi, olen aivan täpinöissäni ja täynnä intoa. Ensi kesäksi on taas kutkuttavan ihania vaellussuunnitelmia luvassa ja keho sekä mieli on jälleen täysin valmis uusiin haasteisiin. Matka oman elämäntapamuutoksen kanssa on vielä täysin kesken. Peilistä minua katsoo edelleen ihan vieras tyyppi ja valokuvista en tahdo tunnistaa itseäni. Silti tämä valittu polku tuntuu todella hyvältä ja se mahdollistaa sellaisia asioita elämääni, joihin en todennäköisesti aiemmilla elintavoillani olisi ainakaan ihan tässä mittakaavassa tarttunut.