Polkuja

Perjantai oli mahtavan huikea päivä! Nimittäin taas pääsin taivaalle lentelemään ja se jos mikä on hauskaa, elämyksellistä ja nautinnollista. Hurjat jutut eivät ole lainkaan mun juttuni. Sydämeni pysähtyisi, jos joutuisin hyppäämään laskuvarjohypyn tai benjin. Mutta nyt ei ollut mistään sellaisesta sekopäisyydestä kyse, vaan miellyttävästä elämyksestä. Pääsin nimittäin lentelemään yksityislennolle pienlentokoneella Jyväskylän ylle. Lennon sain 30-vuotislahjaksi läheisiltäni ja nyt perjantaiksi tuo lento oli sitten varattu. Vatsassa lentoon pyrähtelivät perhoset innostuksesta jo ennen kuin minä olin edes lentokentällä ja uusi kokemus kutkutteli mieltä. Viime vuosina olen käynyt lentämässä muun muassa pariin kertaan nousuvarjolla ja kerran kuumailmapallolla, mutta pienkoneen kyydissä en koskaan aiemmin ollutkaan vielä ollut.

Päästyämme Tikkakosken lentokentälle olikin luvassa pieni yllätys. En lähtisikään lennolle yksin, vaan Lari tulisi mukaani myös. Tai en minä alunperinkään ihan yksin tietenkään ollut menossa, sillä kyllä lentäjän oli alusta asti tarkoitus olla mukana vähintäänkin. Tämä yllätys oli samalla siis läheistemme synttäriyllätys myös Larille, joka oli ollut osallisena järjestämässä minulle lahjalentoa ja samaan aikaan hän oli ollut aivan tietämätön siitä, että hänkin tulisi istumaan saman lentokoneen penkille. Kyllä meidän lähipiirissä sitten vaan koijataankin! Eihän tässä kohta uskalla mihinkään enää koskaan lähteä, kun ei tiedä mitä sitä on selän takana tällä kertaa juonittu! No ei nyt sentään… Rakkaudella järjestetyt yllätykset ovat ihania. Niitä on ihana saada, mutta myös yhtä ihana järjestää muille. Minä olen sitä mieltä, että tänne maapallolle on synnytty elämään eikä kuolemaan. Joten nyt kun se elämä on tässä ja nyt, on sitä elämää elettävä.

Niin me siis ahtauduimme pienen nelipaikkaisen Cessnan kyytiin. Lari sullottiin leikatun polvensa kanssa takapenkille ja minä sekä lentäjä arvatenkin istuimme sitten edessä. Kiinnitimme turvavyöt ja kuuntelimme lentäjän ohjeet: ”penkkien välistä löytyy käsisammutin ja koneen takaosasta ensiapulaukku, ovet lukitaan lennon ajaksi painamalla metallikahvat alas, mutta hädän sattuessa lukitus on avattava, jotta ovet saa ulkopuolelta auki, tästä suljetaan palon syttyessä polttoaineen syöttö.” Lentäjä kävi läpi mittaristot, joita tuntui olevan vähintäänkin tuhat: ”tuosta näemme korkeuden maanpinnasta ja tuosta vedenpinnasta, tuosta näemme keinotekoisen horisontin, tuo puolestaan on meidän vatupassimme ja tuosta mittarista näkyy nopeus.” En muista puolienkaan mittaristojen merkitystä, sillä niitä oli valtavasti. Moottori käynnistettiin ja kuulokkeet asetettiin korville. Tarkistimme, että kuulemmeko kaikki toisemme. Samalla, kun lentokone kevyesti hytkytti moottorin voimasta, otti lentäjä yhteyden lennonjohtoon. Kaikki käytiin vielä kerran läpi, jotta varmistuttiin siitä, että kone on kunnossa ja saatuamme luvan nousuun ei muuta kuin hasta la vista!

Kone nousi kevyen helposti ilmaan ja tuntui, että aivan kuin se ottaisi varaslähdön maasta ollessaan niin innostunut lentämään. Korkeus nousi nopeasti ja yhtäkkiä katselimmekin kotikaupunkiamme lintuperspektiivistä. Horisontissa näkyivät sadepilvet, mutta meidän kohdalla pilvissä oli aukko, joka seurasi meitä koko lennon ajan ja saimme nauttia lennostamme aurinkoisilla siivillä. Mihis lennetään? Kotiin tietysti! Lentelimme Jyväskylän päällä ja bongailimme taloja, joissa asuu tuttuja. ”Hei tuolla asuu veljeni ja hänen tyttöystävänsä, tuolla asuu entiset naapurimme ja tuolla asumme muuten me itse ja naapurilla on näköjään terassilla aurinkovarjo auki.” Vilkuttelimme tutuille ja miksei tuntemattomillekin heijaamalla koneen siipiä puolelta toiselle. Lari nauroi ja minä tiukensin otetta penkistäni. Oli hauskaa katsella tuttuja katuja ja taloja yläilmoista käsin ja noiden aivan tuttujen paikkojen tunnistaminen oli itseasiassa yllättävän vaikeaa. Itsellä ainakin meni suuntavaisto aivan sekaisin, että hei mites päin tuo kartta alapuolellamme nyt oikein onkaan.

Minäkin pääsin kokeilemaan pienkoneen lentämistä. Kun tartuin ohjaimiin, olin varma, että syöksen meidät suoraan kuolemaan. En siis toki tahtonut tehdä niin, mutta vastuu siitä, että lentokone pysyisi hyppysissäni ilmassa tuntui pelottavalta ja lentokoneen pienikin liike tuntui yhtäkkiä joka solussani kuin syöksykierteeltä kohti maanpintaa. Vaikka siinä ammattilentäjä toki koko ajan ohjeisti ja vahti tekemistäni ja minun töpeksiessä oman osuuteni olisi hän toki tarttunut ohjaimiin saman tien, mutta silti lentokoneen lentäminen tuntui sydämentykytyksinä rinnassani, vapisevina sormina ratissa, hengityksen salpautumisena ja mielessä riehuvina kauhukuvina.

Kun olimme jo lähemmäs tunnin lennelleet yläilmoissa ja lähdimme palailemaan kohti lentokenttää, päätti lentäjä vielä hieman näyttää, miten koneella voi leikkiä. Kun kysymys kuului, että saako koneella hieman näyttää, mitä sillä voi tehdä, olin minä sanomassa tiukan ein, mutta kuulokkeista kuului Larin innostunut ääni salamannopeasti, että ”Kati nyt olet aivan hiljaa! Tottakai saa!” Niinpä olin hiljaa ja varmasti valahtanut lakanan valkoiseksi kasvoiltani. Ensin pudotettiin nopeasti korkeutta ja kohta mentiinkin nokka kohti taivasta. Sitten vielä kerta kielon päälle ja sama uusiksi. Siihen asti lentokoneessa oli ollut ihanan harmooninen, seesteinen tunnelma, jota säesti rento rupattelu ja iloiset naurut, mutta näiden temppujen jälkeen ei hiljaista hetkeä ollut ja huutoni raikui varmasti koko Jyväskylän ylle. Kun koneen keula kaartoikin yhtäkkiä alaspäin, tartuin paniikin omaisesti kiinni siitä, mistä ensimmäisenä vain sain. Toinen käsi hapuili kattorakenteita ja toisella kädellä taisin tarttua vieressä istuvan lentäjän käsipuoleen samalla, kun avasin ääneni huutaen kurkku suorana. Jos olisi pissattanut, niin olisin satavarmasti pissannut housuuni siihen paikkaan. Sillä hetkellä ei naurattanut, mutta jälkeen päin kyllä nauratti, vaikka loppulennon ajan varmuuden vuoksi pidinkin kiinni penkistäni kaksin käsin. Oli siitä pelleilystä hyötyäkin, sillä laskeutuminen ei sen jälkeen jännittänyt enää juuri lainkaan ja tasaisen pehmeästi sieltä taivaalta alas tultiinkin.

Huikea kokemus, joka oli hienoa saada kokea yhdessä Larin kanssa! Tämä synttärilahja jäi ainakin mieleen aivan varmasti. Lähtisin milloin vain uudestaankin! Kiitos kaikille niille, jotka olivat tässä ihanassa lahjassa ja yllätyksessä osallisina!