Polkuja

Eilen meillä oli juhlapäivä, sillä samana päivänä 6.9. juhlimme sekä Larin syntymäpäivää että hääpäiväämme. Jos minun syntymäpäivääni pari viikkoa sitten kuului hyvä ruoka, niin samat suunnitelmat olivat eiliselle. Ensimmäisellä Valle Losca-visiitillämme ihastuimme tuohon ravintolaan niin sydänjuuriamme myöten, että eipä tarvinnut kauaa miettiä ravintolavalintaa, kun oli aika tehdä pöytävaraus eiliselle. Yksimielisesti juhlapäivän ravintolaksi valikoitui jälleen Valle Losca eikä muita vaihtoehtoja tarvinnut edes pohtia.

Valle Losca sijaitsee Opatijan kupeessa Voloskossa. Volosko käsittää kuvankauniin rantakaistaleen, josta 12 kilometrin pituinen Lungomare-rantapromenadi alkaa ja pittoreski Volosko tarjoaakin valokuvattavaa mihin suuntaan tahansa katseensa kääntääkin. Kävimme vajaa viikko sitten kävelyllä Voloskossa, tervehdimme jokaista vastaantulevaa kissaa, sillä Alisahan rakastaa eläimiä pienellä suurella sydämellään loputtomasti ja Voloskossahan näitä ihania kissoja riittää ihasteltavaksi ja valokuvattavaksi ja istahdimme vielä Kaokakaon leipomokahvilaan tajunnanräjäyttävän herkullisille kakkupaloille ja tilaamamme juustokakku sekä kolmensuklaankakku tuntuivat maistuvan myös Alisallekin. Lämmin suositus tuosta konditoriasta, mikäli haluaa kiusata itseään loputtomilla kakku- ja herkkuvaihtoehdoilla ja päättämisenvaikeudella kahvilan herkkuvitriinin edessä.

Eilen suuntasimme dinnerille kuitenkin Valle Loscan tunnelmallisen rustiikkiseen tavernaan, jossa olo tälläkin kertaa oli lämpimän tervetullut ja odotettu. Meidät vastaanotti omistajakaksikosta se toinen osapuoli kuin viimeksi ja myös tällä kertaa saimme parasta palvelua, mitä koskaan olemme ravintolassa saaneet. Tilasimme jälleen hieman listan ohi, sillä kuten viimeksi sanoin, rakastan tätä ravintolan omintakeista tapaa, miten keittiötä saa haastaa johonkin hieman erilaiseen. Alkuun tilasimme yrttisellä pestolla kruunattua paahdettua naudan lihaa salaattipedillä kera artisokkien ja ihanan makeiden viikunoiden sekä carpaccion tyylistä ohueksi viipaloitua raakaa naudanlihaa marinoituna oliiviöljyssä, sitruunanmehussa ja kapriksissa ja carpaccio tarjoiltiin rucolapedillä kera makeiden kirsikkatomaattien ja parmesaanilastujen. Pääruoaksi tilasimme omat annokset ja listan ohi jälleen molemmat tilasimme mehevät pihvit, omani tilasin ratatouillekasviksilla ja Lari tilasi omansa perunakaalilisukkeella. Jälkkäriksi pöytään tuotiinkin Larille valkosuklaamoussea mantelikeksinmuruilla kuorrutettuna ja kylkeen hieman suklaakastiketta ja minun eteeni tuotiin annos istrialaisesta lampaanmaitojuustosta tehdystä ja hunajalla sekä kanelilla maustetusta kreemistä, joka oli kuorrutettu paahdetuilla manteleilla ja lisäksi annoksessa oli karamellimäistä kinuskia sekä suklaakastiketta. Voisiko ihminen enää enempää taivaissa olla, sillä sen lisäksi että menumme kuulostaa varsin vakuuttavalta niin se myös todellisuudessa oli sitä ja sai taas melkoiset ruokaorgiat suussa aikaiseksi? Jälleen aterian päälle talo tarjosi vielä napsut pisteeksi ii:n päälle, minulle makeaa ja Larille voimakasta rakia.

Palvelun erinomaisuudesta kertoo myös se, että Alisallekin tuotiin oma posliinilautanen, jotta hän sai maistella ruokiamme myös ja omistajan jo tuodessa lautasta hän sanoi samantien, että jos lapsi rikkoo lautasen niin se ei haittaa sitten laisinkaan. Omistaja myös sanoi meille, että lapsen sotkut eivät haittaa, hänellä on omia pieniä lapsia ja hän kyllä tietää mitä ruokailu pikkulasten kanssa on, joten meidän tehtävämme on nyt vain rentoutua ja nauttia juhlaillallisestamme ja he huolehtivat sitten siivouksen. Tilatessamme ensimmäisiä juomiamme Lari kysyi ravintolan olutvalikoimaa ja kun omistaja kertoi, että heiltä löytyy vaaleaa, punaista ja tummaa olutta, niin Lari kiinnostui toki tästä punaisesta oluesta, mitä ei koskaan ollut maistanut. Omistaja sanoi, että hän tuo Larille punaisen oluen ja jos Lari ei pidä siitä, niin hän ei veloita siitä mitään ja tuo sitten jotakin muuta juotavaa Larille tilalle. No kyllähän Lari tuosta oluesta piti oikeinkin paljon ja myöhemmin tilasi vielä toisenkin samanlaisen. Vielä lähtiessämme omistaja kätteli meidät läpi ja kiitti vierailustamme toivottaen samalla ihanaa loppulomaa. Tässä ravintolassa todella tuntee olonsa enemmän kuin kuninkaalliseksi ja paluumatkalla loma-asunnollemme sanoinkin Larille, että eikö Valle Losca voisi perustaa Jyväskylään jotain sivubisnestä, sillä ehkä kaikista eniten tulen ikävöimään Kroatiasta tuota ravintolaa.

Meillä kyseessä oli neljäs hääpäivämme eli vuorossa olivat siis keramiikkahäät. Aiemmin hääpäivinämme olemme antaneet toisillemme pienet lahjat, jotka ovat materiaaleiltaan mukailleet hääpäivän nimen mukaista teemaa, mutta tänä vuonna päätimme, että keramiikasta hääpäivänämme turhien kippojen ja kuppien sijaan vastasi ravintolan posliiniastiat, joilta nautimme yhden elämämme täydellisimmistä illallisista. Yhteistä taivalta meillä on takanamme nyt seitsemän vuotta, joista viisi vuotta kihloissa ja neljä vuotta naimisissa. Tähän asti taipaleemme on kulkenut kumpareista polkua, missä on ollut omat huippunsa ja kuoppansa, ylä- ja alamäkensä, mutta yhdessä on silti taivallettu rinnatusten ja matkan varrella meistä kahdesta on tullut kolme ja perheeseen kuuluu toki myös Nala-koiramme. Vaikka joskus suutuksissa on tullut sanottua yhtä ja toista puolin ja toisin, niin en kyllä vaihtaisi tätä meidän omaa supertiimiä mihinkään muuhun, sillä tässä porukassa voi nauraa, itkeä, suuttua, sopia, purnata, löytää yhteinen sävel, hassutella, olla hiljaa, porista kuin papupata, mennä ja tulla ja ennen kaikkea olla oma itsensä. Olkoon siis edessämme vielä monen monta vuotta yhteistä taivalta, yhteistä arkea kokkailuineen, kauppareissuineen ja siivouksineen, yhteisiä matkoja ja unelmien toteuttamista, yhteisiä juhlia kakkukynttilöineen ja serpentiinikoristeineen, yhteisiä hassutteluja ja naamoja väännettynä typeriin ilmeisiin, yhteisiä iltoja telkkaria kainalokkain tuijottaen ja ihan tavallista yhteistä elämää.