Keitot ovat herkullisia ja sopivat jokaiseen vuodenaikaan. Eilen meillä olikin soppasunnuntai! Minä rakastan kalaa ja mieli alkoi tehdä lohikeittoa pitkästä aikaa. Lari taas ei allergiansa vuoksi voi syödä kalaa, joten hänelle tehtiin makkarakeitto. Näin meillä siis; minun kalapäivinä meillä tehdään kahta eri ruokaa. Tässäpä siis meidän luottoreseptit näistä keitoista. Ja keitoista tulikin mieleeni, että tänä kesänä me emme ole vielä hakeneet tuoreita kasviksia torilta ja valmistaneet kesäkeittoa, joten odotellaanpa kaunista kesäpäivää, jotta päästään tämäkin kesäherkku tekemään vielä tämän kesän aikana!
Lohikeitto
- 400g lohta
- 7 perunaa
- 2 porkkanaa
- 2 kevätsipulia varsineen / 1 sipuli
- ½ kukkakaali
- ½ pussia pakasteherneitä tai vastaava määrä tuoreita
- 1 litra vettä
- 1 tl suolaa
- 3 tl kasvisliemijauhetta
- ½ lihaliemikuutio
- 10 mustapippuria
- 5 maustepippuria
- hyppysellinen sitruunapippuria
- 1 laakerinlehti
- 3 tl kuivattua tilliä tai reilusti tuoretta
- reilusti tuoretta persiljaa
- 2,5dl juustolla maustettua ruokakermaa
Käsittele lohi nahattomaksi ja ruodottomaksi ja pilko sopivan kokoisiksi paloiksi. Pese, kuori ja pilko porkkanat ja perunat suupaloiksi, samoin pilko kukkakaali sopivan kokoisiksi paloiksi. Silppua myös sipuli valmiiksi. Mittaa kattilaan vesi ja lisää mausteet. Lisää tässä vaiheessa myös tilli, mikäli käytät kuivattua tilliä, mutta jos käytät tuoretta niin lisää se keittoon vasta lopuksi samaan aikaan persiljan kanssa. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää sipuli, perunat ja porkkanat. Anna kiehua noin 15 minuuttia riippuen toki siitä, minkä kokoisiksi pilkoit kasvikset, ja lisää sitten kukkakaali ja kerma. Odota, että vesi kiehahtaa uudelleen ja lisää lohi sekä herneet. Anna kiehua vielä noin 5 minuuttia ja lopuksi silppua sekaan vielä runsaasti tuoretta persiljaa.
Makkarakeitto
- 400g makkaraa
- 2 porkkanaa
- 1 palsternakka
- ½ kukkakaali
- 6 perunaa
- 1 kevätsipulia varsineen / 1 sipuli
- 1 litra vettä
- 1 laakerinlehti
- 8 maustepippuria
- 12 mustapippuria
- 1 ½ lihaliemikuutiota
- 1 tl suolaa
- ¼ chili
- 1 rkl ketsuppia
- ½ pussia pakasteherneitä tai vastaava määrä tuoreita
- runsaasti tuoretta persiljaa
Pilko makkarat sopivan kokoisiksi paloiksi ja paista pannulla nokareessa margariinia niin, että makkarapalat saavat kauniin ruskistuneen värin. Pese, kuori ja pilko porkkanat, palsternakka ja perunat suupaloiksi, samoin pilko kukkakaali sopivan kokoisiksi paloiksi. Silppua myös sipuli ja chili valmiiksi. Mittaa kattilaan vesi ja lisää mausteet, chili ja ketsuppi. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää sipuli, perunat, palsternakka ja porkkanat. Anna kiehua noin 15 minuuttia riippuen toki siitä, minkä kokoisiksi pilkoit kasvikset, ja lisää sitten kukkakaali ja makkarat. Anna kiehua vielä noin 5 minuuttia ja hieman ennen kuin keitto on valmis, lisää herneet ja silppua sekaan runsaasti tuoretta persiljaa.
Hyvää ruokahalua! 🙂
Vastaa