Polkuja

Kroatiassa yksi parhaista asioista ovat sen lukuisat rannat, jotka ovat toinen toistaan kiehtovampia, kauniimpia ja jokainen omanlaisensa. Löytyy helposti tavoitettavia pitkiä rantakaistaleita kaikkine mahdollisine palveluineen ja sitten taas löytyy täysin piilossa olevia pikkuruisia luonnonrantoja, joille pääsee vain meren kautta. Rantoja on laidasta laitaan ja se onkin jo itsessään täällä matkaaville yksi nähtävyys, kokea mahdollisimman monia erilaisia rantapäiviä eri miljöissä. Eilen suuntasimme Brsečin kuvankauniille pikkukivirannalle, jonne Opatijasta on matkaa 23 kilometriä halki Opatija Rivieran pittoreskia rantakatua pitkin, jonka aikana saa ihastella erilaisia rantoja, lomalaisia kutsuvia huviloita sekä upeita näköaloja niin vuoristoon kuin merellekin.

Brsečin uimaranta on hieman syrjässä Brsečin kylästä, sillä Brseč sijaitsee korkealla kalliolla ja ranta laskeutuu toki alas merenrantaan. Rannalle tiensä löytääkin kääntymällä Opatijasta tulevalta rantatieltä Brsečin kylän kohdalla vasemmalle, mutta sen sijaan, että jatkaisi kylän keskustaa kohti, kääntyykin samantien uudestaan vasemmalle kohti merkittyä parkkialuetta. Kapeaa asfaltoitua tietä lasketellaan alas kilometrin verran ja loppumatka kävellään jalan polkua pitkin. Parkkipaikkoja aivan alhaalla rannan läheisyydessä on niukalti, joten autoja on parkkeerattu tämän kapean vuoristotien reunamille usean sadan metrin pituudelta. Mikäli reitti on edelleen hukassa, löytyy se viimeistään Brsečin keskustan laidalla olevasta opastetaulusta.

Brsečin uimaranta on kallioseinämien ympäröimä, upea, pieni pikkukiviranta, jossa on kristallin kirkasta vettä ja rantaa ympäröi upean kuvaksellinen luonto. Rannalla ei juurikaan ole palveluita verrattuna vaikkapa isojen rantojen palvelutarjontaan, mutta siitä huolimatta ranta on todella suosittu. Kaikkein välttämättömin rannan läheisyydestä kuitenkin löytyy. 50 metrin päässä rannasta löytyy pieni koju, josta voi ostaa juotavaa, kuten olutta, limsoja sekä vettä, ja jäätelöä. Kojuun käy vain käteinen raha. Kojun läheisyydestä löytyy myös wc. Rannalla tarjolla on suihku, joka toimii kahden kunan kolikoilla. Meillekin suihku olisi ollut käytössä ellei joku olisi tukkinut kolikkoautomaattia vääränlaisella kolikolla, joten sen jälkeen suihkua ei sitten käyttänytkään enää kukaan.

Brsečin uimaranta on ideaalinen niille hurjapäille, jotka haluavat päästä hyppimään luonnonkalliolta veteen, sillä ranta syvenee nopeasti ja sitä ympäröi paikoin aivan pystysuorat kallioseinät. Kallioilta pääsee hyppimään veteen matalalta, kuten metristä tai parista, mutta mahdollisuus on myös 10-15 metrin korkuisiin hyppyihin. Lari tietysti bongasi sen korkeimman hyppypaikan rannan läheisyydestä, joka silmämääräisesti arvioituna on noin viitisentoista metriä ja hyppäsi sieltä. Huonoksi onnekseen hän kuitenkin unohti laskeutua veteen jalat jämäkkänä ja tämän seurauksena vesi muljautti Larin polvea ikävästi ja nyt sillä sitten ainakin pari päivää könkkäillään vähän hassun näköisesti. No hauskaa ainakin oli ja sai Lari taas pienen adrenaliinipiikin itselleen; sillä välin kun minä ja Alisa loikoiltiin rannalla ja Alisa nukkui päiväuniaan varjon alla.

Päiväunista päästäänkin päivän opetukseen. Mitä opimme siispä eilen Brsečin rannalla? Olet ehkä huomannut, että monissa kuvissa blogissakin Alisalla on mukana valkoinen rätti. Tuo rätti on harso, mikä on kulkenut Alisan mukana syntymästä asti. Harsot olivat ahkeraan käytössä imetyksessä, sillä niillä oli helppoa kuivailla maitotahroja ja suojata vaatteita. Harso yhdistyi kuitenkin samantien Alisalla jonkinlaiseen mielihyvään, syrjäytti hiljalleen myös tutit ja tästä rievusta tuli Alisan elämän tärkein juttu. Ilman turvariepua ei mennä mihinkään. Oikeasti, ei yhtään mihinkään! Eilen kuitenkin sattui jotain, mikä mullisti pienen tytön elämän täysin ja järkytti hänen maailmanrauhaansa totaalisesti. Matkalla autolta rannalle harso nimittäin hukkui. Rätti oli vielä autolla, mutta kun pääsimme rannalle, oli harso kadonnut kuin tuhka tuuleen. Etsimme harsoa kaikkialta. Lari juoksi autolle, joka oli jätetty 300 metrin päähän korkealle vuoren rinteeseen ja tutki auton, sen ympäristön, katseli matkan varrelta ja kiersi muiden rannalla olevien auringonpalvojien seassa, mutta rätistä ei näkynyt jälkeäkään. Tuli Alisan päiväuniaika ja silloin tuo rätti on kultaakin arvokkaampi. Kun Alisa tajusi, että unille pitäisi mennä ilman rättiä, hän sai aivan hysteerisen raivarin. Lapsi huusi selkä kaarella pää punaisena niin, että silmät oli pullistua päästä ja nokka vuoti solkenaan räkää. Hyssyttelimme, silittelimme ja keinuttelimme sylissä ja mikään ei auttanut. Eräs brittipariskunta seurasi tilannetta vierestä. Heillä oli pyyhkeet levitettynä kallionkielekkeen alle varjoisaan paikkaan. Tuo brittimies tuli sanomaan meille, että voisimme vaihtaa paikkoja, jotta saisimme nukuttaa lapsen varjoon, jos siellä olisi hieman viileämpää. Selitin miehelle, ettei kyse ole kuumuudesta vaan siitä, että lapsen rakkain aarre, valkoinen rätti, on hukkunut emmekä löydä sitä ja kiitin vielä näitä uskomattoman ystävällisiä ihmisiä heidän ajattelevaisuudestaan. Lari päätti vielä kerran lähteä etsimään harsoa ja minä heijasin hysteerisenä parkuvaa lasta sylissäni. Nukahtaisit jo pieni prinsessani! Yhtäkkiä Lari juoksi rättiä kädessään heiluttaen takaisin. Joku oli löytänyt rätin ja nostanut sen rantamuurille, mistä se viimein löytyi. Alisa rauhoittui välittömästi saatuaan rakkaan rättinsä takaisin ja nukahti tyytyväisenä unille kasvojen puna hiljalleen rauhoittuen. Huh mikä show! Ja mitä tästä opimme? Jatkossa meillä kulkee aina kaksi harsoa mukana! Ei tekosyitä!