Polkuja

Olin tovi sitten pienessä lasketteluonnettomuudessa, kun joku minulle tuntematon laskettelua vasta harjoitteleva aloittelija laski hissijonossa päälleni. Kyseisellä miehellä suksien pysäyttäminen ei ollut vielä oikein hallussa. Hän laski punaista rinnettä alas holtittomasti ja hissijonossa törmäsi vauhdilla minuun. Törmäyksessä olisi voinut käydä pahastikin, mutta joku suojelusenkeli ilmeisesti oli matkassa mukana, sillä nyt vaikuttaa siltä, että vaikka olo oli törmäyksen jäljiltä kuin katujyrän alle jäänyt, niin tästä selvitään säikähdyksellä ja mustelmat ja ruhjeet paranevat, kun hetken maltan levätä. Nyt kuitenkin kolhuja parannellessa onkin aikaa muistella viime kesän reissuja ja kirjoittaa blogiin vaellustarinoita viime kesän vaellusreiteistä, sillä syksy ja talvi on ollut sen verran kiireistä, etten ole kerennyt istahtamaan alas kirjoittaakseni blogiin reissutarinoitamme.

Viime kesänä tuttuun tapaan meillä kesäloman suuntana oli Lappi ja ensimmäiseksi ajoimme Savukoskelle Kemihaaraan, josta lähtee Korvatunturinmurustalle tonttumerkein merkitty legendaarinen vaellusreitti. Reitti kulkee Urho Kekkosen kansallispuiston erämaamaisemissa ja Kemihaarasta Korvatunturinmurustalle kulkevan retkeilyreitin edestakaiseksi pituudeksi tulee noin 40 kilometriä ja lisäksi, jos poikkeaa vielä käymään Korvatunturin huipulla, tulee siitä reitille muutama kilometri lisää mittaa.

Mikäli mielii vierailla Korvatunturin huipulla, sijaitsee tämä rajavyöhykkeellä aivan Venäjän rajan tuntumassa, joten alueelle vierailuun tulee hakea ensin rajavartiolaitokselta lupa. Korvatunturilla on itse asiassa kolme huippua, joista itäinen huippu on kokonaan Venäjän puolella, keskimmäisen huipun yli kulkee Suomen ja Venäjän välinen valtionraja ja läntinen huippu on Suomen puolella. Korvatunturille näkee selkeällä säällä Korvatunturinmurustalta, jolloin horisonttiin kohoaa kauniisti näkyviin Korvatunturin kaksi huippua, ketun korvat eli Korvatunturi. Toisen tarinan mukaan Korvatunturin kolme huippua ovat Joulupukin kolme korvaa, ja ne kuuntelevat ympäri maailman Joulupukille lähetettyjä lasten lahjatoiveita. Korvatunturilta toiveet sitten välitetään Joulupukin toimistoon, jossa tontut käsittelevät toiveet.

Korvatunturiin liittyy paljon myyttisiä tarinoita Joulupukista, Joulumuorista sekä tontuista, joiden siellä uskotaan asustavan. Heidän sanotaan asuvan Korvatunturin korkeimman huipun Suomen-puoleisessa rinteessä. Korvatunturilla sijaitsee myös pieni mökki, Joulupukin kotitupa, johon voi käydä tutustumassa ja kirjoittamassa nimensä vieraskirjaan, mikäli päättää sisällyttää vaellukseensa Korvatunturinmurustan lisäksi vierailun itse Korvatunturilla. Murustalle lupaa ei tarvita, mutta Korvatunturilla käymiseksi lupa-asiat tulee olla kunnossa. Rajavyöhykkeellä liikkumiseen Korvatunturilla vierailemiseksi lupaa tulee hakea etukäteen Rajavartiolaitokselta ja lupahakemukseen määritellään ketkä huipulla vierailevat, ajankohta sekä vierailun syy. Lupa on ilmainen. Meille vastaus lupahakemukseen taisi tulla muistaakseni ihan parissa päivässä ja luvan liitteenä oli tarkemmat ohjeet rajavyöhykkeellä liikkumiseen sekä kartta, johon oli merkitty reitti, mitä pitkin Korvatunturille sai kulkea luvan puitteissa.

Palataanpa hetkeksi kuitenkin reissun alkuun. Ajoimme siis Jyväskylästä yhteen putkeen Savukoskelle ja Savukosken kylästä matka jatkui vielä hyvän tovin (noin 100 kilometriä) kohti Kemihaaran erämaata. Matkalla asfaltoitu tie muuttui hiekkatieksi ja paikoin se oli myös huonokuntoinen, joten viimeiseen sataan kilometriin kului yllättävänkin paljon ajoaikaa. Hieman ennen Kemihaaran pysäköintialueelle saapumista alkoi teiden varsille ilmaantumaan jo tonttuja kurkkimaan, joten siitä ei voinut erehtyä, oltiinko oikealla reitillä. Kyllä tonttujen läsnäolon pystyi aistimaan joka solulla. Samoin yksi hirvi jolkotteli automme edestä tien ylitse, mutta poroja ei tällä kertaa näkynyt.

Lopulta olimme perillä Kemihaarassa vaellusreittimme lähtöpisteellä pysäköintialueella. Kello oli jo paljon, vaikka yöttömän yön vuoksi ulkona olikin aivan valoisaa. Avattuamme auton ovet parkkipaikalla, saimme myös kosolti paikallisia häärimään ympärillemme toivottaen meidät hyvin läheisesti tervetulleeksi perille. Nimittäin todella nälkäisen ja monipäisen hyttysparven. Ei muuta kuin hyttysiltä suojaavaa takkia, housua ja hyttyshattua päähän, nopeasti iltapalaa ja auton perään laitoimme seuraavaksi yöksi meille makuusijat. Kemihaaran parkkialueelta löytyy puucee, joten parkkipaikalla oli helppo yöpyä ennen vaellusreitille starttaamista. Nukuimme yömme autossa ja lepäsimme pitkän ajomatkan päätteeksi.

Aamulla keittelimme trangialla auton vieressä aamupuurot ja kahvit, pakkasimme tavaramme ja soitimme vielä Rajavartiolaitokselle vahvistuspuhelun, että olimme lähdössä nyt reitille ja hakemamme luvan mukainen aikataulusuunnitelmamme oli edelleen voimassa. Vaellusreitillä matkapuhelinkuuluvuus on todella heikko tai jopa olematon, joten kannattaa varautua siihen, että reitillä puhelut tai netin käyttö ei onnistu. Sitten lähdimme matkaan ja auringonsäteitäkin saimme pilvien lomasta aamun iloksi.

Olimme lukeneet netistä monista eri retkitarinoista, että merkitty reitti on osin pitkospuiden osalta huonokuntoinen. Tuona kesänä (2024) reitillä oli kuitenkin käynnissä massiiviset korjaustyöt ja kosteikkojen ja soisten alueiden pitkospuita kunnostettiin vauhdilla. Sekä meno- että tulomatkalla tuli vastaan työmiehiä, jotka rakensivat lahonneiden vanhojen pitkospuiden tilalle uusia kulkureittejä, joten reitin nykytilanne on huomattavasti parempi kuin muutamia vuosia vanhoissa reittikuvauksissa ehkä annetaan ymmärtää. Osin reitillä oli vielä vanhat lahot pitkospuut, mutta tällä hetkellä tilanne voi hyvinkin olla jo se, että niidenkin osalta on jo keretty kunnostustöitä tekemään. Reittimerkkien (tonttujen) osalta reitti oli hyvin selkeästi merkitty eikä reitillä kyllä eksymisen vaaraa ollut missään kohti. Joka tapauksessa suosittelen vahvasti, että aina erämaahan retkeillessä mukana tulee olla oma majoite, kompassi, kartta sekä muutoinkin retkeilyyn soveltuvat varusteet, vaikka kulkisikin merkityllä reitillä, jonka varrella on autiotupia ja/tai kammeja.

Reitti kulkee mäntyisessä ja suht helppokulkuisessa maastossa. Maaston puolesta, tämä reitti on ollut yksi meidän retkien helppokulkuisimmista. Reitti sisälsi vain hyvin vähän nousuja ja laskuja ja polut olivat leveitä ja maasto aika tasaista. Soisten kosteikkojen ylitys sujui pitkospuita pitkin. Vain Korvatunturinmurustalla oli enemmän korkeusvaihtelua ja tasaisen polun sijaan murustalle noustiin kivilohkareista rinnettä pitkin. Toki reitin vaativuutta arvioitaessa näkemys on aina subjektiivinen ja pohjautuu paljon siihen, millaisiin reitteihin ja retkiin retkeilijä on itse tottunut. Minun näkemykseni mukaan reitti oli helppokulkuinen, mutta jollekin toiselle reitti voi olla haastava.

Lähdettyämme matkaan, kuljimme ensimmäisen noin 10 kilometrin matkan Vieriharjussa sijaitsevalle autiotuvalle. Autiotuvalla ollessamme kohdalle sattui sopivasti sadekuuro ja isoimmat sadealueet kulkivat ylitsemme juuri tuvalla lounastaessamme. Tuvalla on myös puucee, puuliiteri sekä erillinen saunarakennus.

Lounaan jälkeen jatkoimme muutaman kilometrin matkan vielä Rakitsanojan kammille, johon asetuimme yöksi. Reitti oli vierailumme aikaan hyvin rauhallinen muista retkeilijöistä. Vain joitain harvoja kulkijoita tuli vastaan, mutta yöksi samoille sijoille meidän kanssa ei osunut ketään koko vaelluksemme aikana. Rakitsanojan kammi oli pieni, kompakti rakennus, jonka edustalta löytyi nuotiopaikka ja läheltä puucee myöskin. Suosittelen varomaan kammin matalaa oviaukkoa, jos ei halua pamauttaa päätään oviaukon yläkarmiin kuten allekirjoittanut. Karmi jäi minulta huomaamatta lippis päässä kulkiessani useammankin kerran ja tämän reissun jälkeen oli kyllä kuhmu päässä, kun paukuttelin päätäni ovenkarmiin tuon tuostakin.

Sää oli epävakainen, välillä satoi, välillä paistoi ja välillä oli myös kovaa tuulta, etenkin Korvatunturinmurustalla ja Korvatunturilla tuuli kovaa siellä vieraillessamme. Rakitsjanojan kammilla myöhään illalla auringonlasku ja aamuyöstä alhaalta paistava auringonnousu olivat kaunista katsottavaa, kun aurinko levitteli pitkiä kultaisia säteitään pitkin kammin ympäristöä ja ympäröivät puut ja pensaat loivat pitkiä varjoja maahan.

Pitkospuut olivat vierailumme aikana hyvässä kunnossa tai jo kokonaan uusitut Rakitsanojan kammille asti. Sen jälkeen Korvatunturinmurustalle päin patikoidessa oli joitakin kosteikkoja, jotka ylitimme todella huonokuntoisia, vielä uusimattomia pitkospuita pitkin, mutta kun rauhassa ja huolella katsoi, mihin jalkansa asetti, niin kuivin jaloin päästiin kuitenkin kosteikot ylittämään.

Toisena päivänä suuntasimme Rakitsanojan kammilta Korvatunturinmurustalle ja kävimme myös Korvatunturilla. Vaellus oli sen puolesta helppo, että rinkat jätimme Rakitsanojan kammille ja mukana oli vain pieni reppu, missä kulki juomavedet, retkipäivän välipalat, sadeviitat, kompassi ja kartta, joten kulku oli huomattavasti kevyempää kuin painavien rinkkojen kanssa. Korvatunturin murustalla sijaitsee myös maailmanrauhan merkiksi pystytetty valkoinen Rauhanpaalu. Murustalta on ympäröivään erämaahan kauniit näkymät ja Korvatunturin näkee myös hienosti selkeällä säällä. Murustalta palasimme noin kilometrin matkan takaisin päin ja jatkoimme matkaamme Korvatunturille. Rajavyöhykkeelle ja Korvatunturille vievä polku risteää Korvatunturinmurustan reitistä noin kilometri ennen Korvatunturinmurustaa. Polkujen risteyksessä on opastekyltti murustan suuntaan ja kyltissä lukee ”Rauhanpaalu 1km”.

Korvatunturille matkaa kertyi ehkä hieman enemmän, mitä olimme osanneet odottaa. Ajattelimme reitin olevan ehkä 3 kilometriä suuntaansa, mutta kellon gps väitti matkaa kertyneen 5km. Matka kuitenkin kannatti sillä Korvatunturille kulkeva polku oli leveä ja helppokulkuinen ja nousumetrejä kertyi vain vähän ja yhtäkkiä olimmekin huipulla ja oikeastaan emme edes olleet tajunneet vielä huiputtavamme tunturin huippua. Huipulta näkymät olivat kuitenkin kauniit ja Joulupukin tuvassa vierailu oli kutkuttavan jännittävää ainakin retkikuntamme nuorimmalle vaeltajalle, eli tuolloin vielä 8-vuotiaalle tyttärellemme. Tuvassa ihmettelimme ja tutkimme siellä olleita tavaroita ja kirjoitimme terveisemme Joulupukin vieraskirjaan.

Napsittuamme valokuvat ja syötyämme pienet välipalapatukat oli vielä wc-käynnin aika ja sen mainitsen tässä siitä syystä, että Korvatunturilla oli sen verran tuulinen tunturi-wc, että se oli jo pelkästään ihan oma elämyksensä. Wc sijaitsee upeiden jylhien maisemien äärellä tunturin kupeessa ja wc:ssä tuulee todella kovaa jokaisesta mahdollisesta laudan raosta. Raikkaan viileän tuulen tuntee myös takamuksessaan wc:ssä istuessaan, joten tämän wc:n ilmanvaihto on ainakin kunnossa. Aivan mahdoton yritys oli koittaa pitää wc:n ovi kiinni, sillä tuuli tarttui siihen napakasti ja lennätti oven ryskyen auki. Tunturin huipulla sijaitseva Rajavartiolaitoksen torni näkyy suoraan wc:n istuimelta ja mikäli siellä jokin aluetta vartioiva kamera on, niin siellä kyllä saa rajavartijat varmasti mahtavat naurut retkeilijöiden vessasuorituksia nähdessään. Vähintäänkin mielenkiintoisen wc-suorituksen jälkeen suuntasimmekin seuraavaksi paluumatkalle.

Palasimme Rakitsanojan kammille, jossa rinkkamme ja nälkäisen retkiporukkamme ruuat odottelivat. Valmistimme kammilla lounaan, minkä jälkeen matka jatkui vielä Vieriharjun autiotuvalle, mihin asetuimme yöksi. Päivälle kertyi vaelluskilometrejä 24km. Pitkän päivän päätteeksi Vieriharjulla lämmitimme saunan ja pulahdimme saunasta kylmään jokeen. Hyttysiä oli paljon, mutta onneksi ne eivät saunan lämpöisissä löylyissä haitanneet ja varmistivat ne ainakin sen, että saunasta joelle juostessa ja jokeen pulahtaessa ei jääty liiaksi miettimään, että onkohan vesi kylmää ja miltä se iholla tuntuu, vaan sinne pulahdettiin kyllä sellaisella vauhdilla, etteivät hyttysetkään pysyneet perässä. Iltapalaa valmistettiin vielä tuvan lämmössä kynttilän valossa ja sen jälkeen olikin koko porukka aika valmista kauraa nukkumaan pitkän päivän päätteeksi.

Kolmantena päivänä edessä olikin vain lyhyt 10 kilometrin vaellus Vieriharjulta Kemihaaraan takaisin autolle. Kellon gps:n mukaan reitillemme kertyi matkaa noin 46 kilometriä. Autolla meidän oli tarkoitus olla jo hyvissä ajoin, koska edessä samalla päivälle oli vielä lähes 500 kilometrin ajomatka toiselle puolelle Suomea seuraavan vaellusreittimme tuntumaan.

Käy kurkkaamassa vielä Youtube-kanavalleni ladattu video vaelluksestamme:

Palataan taas seuraavan reissutarinan äärellä!