Avainsana: Synttäriyllätys
-
Lintuperspektiivissä
Perjantai oli mahtavan huikea päivä! Nimittäin taas pääsin taivaalle lentelemään ja se jos mikä on hauskaa, elämyksellistä ja nautinnollista. Hurjat jutut eivät ole lainkaan mun juttuni. Sydämeni pysähtyisi, jos joutuisin hyppäämään laskuvarjohypyn tai benjin. Mutta nyt ei ollut mistään sellaisesta sekopäisyydestä kyse, vaan miellyttävästä elämyksestä. Pääsin nimittäin lentelemään yksityislennolle pienlentokoneella Jyväskylän ylle. Lennon sain…
-
Synttäripäivän miniroadtrip Istriassa
Syntymäpäiväni oli perjantaina ja sille päivälle olikin aamusta iltaan hurjasti suunnitelmia. Päivää värittivät teräsvaijerit, perinteikkäät viinit, yksi maailman parhaista oliiviöljyistä, maailman pienin kaupunki ja ikimuistoiset ruoka-annokset. Edessä olisi siis päivä, joka oli kyllästetty adrenaliinilla, historialla ja herkuilla. Hyppäsimme aamupäivällä autoon ja teimme Istriassa pienen kierroksen, jonka jokainen stoppi oli tarkoin harkittu. Juuri näitä juttuja halusimme…
-
Parhaiden pizzojen taistelu ja veljen järjestämä synttäriyllätys
Olemme syöneet matkamme aikana monesti aivan taivaallisen hyvää ruokaa. Itävallassa kuolattavan hyvää salaattia ja snitseliä, Triestessä uskomattoman maistuvaa pizzaa sekä täydellisesti paistettua entrecotepihviä, Sloveniassa tautisen hyvää pizzaa, Pulassa myös taivaallista pizzaa, Labinissa herkullista pihviä ja lohta, Krkin saarella Stara Baškassa elämäni parhaat simpukat ja täällä lomakodissammekin olemme valmistaneet tavallisen arkiruuan ohessa välillä vähän parempaa, kuten…
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.