Sienestämässä

Tänään päivällä suuntasimme Nyrölään sienestämään. Alisa oli mukana kantorepussa rinnallani, Larin rooli oli olla sieniämpärin haltija ja Nalan tehtävä puolestaan oli juosta mättäältä mättäälle sielunsa kyllyydestä varoen kuitenkin tallomasta sieniapajia. Meillä oli mukava reissu sienessä ja saalistakin saatiin. Kantarelleja löytyi lopulta noin viiden litran verran, jotka ovat nyt kuivurissa hurisemassa. Kuivatuista kantarelleista on tarkoitus valmistaa esimerkiksi mausteseoksia, joilla voi maustaa vaikkapa keittoja ja lihapatoja. Alisa tuhisi yli tunnin sikeät unet kantorepussa minun huitoessa oksalla hyttysiä ympäriltämme.

DSC_0162[1]_edited DSC_0163[1]_edited DSC_0165[1]_edited DSC_0166[1]_edited DSC_0168[1]_edited DSC_0170[1]_edited DSC_0563_edited DSC_0562_edited

Sienireissulla Nala päätti toteuttaa viikonlopun viimeisen kolttosensa. Pihamme turmeleminen ja asunnon sotkeminen ei selvästikään ollut Nalalle vielä tarpeeksi, vaan seuraavaksi Nala päätti sotkea turkkinsa. Turkkiaan hän ei sotkenut ihan millä tahansa kuralla vaan nimenomaan sillä itsellään, jonkin eläimen ulosteella. Olipa kiva lopetus muuten onnistuneelle sienireissulle. Tällä kertaa pesuvuoro napsahti Larille ja metsästä kotiuduttuamme Nala pääsi jälleen laskemaan kaakeleita pesuhuoneen puolelle, kun Lari pisti vaahtobileet pystyyn.

DSC_0178[1]_edited
Nala joutui kuivattelemaan pesun jälkeen parvekkeelle. Sienireissun tulos oli yksi pesty koira…
DSC_0179[1]
…ja viiden litran kantarellisaalis! 🙂
 

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s