Polkuja

Eipä ole enää pitkää rutistusta jäljellä ennen talvilomaamme ja tällä kertaa se ei voisi tulla yhtäaikaisesti enempää huonompaan ajankohtaan ja samaan aikaan enempää parempaan ajankohtaan. Tontillemme jää täysi höyry päälle työmaakoneisiin poissaollessamme ja nyt on vain luotettava siihen, että me olemme onnistuneet petaamaan talohankkeellemme sen verran hyvän alustan, että se pyörii kaksi viikkoa omalla painollaan, vaikka emme täällä läsnä olekaan. Eniten kauhistuttaa se, että olemmeko etukäteen onnistuneet huomioimaan kaiken, mihin meidän panostamme loman aikana tarvitaan. Esimerkiksi lomamme aikana tontille vedetään ja kytketään sähköt, joten sähköliittymäsopimus ja sähkönostosopimus on valmiiksi tehty. Mutta onko jotain vastaavaa, mikä olisi pitänyt etukäteen osata huomioida, jotta emme saa Meksikon valkeille hiekkarannoille äkäisiä puhelinsoittoja, kun jokin asia on jäänyt hoitamatta. Hieman siis stressaan siitä, että eihän lomasuunnitelmamme aiheuta hallaa taloprojektillemme, sillä se nyt olisi viimeinen asia, mitä toivon. Toisaalta maatyöurakastamme vastaa alan rautainen ammattilainen, johon luotan lujemmin kuin tonttimme pintamaan alla sijaitsevaan peruskallioon, vastaava rakennusmestarimme on osoittautunut sanojensa takana seisovaksi mieheksi ja tonttimme lähellä asuva ystävämme on lupautunut toimimaan talonmiehenämme, joten uskon, että kaikki menee hyvin.

Samaan aikaan lomamme ei tosiaan voisi tulla parempaan hetkeen. Jouluaattoa lukuunottamatta viime elokuusta asti joka päivä olen pyörinyt talohankkeen syvissä syövereissä. Olen laskenut budjettia, kilpailuttanut, vertaillut tarjouksia, sovitellut projektin palapelin palasia yhteen, anellut pankeista lainaa, suunnitellut, lukenut rakentamisesta tuhottomasti, kouluttanut itse itseäni ymmärtämään tätä projektia paremmin ja yrittänyt imeä viisaammiltani kaiken tiedon muistisopukoihini, soittanut puheluita, lähettänyt sähköposteja, tiedottanut, varmistellut ja yrittänyt pitää kaikki langat järjestyksessä käsissäni. Olen kuvainnollisesti mulpsahtanut kerran jos toisenkin suonsilmään hätääntyen, että homma karkaa käsistä ja että olen lyönyt käteni täydellisesti sontaan, vaikka välttämättä syytäkään ei olisi ollut. Stressi ajaa äärirajoille ja jos en jo aiemmin ollut luonteeltani pedantti, niin nyt vasta pikkutarkka ja ylihuolellinen olenkin, jotta en ryssisi niin rakasta taloprojektiamme. Pääni todellakin kaipaa hengähdystaukoa tästä kaikesta ja siksi tuleva matkamme on kuin lottovoitto. Tällä kahden viikon pikaresetoinnilla uskon, että saamme uutta virtaa ja virkeämpää ajatusta talohankkeeseemmekin.

Toivon, että Meksiko tankkaa taas täyteen talven tyhjäksi kaluamat vitamiini- ja energiavarastomme ja tällä valo- ja lämpöhoidolla selvitämme tiemme läpi lopputalvesta kohti Suomen valoisaa kesää. Meksikossa aion uida, nauttia merestä ja hiekkarannoista, antaa auringon lämmittää ja haluan syödä ainakin satamiljoonaa tacoa! Tällä kertaa suunnitelmissa on snorklata ja nauttia Meksikon upeasta luonnosta, cenoteja emme aio unohtaa tälläkään kertaa. Cozumelin saari jäi viime kerralla näkemättä, joten sinne aiomme tällä kertaa suunnata ja snorkkelit pakataan matkaan mukaan tottakai! Alisa on innoissaan Meksikossa luonnonvaraisina elävistä iguaaneista, joista olen näyttänyt hänelle valokuvia. Olemme siis menossa Hevisaurusten syntysijoille, minnepä muuallekaan!

Tuorepuristettuja hedelmämehuja, banana milkshakeja, tacoja, tortilloja, mustapapuja, salsaa, korianteria, limejä, valmiiksi katettuja ruokapöytiä, ei ruuanlaittovuoroja, ei ruokakaupassa käyntiä, ei siivousta, päiväunia aurinkovarjon alla, aurinkovoiteen tuoksua, mariachimusiikkia… Siitä lomamme on tehty ja siitä tulemme varmasti nauttimaan jokaisella solullamme. Meillä on vain aikaa olla yhdessä upeissa puitteissa.