Polkuja

Viimeisiä päiviä viedään täällä Kroatiassa ja kotimatkaan on enää pari hassua päivää. Ensi viikolla on aika nostaa suksiboksi takaisin auton katolle, pakata kimpsut ja kampsut kapsäkkeihin, siivota pölyt loma-asunnon nurkista ja suunnata nokka kohti Suomea. Reissu on ollut upea ja olemme nähneet ja kokeneet lukemattomasti hienoja asioita, mutta mites sitten se kotiinpaluu? Ajattelinkin hieman kertoilla, mitä fiiliksiä se herättää?

Ajatukset ovat kääntyneet jo tovi sitten kotosuomea kohti ja arkisempiin aiheisiin näistä upeista, idyllisistä lomamaisemista. Kroatian säätiedotusten ja retkikohteiden nettisivujen sijaan nettiselaimen hakukenttään ovat vaihtuneet jo pikkuhiljaa päiväkodin ja suomalaisten lastenvaatevalmistajien nettisivuosoitteet. Tabletin ja puhelimen näytön täyttävät kuravaatteiden, välikausikenkien, talvikenkien, toppapukujen, välikausihaalareiden sekä kurarukkasten kuvat. Puhelimeen on alettu kasaamaan listaa loputtomista lapsen vaatetarpeista sitä silmällä pitäen, että muutaman viikon päästä alkaa päiväkoti ja viikon päästä tupsahdamme täältä lämpimästä keskelle Suomen syksyä ja huomattavasti viileämpiä lämpömittarilukemia. Kalenteri alkaa täyttymään neuvola- ja lastenlääkäriajoista sekä muista arkisemmista menoista ja kalenteria selataan jo eteenpäin talvilomasuunnitelmia silmällä pitäen ja lomatoiveita pohdiskellen. Mieli vaeltelee jo työarkeen, kohta päättyvään hoitovapaaseen ja aivan uuteen elämänvaiheeseen, kun meillä aikuisilla alkaa työarki ja esikoisella päiväkoti. Sydäntä puristaa ja mieli on jännittynyt uuden aikakauden edessä, miten meidän perhe pujahtaa uusiin arjen raameihin, aiheuttaako päiväkoti itkuja lapselle tai äidille? Pärjääkö lapsi työpäivät ilman vanhempiaan? Pärjäänkö minä ilman lastani työarjen keskellä? Hieman apeana ja eroahdistuksen runtelemana näen mielessäni miten minun on pakko päästää irti itkevän lapsen kädestä ja vakuuttaa hänelle ja ennen kaikkea itselleni, että päivät sujuvat ihan hyvin vaikka äiti on työpaikalla ja lapsi päivähoidossa.

Kotiinpaluu tuo mieleen myös muitakin asioita kuin sadevaatteet sekä uuden aikakauden alun perhe-elämässämme. Kotoa on nimittäin jo hieman ikävä muutamia asioita. Ensimmäisenä tulee mieleen tiskikone! Kun on kaksi kuukautta tiskannut kukin vuorollaan likaiset astiat yhdessä pienessä lavuaarissa, niin todella ikävöin tiskikonettamme ja sen tuomaa arjen helpotusta. Muutoinkin oman keittiön varustusta, mikä on huomattavasti laajempi kuin loma-asuntomme keittiön, on ollut ikävä ja pitkästä aikaa pääsee tekemään vähän monipuolisemmilla keittiövälineillä, padoilla ja astioilla ruokaa. Myös tilava jääkaappi ja pakastin odottelevat kotona mikä on suuri plussa perhe-elämän keskellä. Muutenkin maailmalla pörrätessä huomaa, miten rakas paikka oma koti onkaan. Vaikka siellä aina joku nurkka vähän repsottaakin, jokin sisustusprojekti on aina vähän kesken, aina voisi olla hieman tilavampi keittiö, hieman enemmän tilaa kuivata pyykkiä, hieman tilavampi takapiha, hieman enemmän säilytystilaa tai hieman siistimpää, niin silti se on oma rakas koti, johon yllättävää kyllä, tulee hieman ikävä kahdessa kuukaudessa. On ihanaa saada järjestellä matkalaukun sisältö takaisin omaan vaatehuoneeseen ja köllähtää reissun jälkeen omaan sänkyyn yöunille. On ihanaa saada ympärilleen omat rakkaat tavarat, rakkaat valokuvat ja omasta persoonasta ja eletystä elämästä kertovat esineet ja taulut.

Kivaa on myös päästä ruokaostoksille suomalaiseen isoon markettiin, josta löytyy saman katon alta kaikki tarvittava. Täällä ihanaa on ollut tehdä ostoksia esimerkiksi Rijekan torilla, mistä saa tuoreet ja laadukkaat vihannekset, hedelmät, lihat, kalat, leivät sun muut ruokatarvikkeet edulliseen hintaan. Siltikään torilta ei saa kaikkea, joten torivisiitin jälkeen täytyy vielä suunnata ruokakauppaan ostamaan loput ja mahdollisesti vielä kolmanteen ruokakauppaan tekemään viimeiset täydennykset. Niinpä kahden kuukauden jälkeen on ihanaa päästä suomalaiseen ruokakauppaan, Prismaan tai Citymarkettiin, ja kerätä kärryihin kaikki ostoslistan tuotteet saman katon alta tietäen, että myös laatu on hyvää niin vihanneksissa, lihoissa, juustoissa kuin muissakin tuotteissa ja ennen kaikkea ostoskärryyn saa kerätä ne ihanat, tutut tuotteet, jotka ovat olleet vuosikaudet omia suosikkeja. Ruokaostokset siis kotona ovat huomattavasti nopeammin hoidettu pois päiväjärjestyksestä kuin täällä lomaillessamme.

Ikävä on tullut myös ihmisiä. Täällä olemme vain me kolme ja muutamia sukulaisia olemme reissumme aikana nähneet, jotka ovat matkustaneet tänne moikkaamaan meitä tai lomailemaan kanssamme. Suurinta osaa sukulaisista, ystävistä ja muista tutuista emme kuitenkaan ole nähneet pitkiin aikoihin ja puristava ikävä on hiipinyt vierailulle jo hyvä tovi sitten. Etenkin omaa kummipoikaamme on niin suunnaton ikävä, että en osaa sitä edes sanoin kuvailla, mutta on ihanaa päästä näkemään kaikkia muitakin rakkaita ihmisiä kotosuomessa. Tämä matka on ehdottomasti opettanut sen, että koti on siellä missä läheiset ihmisetkin ovat. Siinä varmasti on se suurin syy, miksi en koskaan voisi muuttaa pysyvästi ulkomaille, sillä ikävöisin Suomesta ystäviä ja sukulaisia aivan liikaa, niitä kun ei saa matkalle mukaan. Matkustamista silti rakastan ja sitä aion ehdottomasti tehdä vastaisuudessakin! Matkustelu samalla avartaa näkemyksiä, mutta se myös kasvattaa kotipaikkarakkautta ja opettaa arvostamaan sitä, mitä on jo saavuttanut ja mitä nyt jo elämäänsä on saanut, ihanan kodin, perheen ja ystävät. Yksi asia täällä on kuitenkin ollut hyvin samanlaista kuin kotona, nimittäin naapurit! Meillä on ollut täällä lomakodissamme aivan huikeat paikalliset naapurit, jotka asuvat täällä ympärivuotisesti ja niin myös kotona meitä odottaa ihan superihana naapurusto, minkä joukossa niin täällä kuin kotonakin olemme viihtyneet paremmin kuin hyvin.