Polkuja

Tämän postauksen piti olla kertomus paratiisirannastaan tunnetusta Koh Rokin saaresta sekä snorklaushetkestä Koh Haa Yailla, mikä on meren keskellä sijaitseva kansallispuisto, joka koostuu viidestä saaresta ja niiden keskelle muodostuu turkoosin sininen laguuni, jonka koralliriutoilla voi nähdä trooppisia kalalajeja sateenkaaren kaikissa säihkyvissä väreissä. Koska rakastamme snorklausta ja vedenpinnan alaisen maailman ihmettelyä, varasimme retken nimenomaan Koh Haan kansallispuiston vuoksi, vaikka retki olikin koko Thaimaan matkamme selvästi kallein investointi, mikäli itse matkaa ei lasketa. Postauksesta tuli kuitenkin kertomus vain päivästämme Koh Rokilla.

Sillä toki meidän tuurillamme merenkäynti oli retkipäivänä niin hurja aurinkoisesta säästä huolimatta, että Koh Haalle emme päässeet, vaan jouduimme tyytymään snorklaukseen Koh Rokin ympäristössä. Pakko myöntää, että Koh Haan näkemättä jääminen jäi harmittamaan, koska se oli pääasia, minkä vuoksi retken varasimme. Onneksi pääsimme kuitenkin snorklaamaan eikä tuo aktiviteetti meiltä kokonaan väliin jäänyt, sillä Koh Rokillakin näimme upean vedenalaisen maailman, vaikkakaan emme niin upeaan lokaatioon päässeetkään kuin olisimme toivoneet ja mitä odotimme. Näimme kuitenkin paljon upeita, värikkäitä kaloja, joiden kyljet hohtivat valkoisina, mustina, keltaisina, sinisinä, pinkkeinä, punaisina, violetteina ja oransseina. Kaloista toiset olivat raitaisia ja toiset täplikkäitä. Jotkut olivat kuin mosaiikkisia taideteoksia.

Huonosta veneilysäästä meille kerrottiin heti satamasta lähtiessä, mutta meille ei tarjottu mahdollisuutta perua retkeä tai siirtää sitä toiselle päivälle. Koh Rokille kestänyt yli 1,5 tunnin venematka pikaveneellä sekä samanmoinen paluumatka olivat valehtelematta yhtä helvettiä merenkäynnin vuoksi. Katseeni hapuili horisontista edes jotain pienen pientä paikallaan pysyvää saarta, jotta olisin saanut kiintopisteen, mitä tuijottaa taistellessani pahoinvointia vastaan. Paremman puutteessa yritin tuijottaa pikkuriikkisiä pilviä tai taivaanrantaan piirtyvää tyhjää horisonttia. Pitkä, töyssyinen merimatka päättyi lopulta Koh Rokille ja veneestä taiteilimme itsemme tukevalle maaperälle aivan mielipuolisesti huojuvaa ja aaltoilevaa sadan metrin mittaista laituria pitkin, jota korkeat aallot riepottelivat ihan miten sattui. Jos olisin ollut minuutinkin pidempään hulluna vispaavassa veneessä, olisin taatusti oksentanut. Pahoinvoivana ja jalat tutisevana olin varma, etten pääsisi saarelle siltaa pitkin, vaan aallot heittäisivät minut mereen. Jotenkin kuitenkin selvisin matkasta, vaikka kroppani oli totaalikrampissa puristettuani Alisaa sylissäni koko lähes parituntisen venematkan ajan. Äidistään poiketen Alisa matkusti röykkyyttävässä veneessä kuin vanha tekijä. Välillä Alisa otti tirsat ja lopun ajan katseli tyynen rauhallisena maisemia.

Koh Rokilla ranta sen sijaan oli upea, todellinen pala paratiisia, vaikka vastoinkäymiset jatkuivatkin, sillä kovan merenkäynnin vuoksi uimaan meno ilman pelastusliivejä rannaltakin oli kielletty. Valkealla hiekkarannalla otimme lomakuvia isoissa puukeinuissa ja ihmettelimme rapuja, jotka vilistelivät pitkin samettista hiekkaa. Maisema oli hämmentävän upea, vaikka uimaan emme tällä rannalla päässeetkään. Rannalla ei meidän venekuntamme ja paikallisen henkilökunnan eli parin uimavalvojan ja parin pikkuisen kahvilanpitäjän lisäksi ollut muita ja saimme nauttia autiosta rannasta lähes yksinään.

Nautittuamme hetken rantaelämästä ehkä yhdellä hienoimmista rannoista, jolla olen eläissäni käynyt, siirryimme snorklaamaan saaren toiselle puolelle, missä merikin oli rauhallisempi. Näimme kiiltäväkylkisiä kaloja, jotka olivat mitä eriskummallisimman muotoisia, näköisiä ja värisiä. Oli pitkulaisia kaloja kuin keihäät, ja monikulmaisia kuin revitty kangasriepu, pyöreitä ja pulleita, isoja ja pieniä. Kalojen väriloistosta saattoi bongata kaikki sateenkaaren värit. Jotkut kalat olivat mustavalkoisia kuin seeprat, jotkut taas olivat keltasiniraidallisia, oli mustapunaisia, keltaisia, sinisiä ja loistipa jotkut kalat jo yksistään sateenkaaren kaikissa väreissä aina sinisestä violetin kautta pinkkiin. Alisa uiskenteli mukanamme uimarenkaassaan tönöttäen ja maisemia katsellen ja minä pidin tietysti häntä kädestä kiinni koko ajan.

Snorklailun jälkeen siirryimme Koh Rokin saarta vastapäätä sijaitsevan saaren rannalle syömään thaimaalaisen lounaan ja syötyämme oli aikaa rantaleikkeihin ja uiskenteluun turkoosissa vedessä ja valkohiekkaisella upealla rannalla, sillä tuolla rannalla meri oli huomattavasti lempeämpi ja uiminen oli turvallista. Alisa, pieni vesipetomme, nautti päivästä ja läträsi vedessä kikatellen kaiken mahdollisen ajan. Myös muut kanssamatkustajat ihastelivat Alisan mukautumiskykyä vaikeisiin olosuhteisiin veneessä ja elämäniloa rannalla. Retkellä oli mukana toinen suomalaispari, jotka lounaalla istuessamme totesivat, miten Alisa on kyllä elävä esimerkki siitä, että lapsen syntymänkin jälkeen perhe voi tehdä yhdessä oikeastaan ihan mitä vain eikä lapsi ole este tällaisillekaan retkille. Ja tottahan se on, sillä emme ole missään vaiheessa nähneet lapsen syntymää esteenä elämiselle ja esimerkiksi matkustelulle. Snorklausretketkin ovat täysin mahdollisia, kun vain etukäteen mietimme, mitä lisävarusteita tarvitsemme, jotta homma onnistuu helposti pienen, uimataidottoman lapsen kanssa. Kun mukaan pakkaa uv-puvun, uv-hatun, kunnollista aurinkorasvaa, aurinkolasit, baby floatin, taaperon pelastusliivit sekä aimo annoksen positiivista asennetta, on edessä mukava snorklausretki, jolla taaperokin nauttii elämästään.

Lounastaukomme jälkeen jatkoimme vielä saaren lähettyvillä toisessa spotissa snorklailua hyvän tovin ennen kotimatkaa, joka oli yhtä tuskainen kuin tullessa. Retken jälkeen laitoimme vielä palautteen matkatoimistolle, jonka kautta retken olimme varanneet ja kerroimme siitä, että kaikki ei ollut mennyt ihan sovitusti emmekä kokeneet saaneemme rahoillemme täyttä vastinetta, koska retken pääkohde oli jäänyt näkemättä tyystin. Matkaopas ymmärsi murheemme ja meille palautettiin kolmasosa retken hinnasta. Eihän sillä toki enää uutta retkeä Koh Haalle kustannettu, mutta tuostakin hyvityksestä tuli silti hyvä mieli ja tuolla hyvityssummalla omatoimisesti ostimme paikalliselta retkimyyjältä myöhemmin vielä saarihyppely- sekä snorklausretken Phi Phi saarille, joten olimme todella tyytyväisiä tähän lopputulokseen ja saarihyppelystämmekin pääset lukemaan vielä myöhemmin blogista oman postauksensa. Koh Haa sen sijaan odottaa meitä seuraavalla kerralla, kun Krabille matkaamme; kyllä me vielä tapaamme Koh Haa Yai!