Polkuja

En ollut sellaisesta paikasta kuin Kuterevo kuullutkaan ennen reissuamme, mutta täällä reissussa ollessamme paikan nimi pomppasi yllättäen silmiin nettiä selaillessa. Alun perin meillä oli tarkoitus ensimmäisenä Pula-päivänämme Pulan sijaan suunnata Fažanan kautta lautalla Brijunin saaristoon. Tuota reissua ajatellen googlailimme Larin kanssa Brijunista tietoa netistä, kuten lauttojen aikatauluja, lippuhintoja, Brijunin nähtävyyksiä sekä matkailijoiden kokemuksia ja vinkkejä. Brijunilla kauniin luonnon lisäksi meitä kiinnosti safari ja etsimme myös safarista tietoa. Todella moni matkailija netissä oli kehunut Brijunin saariston kauneutta, historiaa ja mielenkiintoista nähtävää, mutta yllätyksekseni safarista oli ropissut risuja roppakaupalla. Moni matkailija oli kertonut safarin olleen ok, mutta lähes yhtä moni oli kauhistunut näkemästään. Matkailijat nostivat esille eläinten yksitoikkoisia olosuhteita, jotka eivät tukeneet lajeille tyypillistä käyttäytymistä. Matkailijat olivat kertoneet matkajutuissaan safarin annin olleen todella köyhä, eläimiä oli vähän, lajeja minimaalisesti, eivätkä ne näyttäneet hyvinvoivilta ja onnellisilta. Tuossa kohtaa mietimme, että Brijuni jää meiltä väliin. Vaikka tykkään käydä eläintarhoissa, en halua nähdä onnettomia, kärsiviä eläimiä, joilla on liian ahtaat olot ja yksinäistä. Uskon edelleen Brijunin olevan upea retkikohde muun tarjottavansa puolesta, mutta Brijunin liput ovat huikean kalliita enkä halunnut käyttää reissubudjettimme roposia kalliisiin lippuihin sitä varten, että lähden katsomaan pitääkö lukuisten matkailijoiden tarinat onnettomista eläimistä paikkaansa ja mahdollisesti palaan saarelta alakuloisena eläinten vuoksi. Onneksi esiin hyppäsi kuitenkin Kuterevo, sillä yhden matkailijan kommentti netissä osui Larin silmään. Tuo reissuroope oli suositellut jättämään Brijunin masentavan safarin väliin ja sen sijaan suuntaamaan Kuterevoon, missä sijaitsee karhujen turvakoti. Tutustuimme paikkaan netissä ja päätimme siltä istumalta, että meidän Brijunin retki vaihtuisi Kuterevon retkeen. Onneksi vaihdoimme suunnitelmiamme!

Kuterevo on pienen pieni kylä Velebitissä jääden Velebitin vuoriston ja rannikon väliin. Päiväretkeä ajatellen Kuterevosta löytyy pieni marketti ja paikalliset perheet myyvät tienvarsikojuissa muun muassa kotitekoisia ja orgaanisesti tuotettuja juustoja, kananmunia, kasviksia, hunajaa ja niin edelleen. Karhujen turvakoti (Kuterevo Bear Sanctuary tai Kuterevo Bear Refuge) pyörii vapaaehtoisten voimin. Vapaaehtoisia saapuu työskentelemään karhutilalle ympäri maailman ja he huolehtivat karhuista sekä tilan muista eläimistä, kasveista, viljelystä ja osallistuvat monipuolisesti kaikkeen tilan ylläpitoon liittyvään toimintaan. Hommaa pyörittää VUK eli Velebit Association Kuterevo.

Kun Kuterevolle saapuu, tuntuu tupsahtaneensa keskelle ei mitään ja alkaa jo epäillä, että löytyyköhän täältä mitään karhujen turvakeskusta. Jos kuitenkin tiensä on löytänyt Kuterevon kylään asti, löytää kyllä perille karhutilallekin asti. Tie kylän läpi tuntuu vain aika pitkältä, sillä sitä ajellaan pari kilometriä, kunnes eteen tupsahtaa karhuista kertova kyltti ja ilmoittaa perille olevan enää pari sataa metriä matkaa. Karhutilalle ei ole pääsylippuja, vaan kaikki vierailijat ovat tervetulleita ilmaiseksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tila pyörii vapaaehtoisten voimin ja lahjoitusten varassa. Niinpä kohteliasta on joko jättää omalle kukkarolle sopiva lahjoitus tai ostaa matkamuisto tilalta, jonka tuotto menee tilan ylläpitoon. Meidän matkaamme lähti Kuterevon hunajaa lasisessa nallepurkissa sekä Alisalle muistoksi vanhan ajan teddykarhua muistuttava pehmonalle, jonka kaulaa koristaa Kuterevo-huivi. Alueelta löytyy myös viihtyisä kahvila valtavine kantopöytineen, värikkäine kukkaistutuksineen, siisteine vessoineen (!!!) ja alppimajamaisine tunnelmineen, vaikka kahvila etelän paahtavasta lämmöstä löytyykin, ja jossa on rannikon turistialueisiin verrattuna todella edulliset hinnat. Tilalle saapuessa luoksemme saapui välittömästi vapaaehtoinen työntekijä, joka kertoi meille mistä löytyy mitäkin ja kertoi lyhyesti karhuista. Toisella aitausalueella oli nuoriso eli kolme muutaman vuoden ikäistä karhua ja kauemmalla aitausalueella kuusi aikuista karhua, joista vanhin oli 32-vuotias.

Karhujen turvakotiin karhuja ei tuoda turistien iloksi, vaan karhujen elämiseen Kuterevossa vankeudessa on ihan oikea syy. Näistä yhdeksästä karhusta kaksi on tullut eläintarhasta (toinen Zagrebin ja toinen Splitin eläintarhasta) ja on elänyt elämänsä vankeudessa alusta saakka. Seitsemän karhuista on jäänyt emonsa hylkäämäksi pentuna ja näin ollen niillä ei ole ollut valmiuksia selvitä itse villissä luonnossa, joten ne on pelastettu turvakodin suojiin. Karhuilla on isot aitaukset, joissa on vesialtaita, puita ja puskia ja runsaasti varjoa sekä kasvillisuutta. Aitausten tarkoitus selvästikin on luoda karhuille mukavat elinolosuhteet, mikä toki aiheuttaa haasteensa turismille. Tilalla vieraillessa vierailu kannattaakin hieman suunnitella etukäteen ja varata vierailuun reilusti aikaa, vaikka nähtävää onkin ”vain” yhdeksän karhua. Karhut eivät ole vieraita varten esillä aitauksissaan ja aitaukset eivät ole kolkkoja ja tyhjäksi nyhdettyjä, jotta karhut saattaa nähdä olivatpa ne missä tahansa aitauksen nurkkauksessa. Eräs vapaaehtoinen laittoikin meille tietoa ennen vierailuamme, että tilalle kannattaa suunnata joko aamulla kello 9-11 tai iltapäivällä kello 16-19, sillä silloin karhut luonnostaan ovat aktiivisimmillaan ja ne näkee touhukkaina todennäköisemmin. Vieraillessamme huomasimme myös, että nuorisokarhujen ruokailuaika oli siinä puolen päivän tietämillä, joten silloinhan noiden kolmen karhun aitauksessa meteliä ja melskettä riittikin. Me suuntasimme tilalle siis aikaisin aamulla ja olimme puoli kymmenen aikaan perillä. Tilalla vierähti huomaamattamme melkein kolme tuntia aikaa ja yhdeksästä karhusta näimme kuusi, kun muina naisina ja miehinä tallustelimme tilalla kaikessa rauhassa karhuja bongaillen. Karhut olivat ihania ja sympaattisia ja siinä missä nuoret karhut olivat lisäksi varsin touhukkaita ottivat aikuiset karhut elämänsä aika rennosti lökötellen varjoisilla rinteillä.

Voitte vain kuvitella ja toki kuvista nähdä, miten Alisa nautti tästä paikasta. Alisa katseli aivan tohkeissaan karhuja ja yhtä lailla meidän kanssa tarkkaili karhujen mahdollisia liikkeitä niinä hetkinä, kun ne olivat piilossa. Karhun nähdessään Alisa osoitti pienet sormet ojossa karhuja ja huusi vuh vuh! Tästä kehkeytyikin hassu keskustelu Alisan kanssa, että sanooko karhut todellakin vuh vai oliko ne sittenkin koirat, mitkä niin sanoo. Alisa oli vakuuttunut siitä, että myös karhut sanovat vuh, kuten kissatkin.

Kuterevossa karhujen lisäksi näkee myös monia muita tilalla eläviä kotieläimiä, joista on pieni kuvakollaasi alla.

Ei muuten taideta olla ainoat suomalaiset, jotka karhujen turvakodissa ovat käyneet. Plakaatista voisi tulla mieleen, että täällä on joskus joku suomalainen saattanut olla vapaaehtoisena töissäkin. Vaikka suomalaisuudesta merkkejä täältäkin maailmankolkasta löytyi, niin täytyy kyllä vielä loppuun todeta, että tämä on niiden matkailijoiden unelmaretkikohde, jotka välttävät turistirysiä. Aamulla meidän kanssa samaan aikaan tilalla oli vain pari porukkaa ja puolen päivän jälkeen, kun me olimme lähdössä oli parkkipaikalle saapunut ehkä kymmenisen autoa lisää, joten päivän kiireisimpäänkin aikaan tilalla on varsin väljää ja rentoa.