Avainsana: Rijeka
-
Rijeka kotikaupunkinamme
Kuulostaa ehkä hassulta, mutta Rijeka ei ole niinkään ollut meille lomakaupunki, vaan ennemminkin kuin kotikaupunki täällä lomaillessamme. Ilmiö on hieman eriskummallinen, sillä emmehän me tänne muuttaneet, vaan viivyimme vain kaksi kuukautta elämästämme. Siinä ajassa yhdestäkään uudesta kaupungista ei taida kuoriutua kenellekään vielä tuttua ja turvallista kotia, vaikka kuinka sujahtaisikin kaupungin sykkeeseen mukaan kivuttomasti ja tuntuisi…
-
Jalkapallofanitusta ja armotonta HNK Rijekan kotipelilippujen metsästystä
Jo vuosi sitten, kun matkakohteemme oli päätetty, alkoi Lari haikailemaan samantien potkupallomittelöön pääsystä. Suomalainen jalkapallo kun ei ole sitä kaikista mielenkiintoisinta, niin Lari sai ajatuksen, että Rijekan kotimatsiin olisi päästävä. Ajatus sai tuulta siipiensä alle entisestään, kun selvisi, että veljeni tulee tänne vieraaksemme. Pojat olivat samantien sitä mieltä, että peliin mennään, jos vain tuuri käy…
-
Lomaparatiisissakaan kaikki ei suju aina kuin Strömsössä
Viikon mittaisilla ulkomaan matkoilla, jotka suuntautuvat etelän paratiisirannoille, voi hyvin käydä tuuri, että lomaparatiisissa koko loman ajan taivas hohtaa sinisenä ja aurinko lämmittää lomalaisia pilvettömältä taivaalta koko loman ajan. Kun on reissussa pidempään, pääsee näkemään paljon kattavamman otannan paikallisista sääilmiöistä. Jokainen päivä ei olekaan samanlainen. Me olemme täällä saaneet todistaa muutamaa ukkosrintamaa, lukeneet uutisia mittavista…
-
Rijekan torilla ostoksilla
Ruokaostoksien tekemiseen tänne Kroatiaan saavuttuamme saimme kallisarvoisen oppitunnin täällä asuvalta suomalaiselta. Saimme vinkit hyvistä ruokakaupoista, kroatialaisista tuotteista, edullisista löydöistä sekä todella tarpeellisen briiffin Rijekan torista ja kauppahalleista. Rijekan torilta löytyy kolme kauppahallia, joista saa hankittua maitotuotteet, leipomotuotteet, oliivit, viinit, tuorepastat, naudan-, possun-, lampaan- ja kananlihat ja sisäelimet, laajan valikoiman erilaisia kuiva- ja raakamakkaroita sekä kalat…
-
Ensikesän lomakaupunki Kroatiassa päätetty!
Vihdoin ja viimein pääsen sanomaan tämän eli nyt tiedämme osoitteemme, johon ensikesänä heinäkuussa suuntaamme. Kroatian lomakaupunkia pohdimme pitkään ja meille sopivan majoituksen löytyminen ei sitten lopulta ollutkaan ihan niin mutkaton juttu kuin olin ajatellut. Voit käydä lukemassa aiempia ajatuksiani lomakohteestamme postauksesta ”Lomakaupunkipohdintaa”. Tuolloin olimme kaikista ihanista Kroatian merenrantakaupungeista saaneet supistettua vaihtoehtomme kahteen. Opatija vaiko Pula?…
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.