Polkuja

Jos tämän italiafanin tuo vain muutaman kymmenen kilometrin päähän Italiasta, niin on mahdoton tehtävä pitää minut poissa Italiasta. Vaikka Kroatia on täynnä mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, vetää Italia minua puoleensa kuin vastustamaton magneetti. Olen blogissakin monesti sanonut, että ihmettelen miksi en syntynyt italialaiseksi, sillä Italiassa vaan on sitä jotain ja italialaisen keittiön herkut saavat kuolan valumaan poskelle pelkästä ajatuksesta. Niinpä kotosuomessa tiesin jo tekeväni vähintään yhden visiitin Italian puolelle, kun matkakohteemme on pohjoinen Kroatia, mistä Italiaan on matkaa vain kivenheiton verran. Näin pitkäänhän siinä sitten meni, kun meidän porukka pyyhälsi Italiaan, sillä eilen teimme päiväretken Triesteen, mikä olikin koko porukalle uusi tuttavuus.

Etukäteen googlasin vinkkejä Triesteen matkaaville ja kolme asiaa nousivat monessa paikassa esille: Miramaren linna, Pyhän Justuksen katedraali ja panoramanäkymät Triesten yli. Siinä meidän listamme siis, mitä ensimmäisellä Trieste-visiitillämme halusimme nähdä. Sen lisäksi listassa oli ruokaa, jäätelöä, ruokaa, jäätelöä… Jep, melkeinhän tätä voisi kutsua jo ruokamatkaksi, mutta mitä muutakaan Italialta voisi odottaa kuin taivaallisen hyvää ruokaa.

Ensimmäisenä suuntasimme autollamme kohti Miramaren linnaa, koska se on hieman sivussa keskustasta, tarkemmin sanottuna noin 8 kilometrin päässä meren rannalla aivan upeassa lokaatiossa. Linnalla on oma maksullinen parkkipaikkansa, josta pulitimme 4 euroa kahdelta tunnilta. Linna kohoaa pienen niemen kärjessä merestä valkeana ja ylväänä. Se on kuin prinsessojen ja linnanneitojen satulinna valkeine torneineen ja sitä ympäröi kirkkaan sinisenä loistava meri ja toisella puolella kaunis puisto suihkulähteineen, jonka pohjassa välkehtii sateenkaari, ja istutuksineen. Linnan aallonmurtajalla voi antaa silmän levätä puhtaassa kauneudessa mihin tahansa katsookaan. Silmän kantamattomiin sinisenä kimaltelevaa merta, missä purjelaivojen purjeet kohoavat pulleina, aallonmurtajaan hellästi lyövät vaahtopäät, vehreä puisto ja upea, uljas linna. Joku linnanneito on joskus ollut todella onnekas saadessaan asua tuossa upeassa pytingissä ja meidän perheen linnanneidot olivat aivan onnessaan, kun saivat kierrellä linnassa ihastellen upeaa kirjastoa, joka toi mieleen Kaunotar ja Hirviö –elokuvasta tutun linnan kirjaston, valtavia valossa kimaltelevia kattokruunuja, kuninkaallisia makuuhuoneita ja upeita merimaisemia linnan ikkunoista. Miramaren linnan sisälle liput maksoivat 10 euroa per aikuinen.

Lähtiessämme Miramaren linnan parkkipaikalta etenemään seuraavaksi kohti Triesten keskustaa koin valaistumisen liittyen italialaiseen autoilukulttuuriin. Olen aina miettinyt, miten italialainen liikenne voikin olla niin järkyttävä sekamelska ja puhdas kaaos, mistä todella ei ota mitään selvää, mutta tämä italialaisen autoilun ideologia selvisi eilen tuolla parkkipaikalla. Parkkipaikka on niin kapea, ettei siellä vastakkain tulevat autot mahdu ohittamaan toisiaan. Niinpä pitkän mallista parkkipaikkaa ajetaan vuoroissa liikennevalojen ohjaamina. Välillä on sisääntulevien vuoro ja välillä uloslähtevien vuoro. Kuinka simppeliä tämä onkaan? Ei pitäisi olla vaikeaa. Kaikki muut tuolla parkkipaikalla sukkuloivat oikein mallikkaasti ilman ongelmia, mutta kun sinne päästetään pari italialaista autoillaan, niin koko pakka on aivan sekaisin. Nuo pari italialaista viis veisasivat liikennevaloista ja ajoivat sisään, kun vastaantulevilla oli ajovuoro. He tukkivat koko parkkipaikan. Sen jälkeen kukaan ei mahtunut peruuttamaan pois parkkiruudusta, kukaan ei mahtunut ajamaan sisään parkkipaikalle eikä lähtemään sieltä ulos. Ja mitäs sitten tapahtuu italialaisessa autoilukulttuurissa? Kaikki pyrkivät eteenpäin töötäten kukin omalla torvellaan saaden sumpun vain tiivistymään. Meni aikansa ennen kuin Lari onnistui viittilöimään näille kahdelle italialaissankarille, että menkää nyt herran jumala sivuun, että täältä joku päivä päästään liikkeelle ja kun nämä pari italialaista viimein myöntyivät ja tekivät tilaa, niin johan alkoi taas liikenne rullaamaan. Siispä, kyse ei ole autojen paljoudesta, miksi italialainen liikenne on kuin kaaos, vaan täydellisestä logiikan puuttumisesta liikenteessä. Yhteispelillä homma saattaisi toimia paremmin kuin sillä ’minä ensin töötti pohjassa’ –asenteella tai siten, että jokainen sooloilee vähän omiaan.

Päästyämme Triesten keskustaan parkkipaikka löytyi helposti ja nopeasti aivan kävely- /ostoskadun kupeesta. Päivän parkkimaksuihin keskustassa meillä meni 8,5 euroa ja viivyimme 6-7 tuntia. Varsin inhimilliset parkkimaksut siispä, ei mitään valittamista. Saatuamme auton parkkeerattua ja parkkimaksun maksettua, vatsat kurnivat jo äänekkäästi ja kiire oli seuraavaksi lounaalle. Onnistuimme ravintolavalinnoissamme loistavasti. Tripadvisorista olimme katsoneet etukäteen muutamista ravintoloista suosituksia, mutta lopulta emme päätyneet yhteenkään niistä, joita olimme ennakolta laittaneet muistiin. Muutaman kymmenen metrin päästä automme parkkipaikasta löytyi samantien aivan helmeltä vaikuttava lounaspaikka. Ravintolan nimi on Di Napoli ja se kuhisi niin sisällä kuin ulkona terassillakin väkeä, myös paljon italialaisia. Ruuat lautasilla näyttivät herkullisilta. Katsoimme vielä nopeasti netistä, mitä Tripadvisoriin ravintolasta oli kirjoitettu ja se olikin saanut paljon kehuja, joten päätimme jäädä siihen syömään. Valinta osoittautui napakympiksi. Tilaamamme pizza oli aivan taivaallisen hyvää. Jo pelkästään pizzapohja oli niin maistuvaa, että sekin yksistään olisi kelvannut minulle lounaaksi ja tehnyt nälkäisen ruokailijan ikionnelliseksi. Hinnatkin olivat varsin kohtuulliset, joskaan eivät ilmaiset. Lounaamme maksoi 17 euroa ja sisälsi pizzan, jonka siis söimme puoliksi, minulle kokiksen ja Larille ison oluen.

Lounaan jälkeen suuntasimme Pyhän Justuksen katedraalille Giuston kukkulalle, mutta samalla havaitsimmekin, että katedraaliahan ympäröi myös San Giuston linna, jonka muurilta on upeat näkymät yli Triesten kauas merelle saakka. 3 euron pääsylipulla pääsee kiertämään linnan muuria sekä katselemaan vanhoja aseita, seipäitä ja miekkoja linnan museoon. Muurilta näki helposti muun muassa Miramaren linnan aivan kuin kohoamassa merestä, merellä seilaavat laivat, vuoren rinteille kohoavat kylät, Triesten monimuotoisen arkkitehtuurin, jossa sekoittuvat sulavasti yhteen eri aikakaudet ja eri maiden vaikutteet, sillä sijaintinsa puolesta Trieste on historiassaan saanut toimia melkoisena eri kansojen ja valtioiden sulatusuunina.

Linnasta siirryimme viereiseen katedraaliin, joka ulos päin nyt ei ole kovin kummoisen näköinen, mutta sisältä varsin mykistävä. Katedraalin pääalttari on niin kaunis kimaltelevine mosaiikkeineen, että sitä voisi jäädä tuijottamaan hypnotisoituneena, vaikka kuinka kauaksi aikaa. Myös katedraalin kullattu kattokruunu on varsin vaikuttava näky. Katedraalista siirryimme vielä kellotorniin, jonne pääsy maksoi 1,50 euroa per nuppi. Alisa ei toki joutunut maksamaan mihinkään nähtävyydelle mitään sisäänpääsymaksuja. Kellotorniin kapusimme pyörryttävät portaat, mutta myös tornista, kuten viereiseltä linnan muurilta, maisemat olivat varsin vaikuttavat. Teki myös todella hyvää kuuman helteisessä päivässä viettää hetki kellotapulin varjoissa ja nauttia viilentävästä hennosta tuulenvireestä.

Kun nähtävyydet oli nähty, suuntasimme jätskille. Ai että olinkin onnellinen saadessani pitkästä aikaa ensimmäisen italialaisen jäätelön nenäni eteen, vaikka kyllä Kroatiassakin jäätelöt ovat aivan ihania. Silti italialaisessa gelateriassa vain taas jälleen kerran on sitä jotain. Täyttä rakkautta haikailevalle sielulleni. Helteessä käveltyämme rattaita työntäen haastavia mukulakivikatuja pitkin ja lukemattomia portaita ylös ja alas kavuten pää punaisena oli ihana nauttia kylmästä jäätelöstä. Käytimme myös hetken aikaa kierrellen Triesten keskustaa ja ostoskatua. Pujahdin muitta mutkitta Desigualin liikkeeseen, mutta nuo ihanuudet jäivät vielä henkareihin roikkumaan ja odottamaan seuraavaa visiittiäni. Ihan koko lomabudjettia en ajatellut vielä tässä vaiheessa alkaa törsäämään tai loppulomasta voi tulla aika kuivakka, jos hullaannun shoppailemaan muotiliikkeissä. Ennen illallista poikkesimmepa vielä toiseenkin jäätelöbaariin hörppäämään juotavaa ja nauttimaan jäätelöstä.

Illallisravintolaksi valikoitui Enoteca Wine Bar L’Etrusco. Kierrellessämme Triesteä sanoin Larille, että nyt haluan päivälliseksi kunnollisen italialaisen pihvin. Italia on tunnettu pizzoista ja pastoista, mutta Italia on myös ehdottomasti pihvimaa ja kunnollisissa pihviravintoloissa osataan paistaa mitä täydellisimpiä pihvejä. Jälleen Tripadvisor auki ja katsoimme viisi parhaaksi valittua Triesteläistä pihviravintolaa. Niiden joukosta sijaintinsa, aukioloaikojensa ja suositustensa perusteella valikoitui L’Etrusco, joka todella on ansainnut paikkansa viiden parhaan kärkijoukossa. Olimme todella ajoissa, sillä ravintola avasi ovensa iltakuudelta ja me olimme oven takana odottelemassa jo varttia vaille. Syy tähän oli lähinnä se, että meidän oli mentävä mahdollisimman aikaisin illalliselle, jotta kerkeämme lomakotiimme takaisin Nalan luokse niin, ettei Nalan yksinoloaika veny liian pitkäksi. Italialaiset syövät tavallisesti illallisensa paljon myöhemmin, joten saimme ruokailla aika rauhassa, vain pari muuta porukkaa oli meidän kanssa ruokailemassa samaan aikaan. Ravintola oli varsin viihtyisä, pieni ravintola. Tilasimme molemmat naudan 300 gramman entrecotepihvit lisukkeineen ja jälkiruuaksi sitruunalla ja kanelilla maustetut crème brûléet. Lari nautti pihvinsä kanssa pari lasillista punaviiniä ja minä join kokiksen. Lasku oli 56 euroa. Ei mikään paha hinta täydellisesti mediumiksi paistetusta pihvistä, josta nautin jokaisesta suupalasta ja onnistuin vain hokemaan miten onnellinen olen ruuastani ja miten voisin muuttaa Italiaan ihan vain tämän ruuan vuoksi. Tämä ravintola on ehdottomasti lihansyöjien paratiisi. Listalta löytyy muun muassa kilon rib eye steak! Ravintola löytyy vain parin sadan metrin päästä Piazza Unità d’Italia –aukiosta, mutta kuitenkin juuri sen ratkaisevan harppauksen ja kulman takana, ettei se jää turistirysän jalkoihin ollen tunnelmaltaan erittäin viihtyisä ja italialainen.

Päivämme Triestessä oli aivan ihana ja jos niin hassusti pääsisi käymään, että tekeminen Kroatian puolella loppuisi kesken, niin voisin aivan hyvin viettää toisen ja kolmannenkin päivän Triestessä ja tutustua kaupunkiin laajemmin, hullaantua ruuasta ja päästä syvemmälle Triesten tunnelmaan. Ja ehkä poiketa siellä Desigualin liikkeessä toistamiseenkin… Lisäksi paluumatkallamme lomakotiimme kuulimme vielä vinkin aivan Triesten keskustan tuntumassa sijaitsevasta toisen maailmansodan aikaisesta natsien keskitysleiristä, riisikuivaamosta, joka kantaa nimeä Risiera di San Sabba. Tuo kohde olisi ihan mielenkiintoista myös nähdä, mikäli vielä Triesteen eksymme.