Polkuja

Jo vuosi sitten, kun matkakohteemme oli päätetty, alkoi Lari haikailemaan samantien potkupallomittelöön pääsystä. Suomalainen jalkapallo kun ei ole sitä kaikista mielenkiintoisinta, niin Lari sai ajatuksen, että Rijekan kotimatsiin olisi päästävä. Ajatus sai tuulta siipiensä alle entisestään, kun selvisi, että veljeni tulee tänne vieraaksemme. Pojat olivat samantien sitä mieltä, että peliin mennään, jos vain tuuri käy ja veljeni loman ajalle osuu Rijekan kotimatsi. Alunperin suunnitelmat kuitenkin kariutuivat, kun tarkoitus oli, että veljeni viipyy täällä viikon ja juuri sillä viikolla kotipeliä ei ollut luvassa. Haave heräsikin eloon uudelleen, kun siirsimme pienellä porukalla synttäriyllätyksenä veljeni lentoa viikolla eteenpäin ja hänen lomansa pitenikin viikosta kahteen viikkoon, jonka ajalle Rijekan kotipelikin mahtui.

Siitäpä alkoikin sitten pelilippujen metsästys ja voin kertoa, että ei ollut ihan helppoa se. Ensin yritimme selvittää lippukäytäntöjä ja lipunmyyntipisteitä netistä. Tästähän se hauskuus sitten alkoi, sillä Rijekan jalkapallojoukkueen omilla nettisivuilla listaus lippujen jälleenmyyjistä on piilotettu jäsentunnusten taakse. Ilman jäsenten kirjautumistunnuksia on siis turha toivo, että sitä kautta lipunmyyntipisteet olisivat selvinneet. Kyselimme täällä Kroatiassa paikallisilta ja saimme vain päänpuisteluita vastaukseksi. Kukaan ei täällä tiedä, mistä heidän kaupunkinsa ylpeyden, viime kauden mestarijoukkue Rijekan, kotipelilippuja voisi ostaa. Kyselyiden jälkeen vihdoin saimme erään varovaisen arvauksen, että lippuja voisi ostaa Tisakeista, paikallisista kioskeista, joita on vähän joka kadun kulmassa. Sinne siis! Kävimme parillakin Tisakilla kysymässä lippuja, mutta ei siellä oltu Rijekan pelilipuista kuultukaan eikä jälleenmyyntipisteistä ollut sielläkään sen enempää tietoa. Sitten ajattelimme, että ehkäpä lippuja myy ainoastaan stadionin eli Kantridan kupeessa oleva Tisak. Ensimmäisellä yrittämällä osuimme paikalle sunnuntaina, jolloin kioski oli tietysti kiinni. Kysyimme viereisestä putiikista lipuista, mutta ei sielläkään tiedetty mistä niitä voi ostaa. Toisena päivänä palasimme Tisakille, mutta eipä niitä lippuja sieltäkään herunut. Tisakilta osattiin kuitenkin neuvoa, että stadionin vieressä olevasta HNK Rijekan fanikaupasta voisi ostaa lippuja. Menimme fanikaupalle, joka ei tietystikään ollut auki siihen aikaan, vaan ainoastaan myöhään iltapäivisin muutaman tunnin. Kauppareissullamme kysyimme lippujen myyntipisteitä Kaufflandin vedonlyöntipisteeltä, mistä asiaa yritettiin selvittää meille, mutta heidänkään puheluihin ei vastattu, jotta myyntipiste olisi selvinnyt.

Palasimme toisena päivänä Kantridan fanikaupalle sen aukioloaikoina, jolloin asioihin alkoi tulla viimein selvyys. Liput oli kyllä aikanaan myyty sieltä, mutta Rijekan joukkueen kotistadion on ollut pois käytöstä jo 2015 vuoden elokuusta saakka ja joukkue on pelannut kotipelinsä tilapäisesti siitä saakka Rujevican stadionilla, missä Rijekan on tarkoitus pelata kotipelinsä ainakin vuoteen 2018 saakka ja sinne on siirretty myös lipunmyynti. Lähdimme siispä suuntaamaan Rujevican stadionia kohti ja alkuun navigaattori ohjasi meidät stadionin väärälle puolelle. Sielläkin etsimme vielä jalan lipunmyyntikojua, jota käytiin kyselemässä stadionin kupeessa olevasta sporttibaaristakin. Baarin tarjoilija ei osannut englanniksi asiaa meille selventää, mutta keskusteluun puuttui avulias asiakas, joka hyvällä englanninkielentaidolla vihdoin opasti meidät oikeaan paikkaan. Lähtiessämme suuntaamaan stadionin toiselle puolelle jättivät Lari sekä veljeni vielä jalanjäljet muistoksi itsestään, sillä huomaamattaan he kävelivät baarin terassin laajennusosan ylitse, jossa oli kuivumassa tuore, hiljattain valettu sementti. Hups! Mutta kyllä tästä lippumetsästyksestä sietääkin jo jättää merkki itsestään tiedoksi, että täällä on käyty ja lippujen eteen on tehty töitä!

Kun vihdoin pääsimme stadionin oikealle puolelle ja lipunmyyntikoju tönötti siinä silmiemme edessä, alkoi jännitys siitä, että onko lippuja enää jäljellä vai onko tämä viikon sohlaaminen ympäri Rijekaa aiheuttanut sen, että lippuluukulta myydään ei oota ja peli on loppuunmyyty. Lippuluukulla selvisi myös se, että vaikka lipputilauksen olisi onnistunut kroatiankielisellä tilaussivustolla netissä tekemäänkin (jota meille ainakaan google kääntäjä ei osannut kääntää tutummalle kielelle), se ei olisi auttanut meitä yhtään, sillä nettiliputkin täällä lunastetaan paperilipuiksi lippuluukun kautta ennen peliä. Kun Lari ja veljeni pienen jonotuksen jälkeen pääsivät lippuluukulle ostamaan lippuja, koittikin vihdoin melkoinen yllätys. Ja ensimmäistä kertaa lippumetsästyksen aikana yllätys oli todella positiivinen! Myyjä toki huomasi, etteivät nämä kaiffarit olleet suinkaan paikallisia Rijekafaneja ja kysyi, mistä kaukaa pojat olivat saapuneet peliä katsomaan. Larin ja veljeni kerrottua, että he ovat Suomesta, innostui myyjä kaukaisista Rijekan vieraista niin paljon, että hän antoi oman jäsenetunsa Larin ja veljeni käyttöön ja normaalihintaiset ei jäsenille-tarkoitetut 120 kunan liput muuttuivatkin suit sukkelaan 70 kunan jäsenlipuiksi. Kuinka mahtavaa!

Lippuja metsästäessä meillä kaikilla meinasi usko loppua hommaan tyystin. Aloimme jo epäilemään, ettei tässä kaupungissa Rijekalla mitään jalkapallojoukkuetta ole edes olemassakaan. Mietimme, että eipä ole kyllä Rijekan mestarijoukkue ainakaan tämän kaupungin ylpeys, kun ei peliäkään pääse katsomaan ja joukkuetta kannustamaan kentän laidalle ilman pirullista hampaiden kiristelyä, kymmenien kilometrin autolla ajelemista, hikeä valuvaa otsaa, kymmeniä kyselyjä, netin selaamista, googlettamista ja päivien työtä ja vaivannäköä. Häpeäjoukkuehan tämä taitaa paikallisille olla. Itse pelistä oli sitten niitä todellisia faneja löytynytkin roppakaupalla ja siellä oli välillä popcornitkin lennelleet kentälle, kun Rijekan fanit kannattivat omiaan Rijekasydän rinnassa pamppaillen. Lippuihin vielä palatakseni, kun vihdoin sitten selvisi tuo nykyinen kotistadion, joka ei suinkaan ollut Kantrida vaan Rujevica, ja löytyi oikea lippuluukku, niin vastaisuutta ajatellen tämä lipunostokuviohan olisi ihan selvä, eikä se enää yhtä vaivalloista olisi toisella kertaa. Sen kun vain ajelee stadikalle ja ostaa liput ja sillä selvä. Kunpa joku olisi osannut kertoa tämän meille heti alkuunsa, niin olisimme säästyneet paljolta. Vitsailin jossain kohtaa jopa hieman ironisesti, että kappas kun ei Rijekassa ole lippuja piilotettu ison kiven alle ja aarrekarttaan ei edes merkittäisi, että mihin tämä aarre on kätketty, vaan se pitäisi omin päin ilman vihjeitä löytää. Pientä katkeruutta äänessäkö? Kyllä! 😀

Minä en sitten itse pelissä paikalla ollutkaan, sillä lapsenvahtivuoro oli minulla ja Lari sekä veljeni lähtivät kaksistaan vahtaamaan peliä. Alisan ja Nalan kanssa veimme pojat peliin ja pelin päätyttyä haimme heidät. Larille ja veljelleni pienoinen pettymys stadionilla oli se, ettei siellä poikkeuksellisesti tässä pelissä ollut alkoholimyyntiä, koska HNK Rijekaa vastassa oli Dinamo Zagreb, jonka fanit ovat kuulemma aivan hulluja. Alkoholittoman pelin lisäksi turvallisuutta oli varmistamassa kymmenet mellakkapoliisit ympäri stadionaluetta ja Zagrebin fanit oli laitettu kirjaimellisesti häkkiin seuraamaan peliä! Alkoholittomuudesta huolimatta peli tuntui olevan melkoisen huikea elämys ja Rijekan tappiosta huolimatta fanien hurmos ja omiensa kannattaminen oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Luulenpa ettei jäänyt viimeiseksi jalkapallopeliksi, jonka nämä kaksi haluavat vahdata Suomen rajojen ulkopuolella.

Me tytöt sen sijaan pidimme sairastupaa lomakodissamme, sillä heitettyämme pojat peliin ja palattuamme kotiin huomasin Alisan olevan aivan tulikuuma. Mittasin kuumeen ja totesin Alisalla olevan korkean kuumeen. Soitin samantien lastenlääkärille ja sovittiin hoitokuviot selväksi. Itselleni tilanne oli uusi, koska Alisa ei ole Suomessakaan ollut vielä kertaakaan kipeänä saati sitten täällä kovissa helteissä, joten halusin keskustella helteen vaikutuksesta näin pienen lapsen sairastamiseen. Edessä olisi siis pari saikkupäivää lepäilyn merkeissä, mutta ensin oli vielä noudettava tuoreet Rijekafanit. Kun lähdimme hakemaan pelin päätyttyä kahta Rijekafaniamme pelistä, näin stadionin valot lomakodillemme asti, vaikka olimme stadionista linnuntietä varmaankin kymmenen kilometrin päässä. Stadionin valot näkyivät Veprinaciin kauas vuorelle saakka aivan kuin vastarannalla Rijekassa olisi loistanut tekoaurinko. Eikä sitten puhuta siitä, että saatoin stadionin edustalla kolhaista naapuriauton sivupeiliä oman automme peilillä… Mutta rehellisenä ihmisenä en kuitenkaan paennut paikalta, vaan pysäköin auton ja menin selvittämään vaurioita. Onneksi kummankaan autoon ei pienestä töytäisystäni jäänyt todistusaineistoa ja selvisin säikähdyksellä ja toivottelimme hymyssä suin mukavat illat tuon toisen auton kuskin kanssa.