Avainsana: Loma
-
Punkaharjun luontopolut Topeliuksen rakastamissa kansallismaisemissa
Punkaharjulla vietetyltä talvilomalta kameraan jäi komea kuvasaldo muistoksi ja mielenmaisemassa yhä vain huojuvat ja nitisevät ikihongat liitoksissaan. Harjujen monta kymmentä metriä korkeat kelohongat varoittelivat tuulessa taipuessaan nitisevistä nivelistään ja silloin tällöin kuului rasahdus ja humahdus latvustoissa, kun jokin jopa vuosisatoja vanha oksan karahka irtosi isännästään ja mätkähti metsäkankaalle maaten lepäämään. Jo Topelius aikanaan ylisti Punkaharjun…
-
Talviloma Punkaharjulla
Vietimme talvilomaamme muutama viikko sitten maaliskuun lopulla, jolloin lähdimme lomailemaan Punkaharjulle keskelle loputonta männikköä mökkitunnelmiin ja ainoa lomasuunnitelmamme oli sosiaalinen eristäytyminen. Talvilomasuunnitelmiemme kanssa meillä oli itse asiassa onni matkassa. Kun teimme mökkivarausta viime marraskuussa, oli alun perin suunnitelmissamme luminen talviloma Lapin keväthangilla vaikkapa Kuusamossa, Pelkosennimellä tai Sallassa. Koska mökkien varaustilanne oli siinä kohtaa kuitenkin jo…
-
Kesälomareissu Turkuun ja Naantaliin
Kesälomareissumme suuntautui kohti Turkua ja Naantalia aivan kuten tyttäremme toivoi. Tämä vuosi talonrakennusprojekteineen on vaatinut joustoa ja ymmärrystä lapselta, joka oli rakennusprojektin alkaessa hädin tuskin 2,5-vuotias. Rakentamisen aikana viime keväänä hän täytti hienot kolme vuotta. Tuntuu kohtuuttomalta vaatia niin pieneltä lapselta niin suuria asioita ja uhrauksia, mitä olemme lapseltamme joutuneet vaatimaan. Lapsi on sopeutunut, mukautunut…
-
Xel-há – upea luonnonpuisto Maya Rivieralla
Xel-hán upea luonnonpuisto on täynnä vesiaktiviteetteja ja upeaa luontoa. Xel-há kuuluu Xcaretin luonnonpuistoperheeseen ja Xcaretissa kun kävimme edellisellä Meksikon reissullamme, oli vuorossa nyt Xel-há. Xel-hássa voi uida joessa upean viidakon ja mangrovemetsien ympäröimänä ja pitää hauskaa erilaisten vesihuvitusten parissa. Luonnonpuistossa pääsee näkemään manaatteja ja delfiinejä, papukaijoja, tukaaneja, nenäkarhuja, iguaaneja ja upeita perhosia sekä voi snorklata…
-
Mexican fiesta Cancúnin downtownissa
Olemme siitä onnellisessa asemassa matkatessamme Meksikoon, että muutama meksikolainen ystävämme asuu siellä. Niinpä saimme etuoikeuden nauttia meksikolaisesta elämänmenosta myös hieman kulissien takana. Niinkin paljon kulissien takana itse asiassa, että näiltä illanvietoilta jätimme järkkärin hotellihuoneeseen ja kuvasaldoksi tallentuivat ne muutamat utuiset kuvat, joita illan tiimellyksessä tuli kännykän kameralla huonoissa valaistusolosuhteissa räpsittyä. Meksikolaista illanviettoa varten meidän ei…
-
Matkalla Meksikossa
Meksikon matkalta palasimme kotisuomeen eilen ja ihana kaksiviikkoinen Meksikon auringon alla on nyt vietetty. Pakkasin läppärin kyllä mukaan reissuun ja ajattelin, että jo reissun päältä päivittelisin kuulumisia ja kokemuksiamme blogiinkin, mutta matkan ihanuus ja loman autuus vei mukanaan ja päädyin kirjoittamaan muistiinpanoja ylös vain ranskalaisin viivoin ja kertomaan matkakokemuksista vasta palattuamme loskaiseen kotimaahan takaisin, sillä…
-
Meksiko kutsuu!
Eipä ole enää pitkää rutistusta jäljellä ennen talvilomaamme ja tällä kertaa se ei voisi tulla yhtäaikaisesti enempää huonompaan ajankohtaan ja samaan aikaan enempää parempaan ajankohtaan. Tontillemme jää täysi höyry päälle työmaakoneisiin poissaollessamme ja nyt on vain luotettava siihen, että me olemme onnistuneet petaamaan talohankkeellemme sen verran hyvän alustan, että se pyörii kaksi viikkoa omalla painollaan,…
-
Rengastien tauko- ja ruokapaikat
Lähdettyämme Kokemäeltä suuntaamaan kohti Turun saariston kuuluisaa Rengastietä, valtasi mielen kutkuttava jännitys ja innostunut odotus. Edessä oli uusi reitti, uusia kokemuksia ja mielenkiintoista nähtävää. Suomen saaristo oli tätä ennen omalta osaltani täysin koskematon Ahvenanmaata ja Suomenlinnaa lukuun ottamatta. Valitsimme koluttavaksemme Turun saariston Rengastien pidemmässä mittakaavassaan, jonka kuljimme Turusta Naantaliin hypellen siltoja ja losseja hyväksikäyttäen saarelta…
-
Saarihyppelyä Krabilla Phi Phi- saarilla
Island hopping eli saarihyppely on todella suosittua monissa meren rannalla sijaitsevissa lomakohteissa, jos vain mantereen edustalta vähänkin kaunista ja mielenkiintoista saaristoa löytyy tai mikäli matkakohde itsessään jo sijaitsee saaristossa. Saarihyppelyn voi toteuttaa nopeassa tahdissa yhden päivän aikana tai yhtä hyvin saarihyppelyyn voi käyttää vaikka viikon aikaa (tai miksei pidempäänkin) ja yöpyä joka yö aina uudella…
-
Ao Nangin ranta sekä Phra Nang Cave ranta
Ao Nangin ostos- ja ravintolakadun edustalla levittäytyy pitkä hiekkaranta, jonka sulassa sovussa ovat ottaneet omakseen niin rannikolla liikennöivät veneet kuin auringonpalvojatkin. Rannalta tosiaan lähirannoille sekä saarille ihmisiä kuljettavat lukuisat pitkähäntäveneet, jotka ovat kuin vesibusseja ja näitä veneitä rannalla riittääkin pitkä, komea rivistö keulaan kiinnitettyine, värikkäine ja liehuvine huiveineen. Rannasta on myös poijuin eroteltu uimareille tarkoitettu…
-
Paratiisiranta ja snorklausta Koh Rokilla
Tämän postauksen piti olla kertomus paratiisirannastaan tunnetusta Koh Rokin saaresta sekä snorklaushetkestä Koh Haa Yailla, mikä on meren keskellä sijaitseva kansallispuisto, joka koostuu viidestä saaresta ja niiden keskelle muodostuu turkoosin sininen laguuni, jonka koralliriutoilla voi nähdä trooppisia kalalajeja sateenkaaren kaikissa säihkyvissä väreissä. Koska rakastamme snorklausta ja vedenpinnan alaisen maailman ihmettelyä, varasimme retken nimenomaan Koh Haan…
-
Vinkit Thaimaan matkailuun
Ihanan lomamme lisäksi meitä on myös koeteltu viimeisen parin viikon aikana. Kerroinkin jo, että matkaan lähdimme kuka mitenkin sairaana nokat vuotaen ja yskä tehden tuloaan. Alisa oli meistä kaikista sairain kuumeflunssansa, korvatulehduksensa sekä silmätulehduksensa kanssa. Thaimaan lämpö ja trooppinen ilmasto paransi meidät kaikki kuitenkin pikavauhtia ja parin lepopäivän jälkeen olimme taas kaikki iskussa ja valmiita…
-
Kroatian rantoja
Blogissani erinäisissä postauksissa kesän mittaan vilahtelivat monet rannat, joilla kävimme reissumme aikana Kroatiassa. Ajattelin kuitenkin koota vielä kaikki nämä ihanat rannat yhteen tähän samaan postaukseen ja käydä läpi jokaisen rannan omat erityispiirteet ja huomionarvoiset seikat sekä toki vielä ihanan värikkäiden kesäisten kuvien myötä hieman uppoutua niihin lämmittäviin muistoihin, mitkä tuolta reissulta jäivät. Mikäs olisikaan otollisempi…
-
Suomi-Kroatia-Suomi; majapaikkamme tien päällä
Kroatiaan perille pääsy autolla sekä sieltä paluu takaisin kotosuomeen vaati kilometrien sietämisen ja istumalihastreenin lisäksi monen monta yöpaikkaa. Tässä postauksessa onkin siis vihdoin ja viimein aika paneutua automatkamme majapaikkoihin; mikä tuntui luksukselta ja mitä ei toivoisi kokevansa koskaan enää uudestaan? Ilman lasta liikkeellä olevat selviäisivät matkasta varmasti vähemmilläkin yöpymisillä, mutta lapsen kanssa hommassa pitää…
-
Autolla Kroatiassa – ajokulttuuri turistin silmin
Paluumatkamme teemaan sopii loistavasti hieman kirjoitella ylös ajatuksia Kroatian ajokulttuurista näin turistin silmin. Minun on tietenkin mahdotonta mennä sanomaan absoluuttista totuutta siitä, että onko Kroatiassa suomalaisen helppoa vai vaikeaa ajaa, sillä se asia riippuu niin monesta tekijästä. Ensimmäinen tekijä on ajotaito ja varmuus omasta tekemisestä. Jotkut tuntevat epävarmuutta auton ratissa jo Suomessa keskusta-alueilla tai moottoriteillä…
-
Kotiinpaluu häämöttää
Viimeisiä päiviä viedään täällä Kroatiassa ja kotimatkaan on enää pari hassua päivää. Ensi viikolla on aika nostaa suksiboksi takaisin auton katolle, pakata kimpsut ja kampsut kapsäkkeihin, siivota pölyt loma-asunnon nurkista ja suunnata nokka kohti Suomea. Reissu on ollut upea ja olemme nähneet ja kokeneet lukemattomasti hienoja asioita, mutta mites sitten se kotiinpaluu? Ajattelinkin hieman kertoilla,…
-
Keramiikkahäät Valle Loscassa hurmaavassa Voloskossa
Eilen meillä oli juhlapäivä, sillä samana päivänä 6.9. juhlimme sekä Larin syntymäpäivää että hääpäiväämme. Jos minun syntymäpäivääni pari viikkoa sitten kuului hyvä ruoka, niin samat suunnitelmat olivat eiliselle. Ensimmäisellä Valle Losca-visiitillämme ihastuimme tuohon ravintolaan niin sydänjuuriamme myöten, että eipä tarvinnut kauaa miettiä ravintolavalintaa, kun oli aika tehdä pöytävaraus eiliselle. Yksimielisesti juhlapäivän ravintolaksi valikoitui jälleen Valle…
-
Plitvicen upea kansallispuisto
Eilen suuntasimme kohti Bosnian ja Hertsegovinan rajaa, mutta pysyttelimme kuitenkin Kroatian puolella. Määränpäänä oli Kroatian dinaarisilla alpeilla sijaitseva Plitvicen kansallispuisto, joka on listattu lukemattomissa eri lähteissä maailman kauneimpien luontokohteiden ja upeimpien kansallispuistojen joukkoon, eikä syyttä. Paikka on taianomaisen kaunis mykistäen yhden jos toisenkin vierailijan ja kansallispuistossa vierailtuaan voi hyvin ymmärtää miksi se on listattu myös…
-
Land Art trail
Viimein löysimme tiemme toissa päivänä Land Art trailille Učkan luonnonpuistoon, johon alun alkaenkin olimme pyrkimässä, mutta monen mutkan kautta valloitimmekin sitten ensin vuoremme korkeimman huipun Vojakin, ihastelimme Vela Dragan huikeita näkymiä ja varmistimme ettei Lovranska dragan vesiputousreitillä ole todellakaan vettä vesiputouksessa tai purossa näin kuivan kesän jälkeen. Nyt sitten viimeisimpänä otimme haltuumme Land Art trailin,…
-
Karhujen mailla Kuterevossa
En ollut sellaisesta paikasta kuin Kuterevo kuullutkaan ennen reissuamme, mutta täällä reissussa ollessamme paikan nimi pomppasi yllättäen silmiin nettiä selaillessa. Alun perin meillä oli tarkoitus ensimmäisenä Pula-päivänämme Pulan sijaan suunnata Fažanan kautta lautalla Brijunin saaristoon. Tuota reissua ajatellen googlailimme Larin kanssa Brijunista tietoa netistä, kuten lauttojen aikatauluja, lippuhintoja, Brijunin nähtävyyksiä sekä matkailijoiden kokemuksia ja vinkkejä.…
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.