Polkuja

Synttäripäivä jatkui perjantaina roadtripin jälkeen illallisella. Jos minä vietän syntymäpäivää, niin siihen aivan taatusti kuuluu herkullinen ruoka! Niinpä pöytävaraus oli tehty vaatimattomasti Opatijan parhaaksi kehuttuun ravintolaan, Valle Loscaan, joka sijaitsee itseasiassa kuvankauniissa tunnelmallisessa Voloskossa aivan Opatijan kupeessa. Ravintolan kärkisija muiden ravintoloiden joukossa ei suinkaan sitten ole yksin minun mielipiteeni, sillä tämä ravintola on Tripadvisorissa sijalla 1 Opatijan seudun ravintolalistauksessa ja palvelusta löytyy Opatijasta kuitenkin arvostelut 65 ravintolasta. Kärkisijan ja viiden tähden keskiarvon (asteikko on 1-5) Valle Losca on saavuttanut yli 500 arvostelun turvin. Nyt oli siis todellakin odotukset korkealla sekä ruuan, miljöön että palvelun osalta.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään turhan hienosteleva, ökykallis liinaravintola pikkuruisine gourmetannoksineen, vaan tunnelmallinen, pikkuinen taverna, jossa ruokaa tehdään suurella sydämellä rakkaudesta ja intohimosta ruokaan ja annoksista todella lähtee myös nälkä; mistään ruohosipulinkorsipiiperryksestä ei ole kyse tässä ravintolassa. Ravintolan itsensä mukaan on heidän toiveensa päästä tarjoamaan asiakkailleen vain parasta mahdollista ruokaa ja heidän menunsa tästä syystä vaihteleekin päivittäin sen mukaan, mitä kauden tuoreita raaka-aineita kulloinkin on saatavilla. Ruoka on alusta alkaen itsetehtyä tuoreista raaka-aineista, jotka hankitaan paikallisilta tuottajilta, jotta paras mahdollinen laatu voidaan taata. Ravintola suositteleekin asiakasta kysymään keittiöltä ”päivän inspiraatiota”, ”sitä mitä meri on meille tänään tarjonnut” tai sitten valitsemaan suosikkinsa valmiilta listalta. Miten vain asiakas valitseekin, niin ravintolan päämäärä on toteuttaa asiakkaan kulinaariset unelmat. Aika kunnianhimoiset tavoitteet siispä tällä ravintolalla!

Olimme varanneet pöydän seitsemäksi ja vain hieman meidän jälkeen pöytää kyselemään tuli asiakkaita ilman pöytävarausta, joille ei voitu enää pöytää sinä iltana ravintolasta tarjota. Puhelimitse tehtiin myös pöytävarauksia, mutta esimerkiksi seuraavalle päivälle enää pöytää ei voitu luvata. Tämä ravintola on siis todella suosittu, mutta sillä on sisätiloissa vain kolme pöytää ja terassillakin vain muutama pöytä lisää. Niinpä kehotan kaikkia ravintolaan syömään halajavia tekemään pöytävarauksen etukäteen.

Kerroin ravintolan omistajalle, joka oli tarjoilijamme, että olemme viettämässä syntymäpäivääni ja haluaisimme syödä elämäni parhaan aterian. Omistaja lupasi toteuttaa unelmani ja sanoi, että lähtisin ravintolasta hyvin onnellisena illallisen päätteeksi. Emme tilanneet kukaan suoraan listalta, vaan poikkesimme tavallisesta protokollasta täysin. Sen sijaan alku- ja pääruoaksi tilasimme maisteluannokset ja sanoin ravintolan omistajalle, että hän tietää varmasti parhaiten, mitä tuohon settiin kannattaisi koota. Kerroin, että normaalisti tilaisin varmastikin kunnon pihvin, mutta nyt mieleni tekee testata myös jotain uutta, kuten naudan poskea. Alkuruuaksi omistaja kertoi suosittelevansa maisteluannokseen salaattipedille tuoreiden kirsikkatomaattien sekä todella hyvän sitruunaisen kastikkeen kanssa aivan tuoretta buffalohärkää ohuiksi viipaloituna carpaccion tapaan. Toinen lihaversio olisi kevyesti mediumiksi paahdettua härkää pestokastikkeella. Lisäksi paikallisia juustoja, joista toinen oli vaatimattomasti tryffelijuustoa, sekä marinoituja oliiveja. Pääruoaksi maistelulautaselle hän suositteli härän pihviä lämpimien kasvisten kera, pitkään haudutettua, suussasulavaa naudan poskea punaviinikastikkeessa polentakakun päällä sekä tagliataa itsetehdyn pastan ja kasvisten kera. Sanoin luottavani kulinaristisen elämykseni täysin hänen käsiinsä. Meille siis tuotiin iso lautasellinen kaikkea maisteltavaa keskelle pöytää, josta nostelimme herkkuja kukin omalle lautasellemme. Ruoka oli ensimmäisestä suupalasta lähtien niin hyvää, että minun olisi melkeinpä tehnyt mieli itkeä onnesta. En ole koskaan syönyt mitään niin hyvää ja suussani oli sellainen makujen sinfonia ja ilotulitus ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan. Sanoin jo alkuruokaa syödessäni, että en todellakaan tiedä mihin tämä kaikki ruoka tulee mahtumaan, mutta nyt ruoka on vain niin taivaallisen hyvää, ettei minua voi enää pysäyttää. Syön kaiken mitä eteeni kannetaan, vaikka vatsassa ei enää tilaa olisikaan. Minä olin ruokaparatiisissa. Maut olivat todella puhtaat ja autenttiset, toisaalta jokainen maku erottui makunystyröillä ja toisaalta taas kaikki maut sulautuivat yhteen täydelliseksi kokonaisuudeksi.

Kuulimme, miten omistaja kertoi viereisessä pöydässä olevalle perheelle, että he eivät ole mikään Mäkkäri, joten heidän keittiöstään ei lähde oikeastaan koskaan asiakkaille täysin samanlaista annosta. Menunkin annokset ovat pääraaka-aineiltaan samat, mutta esimerkiksi kauden kasviksista ja tuottajien sen hetkisistä parhaista saatavilla olevista herkuista riippuu mitä pääraaka-aineen kanssa lautaselle sinä päivänä kasataan. Juuri tällaisesta meiningistä minä tykkään! Ja voisin kuvitella, että tällaisessa ravintolassa on myös kokeilla ilo olla töissä, kun he saavat laittaa luovuutensa joka päivä uudestaan koetukselle pitääkseen yllä ravintolan lupauksen asiakkailleen toteuttaa jokaisen asiakkaan kulinaristiset toiveet.

Jälkiruuaksi tilasimme vielä perinteistä paikallista kakkua sekä valkosuklaamoussea kiiviemulsiolla ja mantelikeksin muruilla. Etenkin tuo valkosuklaamousse oli myös Alisan mieleen, sillä täällä ollessamme suklaahirmumme lempihedelmäksi on noussut kiivi ja Alisahan olisi syönyt yksikseen meiltä tuon koko jälkkärin jos lupa olisi annettu. Jälkkäritkin upposivat vielä onnesta soikeina hymyilevistä suupielistämme sisään, vaikka olimme jo aivan täynnä alkuruokien sekä pääruokien jälkeen. Minä hykertelen vieläkin tämän ruokakokemuksen johdosta, vaikka illallisesta on jo pari päivää aikaa enkä voi lakata hokemasta, että tuo oli elämäni täydellisin illallinen.

Koko lysti kustansi noin 750 kunaa meiltä kolmelta yhteensä. Ruokien lisäksi tilasimme ruokailun aikana 5 lasipulloa kokista sekä minulle ja Larille oli ruualle punaviinilasilliset. Euroissa illallisemme ruokineen ja juomineen maksoi siis hieman yli 100 euroa. Ei lainkaan paha hinta elämäni parhaimmalle illalliselle. Samalla kun lasku tuotiin pöytään, tarjosi omistaja meille vielä makeat jälkkärisnapsit, jotta tuhti illallinen asettuisi vatsassa oikeisiin uomiinsa. Lari mietti vielä ääneen omistajalle, että voiko hän snapsia ottaa, kun hän on kuskimme, mutta omistaja vitsaili makeasti nauraen takaisin, että aina voi yhden pienen, makean napsun ottaa, sillä tämä on niin korruptoitunut maa, että jos poliisi pysäyttää, niin heilutat vain satasen seteliä niin kyllä se poliisisetä päästää jatkamaan matkaa. Tiedä sitten tuosta, mutta ainakin poistuimme ravintolasta vatsat pullollaan ihanaa ruokaa ja nauraen äänekkäästi suupielet korviin saakka venyneinä.