Egyptin eksotiikkaa

Egyptistä viikon mittaiselta lomaltamme palailimme takaisin Suomeen muutama päivä sitten vappuna. Reissuun mahtui paljon kokemuksia, sekä hyviä että huonoja. Egypti näyttäytyi meille kuitenkin eksoottisena lomakohteena, jossa nautimme auringosta, merestä sekä aavikosta.

Nimetön 1
Reissuun lähdössä. Lentokoneessa silmiä meinasi väsyttää, kun yöllä ajettiin hirveässä ajokelissä Jyväskylästä Helsinkiin.
Nimetön 2
Lari pääsi ensimmäistä kertaa elämässään lentokoneessa ikkunapaikalle! 😀

 

Lomakohteemme oli Port Ghalib, joka sijaitsee Punaisen meren rannalla Marsa Alamin rannikolla. Lentokentältä matka bussilla hotellille kesti 10 minuuttia, joten oli mukavaa, ettei 5,5 tunnin lennon jälkeen tarvinnut enää istua bussissa pitkään. Port Ghalib on alun perin pieni kalastajien ja kaivostyöläisten kylä. Viime vuosina kylää on alettu rakentamaan määrätietoisesti lomaparatiisiksi. Mielestäni tämä oli juuri oikea aika matkustaa kyseiseen lomakohteeseen, koska Port Ghalib on rakennettu jo tarpeeksi pitkälle, jotta kohteessa on hyvät ostosmahdollisuudet ja monipuoliset palvelut, mutta aluetta ei ole vielä rakennettu täyteen, joten siellä pääsee todella nauttimaan paikallisesta luonnosta ja on tilaa olla ja hengittää. Esimerkiksi snorklatessa koralliriutalla tai Turtle Bayssa ei ollut todellakaan tungosta.

Nimetön 3
Näkymä aurinkotuolista
Nimetön 4
Gekot kuuluvat paikalliseen eläimistöön ja niitä saattoikin nähdä illan tullen hotellin seinillä lämmittelemässä lamppujen läheisyydessä.

 

Majoitus

Asustelimme viikon The Three Corners -ketjun Fayrouz Plaza Beach Resortissa. Matkaamme sisältyi All inclusive. Hotellin sijainti oli mielestäni loistava ja muutenkin olen todella tyytyväinen hotellin puitteisiin ja palveluun. Hotelli sijaitsee parin kilometrin päässä Port Ghalibin keskustasta. Keskustan pienvenesataman näkee hotellin rannalta. Rantaviivaa ei ole rakennettu täyteen vaan hotelli sijaitsi kirjaimellisesti keskellä aavikkoa. Rannalta avautui loputon meri ja muista suunnista hotellia ympäröi hiekka-aavikko. Kaukana horisontissa näkyi aavikon jylhät vuoristot. Miljöö on kaikessa karuudessaan kaunis ja kiehtova.

WP_20150424_001
Näkymä merelle hotellin vastaanottoaulan edustalla sijainneelta terassilta (Shisha corner).
Nimetön 5
Huoneet sijaitsivat matalissa rivitaloa ja pienkerrostaloja muistuttavissa rakennuksissa. Hotellin piha-alueilla oli paljon kukkaistutuksia.
Nimetön 6
Vaikka hotelli sijaitsee hiekka-aavikon ympäröimänä, on piha-alueista saatu tehtyä todella kutsuva vehreä keidas.

 

Hotellilla on monipuoliset hyvinvointi- ja kauneuspalvelut. Me hemmottelimme itseämme Spa:n tarjonnasta löytyvällä treatment-kokovartalohieronnalla. Varasimme loman alussa suoraan kaksi hierontakertaa ja mukaan meille luvattiin kaupanpäällisenä myös kasvonaamiot. Ensimmäinen hierontakerta oli heti loman alussa ja toisen kerran sovimme loman viimeiselle päivälle. Ensimmäinen hieronta oli todella tehokasta hierontaa, joka todella rentoutti lihakset ja poisti lihasjännitystä. Loman loppupuolella meille kävikin sitten niin, että 40 asteen lämpötiloissa vaaleat suomalaiset ihomme kärähtivät auringossa todella pahasti. Olimme sopineet viimeisen hieronnan klo 15 ja tuona aamuna heti Spa:n auettua menimme kertomaan henkilökunnalle, että tilanne on nyt se, että ihomme ovat niin kosketusarat, ettei kunnon hieronta ole mahdollinen, joten voisiko varaamiamme hoitoja muokata siten, että palaneet ihomme kestäisivät sen. Henkilökunta ymmärsi tilanteen ja meille tehtiin heti aamusta iholle rauhoittava ja ihoa hoitava naamio ja päiväksi varaamaamme hierontaa muokattiin siten, että hieronta muutettiin rentouttavaksi aromaterapiahoidoksi ja samalla ihollemme levitettiin uudelleen tuo palanutta ihoa hoitava naamio. Tästä erinomaisesta palvelusta meiltä ei edes veloitettu mitään lisähintaa. Aivan uskomaton palvelu!

Nimetön 7
Aromaterapiahierontaa odoteltiin altaalla katoksen varjossa 🙂

 

Kauneuspalveluiden puolelta viimeiselle päivälle varasimme tunnin mittaisen hemmotteluhoidon kasvoillemme, johon Larilla kuului egyptiläinen veitsellä tehtävä parranajo ja itseltäni muotoiltiin kulmakarvat egyptiläisellä perinteikkäällä lankatekniikalla. Kasvohoito sisälsi lisäksi useita erilaisia kasvonaamioita ja kasvojen hieronnan. Myös kasvohoitoon olimme todella tyytyväisiä ja hoito oli niin rentouttava, että meinasin nukahtaa tuoliini. Hotellin hyvinvointi- ja kauneuspalveluiden hinnat ovat toki aina hiukan kalliimmat, mutta toisaalta nämäkin hinnat olivat huomattavasti suomalaisia vastaavia hoitoja edullisemmat. Myös hotellilla kannattaa muistaa tinkiä, koska tinkiminen kuuluu egyptiläiseen kaupanteon kulttuuriin.

Muutenkin olimme hotelliimme kokonaisuudessaan tyytyväisiä. Hotellilla palvelu kaiken kaikkiaan oli todella ystävällistä. Huone ja kaikki yleiset tilat sekä allasalue ja ranta olivat todella siistejä ja ruoka hotellilla oli monipuolista ja maistuvaa. Hotellilla on kolme ravintolaa. All Inclusiveen näistä kuului kaksi. Dolce Vita on italialainen ravintola, josta sai viikon aikana varata yhden alá carte -illallisen. Dolce Vita sijaitsee romanttisesti meren rannalla. Toinen All inclusiveen kuuluva ravintola on Marhaba, joka tarjoaa sekä egyptiläistä että libanonilaista ruokaa. Marhabasta sai varata viikon aikana kaksi alá carte –illallista, toinen oli egyptiläinen ja toinen libanonilainen illallinen. Molemmmissa ravintoloissa ruoka on todella herkullista ja laadukasta. Dolce Vitan ja Marhaban lisäksi hotellilla on kolmas ravintola, Chez Pascal, mikä on belgialainen ravintola. Tuossa ravintolassa emme ennättäneet käymään, mutta illalliset kyseisessä ravintolassa olivat hyvin kohtuuhintaisia.

Nimetön 8
Siivoojien yllätys meille loman alussa 😀
Nimetön 10
Viimeisenä päivänä siivoojat olivat tehneet pyyhkeistä tällaisen otuksen, joka loman loppumisen lähestyessä tarjosi nenäliinoja silmäkulmien pyyhkimiseksi 😀

 

Retket

Olimme etukäteen varanneet kaksi retkeä. Supersafarin ja retken Luxoriin. Supersafarille lähdimme heti lomamme alussa. Retki oli todella ikimuistoinen. Matkasimme beduiinikylään jeeppien kyydissä. Kuljettajat päästelivät aavikon töyssyisillä teillä sen minkä auto kulki ja penkistä sai pitää kiinni ihan tosissaan. Matka oli todella hauska, mutta myös pelottava, koska vauhtia oli sen verran paljon, ettei ”läheltä piti” -tilanteilta voitu välttyä! Beduiinikylässä ratsastimme kameleilla ja ajoimme mönkijöillä. Mönkijöiden suhteellisen rauhallinen vauhti oli itselleni aivan tarpeeksi, koska itseäni todella pelottaisi ajaa mönkijällä kaasu pohjassa, mutta Lari olisi kaivannut lisää vauhtia. Päivän aikana tutustuimme myös beduiinien elämäntapaan, katselimme vuoren huipulla mielettömän upean auringonlaskun ja hämärän tultua nautimme vielä herkullisen illallisen ennen paluuta takaisin hotellille. Mielestäni Supersafari oli todella onnistunut retki ja antoi kyllä paljon hyviä muistoja.

Nimetön 9
Supersafari järjestettiin keskellä aavikkoa. Miljöö oli hyvin erilainen kuin Suomessa 😀
Nimetön 11
Beduiinileiriin matkasimme jeeppien kyydissä. Kuvaajamme työturvallisuusoloista olisi voinut tulla Suomessa jotakin napinaa ehkä… 😀 Hullu mies!
Nimetön 12
Pikkuisen saattoi jännittää jeepin kyydissä, kun vauhtia oli ehkä hiukan reippaasti!
Otettu Lumia Selfie -sovelluksella
Huivit suojasivat aavikolla pöllyävältä hiekalta 😀
Nimetön 14
Näillä kahdella ”reippaalla” kamelilla me ratsastimme! Minä ratsastin Sabrinalla, joka on kuvassa vasemmanpuoleinen kameli. Sabrina oli äkäistä sorttia 😀 Tuon toisen kamelin nimi jäi arvoitukseksi.
Nimetön 15
Hienot oli maisemat, joissa ratsastimme.
Otettu Lumia Selfie -sovelluksella
Seuraavaksi olikin vuorossa mönkkäriajelu! Tosin Lari olisi kaivannut tähän aktiviteettiin enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Nimetön 17
Panoraman testailua 🙂

 

Camera360_2015_4_24_051751
Beduiinien kaivo
Nimetön 18
Beduiinikylä näytti tältä vuoren päältä kuvattuna
Nimetön 19
Auringonlasku vuorten taa oli upea!
Nimetön 20
Nenä kärähti aavikolla 😀 Tässä odotellaan auringonlaskun jälkeen illallista, joka oli todella herkullinen, nam!

Toisen retkemme oli tarkoitus suunnata Luxoriin historiallisten nähtävyyksien pariin. Valitettavasti tuo retki jäi meiltä kuitenkin väliin, koska sairastuin vatsatautiin vain muutama tunti ennen Luxoriin lähtöä. Retkelle lähdöstä ei siis tullut yhtikäs mitään, koska olin tuon yön hyvin kipeä. Peruimme siis lähtömme ja aamulla menin tapaamaan paikallista lääkäriä, joka pisti minulle piikin persauksiin ja antoi mukaan neljät eri lääkkeet. Lääkkeiden jälkeen olo alkoi helpottua ja onneksi tosiaan kahdeksan päivän lomastamme pilalle meni vain yksi päivä ja sen jälkeen pääsimme taas nauttimaan lomastamme. Todella harmi vain, että tuo päivä oli juuri se päivä, kun meidän olisi pitänyt lähteä Luxoriin. No onpahan ainakin syy mennä joskus uudelleenkin lomalle Egyptiin. Jos vaikka silloin Luxorin retki onnistuisi. Onneksi kuitenkin on matkavakuutus, joten nyt kotosalla voimme hakea korvausta lääkärikuluistani vakuutusyhtiöltämme.

Nimetön 21
Luxorin retken siijaan muistoksi sain kuvan lääkeläjästäni 😀
Nimetön 22
Tässäpä lääkärin kirjoittama ohjeistus nesteistä, joita minun tuli nauttia sairastaessani. Ihan ei mennyt tämä ohjeistus jakeluun ennen kuin lääkäri käänsi tämän englanniksi 😀

 

Snorklaaminen

Hotelli on omiaan sukeltajille ja snorklaajille! Hotellin rannasta lähtee pitkä laituri suoraan koralliriutalle, johon voi ilman erillistä maksua mennä snorklaamaan vaikka aamusta iltaan loman jokaisena päivänä. Laiturilta pääsee lähtemään sekä laitesukellukselle että snorklaamaan. Koralliriutta on upea ja sen monet värikkäät kalat ihastuttavat eksoottisella ulkonäöllään. Me kävimme tällä reissulla ensimmäistä kertaa snorklaamassa meressä koralliriutalla. Meksikon reissulla snorklasimme maanalaisessa joessa, mutta nyt menetin sydämeni meren kauneudelle. Koralleilla ja muutenkin meressä sukeltaessa tulee kuitenkin muistaa, että merta ja sen eläimistöä ja kasvistoa tulee kunnioittaa. Tuota upeaa kauneutta saa katselemalla ihastella, mutta mihinkään ei tule koskea eikä merestä mitään tule kerätä mukaan. Eläimet ja kasvit voivat vahingoittua pelkästä ihmisen kosketuksesta.

Nimetön 23
Panorama rannalta
Nimetön 24
Hotellin rannasta lähtevä laituri yltää pitkälle koralliriutalle saakka.
DSC_0070
Vedenalainen maailma oli upea!

 

Rantaviivaa käveltäessä 15 minuutin matkan oikealle hotellista katsottuna on Turtle Bay, johon kannattaa ehdottomasti mennä snorklaamaan. Paikalliset kutsuvat lahtea Marsa Mubarakiksi. Värikkäiden kalojen lisäksi lahdessa voi nähdä esimerkiksi dupongeja tai merikilpikonnia. Tällä kertaa onni ei meitä suosinut dupongien osalta, mutta valtavan merikilpikonnan näimme! Kilpikonnia voi nähdä myös hotellin laiturilta aamuvarhaisella, kun ne ovat laiturin ympäristössä aamu-uinnilla.

Nimetön 25
Matkalla Turtle Bayhin näimme paljon kiireisiä kotiloita ja rapuja.
Nimetön 26
Kameran lähestyessä kotilot kuitenkin piiloutuivat kuoreensa saman tien.
Nimetön 27
Kilppari!

 

Port Ghalibissa sekä hotellin ostoskadulla myytävät maskit, snorkkelit ja räpylät ovat huikeissa hinnoissa. Hotellilla esimerkiksi maski ja snorkkeli olisivat maksaneet 200 Egyptin puntaa eli noin 25 euroa. Nämä eivät olleet edes mitään kovin laadukasta tekoa. Myyjän kanssa myöskään minkäänlainen neuvottelu hinnasta ei ollut mahdollista. Kunnolliset vermeet kannattaa ostaa siis jo Suomesta, jos tietää jo etukäteen, että aikoo loman aikana viihtyä meressä. Toinen vaihtoehto on välineiden vuokraus. Hotellin rannassa toimii Diving Centre, josta voi vuokrata välineet snorklaamiseen tai ostaa vaikkapa sukelluskurssin tai -retken. Päivän vuokra maskista ja snorkkelista oli 5 euroa ja räpylöistä toiset 5 euroa. Me vuokrasimme omat välineemme juurikin tuolta Diving Centrestä. Maskit olisi ollut hyvä testata jo vuokratessa, koska toinen maskeista falskasi sukeltaessa jonkin verran. Kokoa vaihtamalla tämä ongelma olisi varmasti korjaantunut. Muutoin välineet tuntuivat laadukkailta ja miellyttäviltä.

Nimetön 28
Lököily allasalueella varjon alla oli ihanaa
Nimetön 29
Lari testaili lainassa ollutta vedenkestävää puhelinta myös altaassa sukeltelemalla.
Nimetön 30
Larikin viihtyi välillä aloillaan 🙂
Nimetön 31
Pulikoiminen altaassa maistui minullekin!

 

Lisää snorklaukseen liittyviä kuvia pääset katsomaan seuraavassa postauksessani.

Liikkuminen

Port Ghalibiin pääsee iltapäivällä ja illalla 1,5 tunnin välein hotellilta lähtevällä pikkubussilla ja samalla bussilla pääsee shoppailun jälkeen takaisin hotellille. Meno-paluun hinta oli hurjat pari euroa per pää. Hotellilta pääsee liikkumaan myös taksilla, jonka voi tilata hotellin vastaanottotiskiltä. Taksin käyttö oli myös edullista, mutta muista aina sopia hinta kuljettajan kanssa ennen kuin nouset kyytiin. Taksi hotellilta Port Ghalibin keskustaan maksoi noin 10 euroa.

Ostokset ja kaupanteko

Tuttuun tapaan mehän shoppailimme lomallamme taas sielumme kyllyydestä. Tällä kertaa lisää painoa matkatavaroihimme kertyi kymmenisen kiloa! Ostimme kaikenlaista niin itsellemme kuin tuliaisiksikin. Lari osti monet collegehousut ja -paidat sekä pari t-paitaa. Paikalliset vaatteet tuntuivat todella laadukkaista materiaaleista valmistetuilta. Minä ostin muun muassa ihanan huivin, värikkään rantavaatteen ja leimatusta sterling-hopeasta valmistetun ametistein ja opalein koristellun rannekorun. Kotiimme matkastamme kertomaan ostimme papyruksen, jonka kehystämme tauluksi. Papyruksessa on akvarellimaalaus elämän puusta. Lisäksi ostimme matkaseinällemme koristelautasen, jossa on kuvattuna Egyptin historiaa ja keittiön astiakaapin päälle tunnelmaa tuomaan ostimme alabaster-kivestä valmistetun tuikkulyhdyn. Innokkaina ruuan valmistajina toimme matkaltamme myös egyptiläisestä ruokakulttuurista kertovan kirjan sekä mausteita. Mukaan tarttui kalamauste, lihamauste, sahramia, kuivattua karkadehia sekä kuivattua sitruunaruohoa. Tulihan tuolta ostettua myös kaikkea muutakin, mutta tuossa nyt joitakin esimerkkejä ostoksistamme. Hinnat Port Ghalibissa eivät todellakaan ole puoli-ilmaiset, mutta hintataso on kuitenkin selvästi alhaisempi kuin Suomessa. Varsinkin korumetallit ovat Egyptissä edullisia Suomen hintoihin verrattuna. Kannattaa kuitenkin aina tarkastaa, että koruista löytyy viralliset jalometallien leimat.

Nimetön 32
Muutamia ostoksiamme 🙂

Kaupanteko on egyptiläisille kuin taidetta. Kaupantekoon käytetään aikaa ja vaivaa. Paikalliseen kulttuuriin kuuluu teen nauttiminen, myös ostoksilla. Myyjät voivat tarjota teetä ystävällisyyden eleenä samalla, kun katselet tuotteita. Kun tuotteet, mitä haluat ostaa on päätetty, on aika alkaa hieromaan hintaa sopivaksi. Tinkimiseen kuluu helposti aikaa puolikin tuntia. Egyptissä ostoksille ei todellakaan kannata lähteä kiireellä. Huumorilla höystetyn keskustelun aikana puidaan hintaa ja molemmin puolin perustellaan laveasti omasta mielestä sopivaa hintaa. Lopulta molempia osapuolia miellyttävä hinta löytyy jostakin lähtöhinnan ja oman ensimmäisen tarjouksen puolivälistä. Itse taisimme hörpätä teet varmaan neljässä eri putiikissa ostosreissumme aikana.

Tavat

Egyptissä on tapana jättää tippiä hyvästä palvelusta. Tipin ei tarvitse olla suuri summa. Julkisessa vessassa vessanhoitajalle jätetään punta tai pari. Samalle sinua palvelleelle baarimikolle voit päivän mittaan jättää vaikka kymmenen puntaa. Ruokailusta voi jättää parikymppiä. Tärkeintä ei kuitenkaan ole summa vaan se, että muistat, että paikallisten palkat ovat hyvin pieniä ja palveluammatissa olevien palkasta suurin osa kertyy tipeistä, joten on kohteliasta huomioida hyvä palvelu. Jo ennestään hyvä palvelu todennäköisesti vielä oikein korostuu seuraavalla kerralla, jos muistit pienellä tipillä. Tästä hyvänä esimerkkinä Spa:sta saamamme erityisen huomaavainen palvelu, josta luit jo edellä.

Teen juominen kuuluu paikalliseen kulttuuriin ja tarjoamalla uudelle tuttavuudelle teetä, paikalliset osoittavat ystävällisyyttään. Teen juominen ei siis liity pelkästään kaupankäyntiin. Me esimerkiksi pääsimme nauttimaan todella silmiä aukaisevasta keskustelusta hotellin papyruskauppiaan kanssa, kun istahdimme juomaan hänen kanssaan kupposet paikallista karkadeh-teetä. Mielenkiintoinen keskustelumme poukkoili lemmikkieläinten asemaan liittyvistä kulttuurieroista aina islaminuskon asemaan länsimaissa.

Nimetön 33
Panorama Shisha Cornerista
Nimetön 34
Siinä missä paikalliseen kulttuuriin kuuluu teen juominen, niin kuuluu myös shishan poltteleminen 🙂 Ja sehän vain passasi Larille!

Paikallisiin hyviin tapoihin kuuluu myös islaminuskon sekä kristinuskon mukaisesti, että ruokaillessa (lukuunottamatta hotellin ravintoloita) ja uskonnollisissa rakennuksissa pukeutuminen olisi säädyllistä, mikä tarkoittaa olkapäät ja polvet peittävää asua.

Nimetön 35
Koska pidän kaikesta kauniista, tuli kuvailtua myös hotellin kauniita kukkasiakin ahkerasti 🙂
Nimetön 36
Kukkaistutukset toivat piristystä maisemaan väreillään, koska muuten hiekka-aavikot ovat aika yksivärisiä 😀
Nimetön 37
Paikalliset salkoruusut olivat upeita

Kaiken kaikkiaan vatsataudista ja ihon polttamisesta huolimatta reissumme oli loistava ja todella onnistunut! Nautimme lomastamme ja Egyptistä jäi todella hyvä fiilis. Ehdottomasti voisin matkustaa Egyptiin uudelleenkin ja varmasti tulevaisuudessa niin teemmekin, koska sekä Luxor että Gizan pyramidit ovat edelleen näkemättä.

4 vastausta artikkeliin “Egyptin eksotiikkaa”

  1. […] suoraan hotellimme rannasta pitkää laituria pitkin. Kuten jo Egyptin lomaamme käsittelevässä postauksessani kerroin, välineet snorklaukseemmehan vuokrasimme hotellin rannalla sijaitsevasta Diving […]

    Tykkää

  2. […] kuin J.V. Snellmanin ja suomalaisuuden liputuspäivä. Mukana veimme toki tuliaiset Egyptin matkalta ja äitienpäivälahjan. Nala muisti ”mummoa” isolla märällä suukolla häntä vimmatusti […]

    Tykkää

  3. […] kerran ulkomailla lomailemassa ja jokaisesta reissustamme jäi upeat kokemukset ja muistot. Egyptin, Ranskan ja Italian maisemiin on edelleen ihana palata mielensä sopukoissa. Muistella aurinkoa, […]

    Tykkää

  4. […] asioiden selvittely on kuitenkin huomattavasti helpompaa kuin omatoimimatkalla. Esimerkiksi Egyptin matkallamme olimme lähdössä matkatoimiston retkivalikoimasta varaamallemme Luxorin retkelle, kun retkeä […]

    Tykkää

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s