Kun olimme saaneet vahvistuksen meille myönnetystä tontista, kirjoittaneet nimemme talopaketin kauppakirjaan ja allekirjoittaneet lainapaperit myös pankin konttorissa, ajelimme aikalailla tasan vuosi sitten pimeän illan ympäröimänä pankista kotiin ja kotimatkalla juttelimme, että voisiko talollamme olla jokin nimi, vähintäänkin projektin työnimi olisi hauska keksiä. Meillä vanhemmilla oli maltillisempia nimiehdotuksia, kuten vaikkapa Villa Tammilehto. Alisa oli kuitenkin toista mieltä ja kajautti ilmoille oman ideansa; Villa Possu. Siitä asti meille rakentuvan talon nimi on ollut Villa Possu. Ja nyt Villa Possu on nähnyt päivänvalon jo hyvä tovi sitten ja kuoriutunut haaveen poikasesta ihka oikeaksi taloksi ja kodiksi perheellemme. Olen kirjoitellut matkan varrella liudan postauksia kertoen eri rakennusvaiheista, mutta nyt on aika kurkata valmiiseen lopputulokseen. Valokuvasin uutta kotiamme elokuun alussa, kun loppusiivous oli tehty ja koti odotteli vain kalusteita ja asukkaitaan. Tältä lopputulos siis näyttää nyt.
Olen lopputulokseen äärimmäisen tyytyväinen. Rakastan kotiamme ja olen mielestäni tehnyt juuri oikeita ratkaisuja, jotta lopputulos palvelee meitä ja on nimenomaan meidän näköinen. Rohkeasta värien käytöstä olen erityisen ylpeä ja eteisen mansikkaisesta tapetista ammennan iloa joka päivä. En tekisi mitään toisin, mikäli minun pitäisi samalla budjetilla toteuttaa projekti uudestaan, mutta samaan hengenvetoon on pakko todeta, että onneksi tähän projektiin ei tarvitse ihan heti ainakaan lähteä uudelleen, sillä mennyt vuosi on ollut hurjan täynnä tekemistä ja stressiä. Olen todella onnellinen siitä, että projekti on osaltamme nyt ohi, vaikkakin pihatyöt odottavat tekijäänsä vielä ensi kesänä. Nyt on kuitenkin aika pysähtyä nauttimaan työn tuloksista ennen ensi kesän spurttia.
Mikäli budjetti olisi ollut pari kymppitonnia isompi, muutamia asioita olisin kyllä tehnyt toisin. Joihinkin asioihin jouduimme tekemään jonkinmoisia kompromissiratkaisuja rajallisen budjetin vuoksi. Mikäli rahaa olisi ollut käytettävissä enemmän, olisin lisännyt pohjapiirrokseen kymmenisen neliötä lisää. Joihinkin tiloihin olisin kaivannut hieman enemmän väljyyttä, mutta koska neliöiden lisääminen maksaa noin tonnin per neliö ja kosteiden tilojen neliöt ovat vielä kalliimpia, ei näitä neliöitä ollut tässä kohtaa mahdollista toteuttaa. Silti olen todella tyytyväinen näihin sataan asuinneliöön, jotka meillä nyt on käytössä ja mikään tila ei tunnu tälläkään hetkellä liian pieneltä. Kaikki suunnittelemamme tilat toimivat käyttötarkoituksessaan todella hyvin. Pari lisäneliötä olisin kuitenkin voinut sijoittaa pesuhuoneeseen, eteiseen sekä ruokailutilaan ja pesuhuoneeseen sijoitetun wc-istuimen sijaan olisin lisännyt toisen erillisen vessan, mikäli budjetissamme olisi ollut jouston varaa. Kylpyhuoneemme ei myöskään ole vielä sellainen, millaisena sen mielessäni kuvittelen. Toivon siellä joku päivä olevan kapean kylpyammeen ja kylpyhuoneeseen sijoitettu toinen wc-istuin erotetaan muusta pesuhuoneesta todennäköisesti lasiseinällä. Pesuhuoneen katto tullaan maalaamaan valkoiseksi sitten samalla, kun nämä muutkin muutokset toteutetaan. Lisärahan myötä olisin myös laajentanut keittiötä sen verran, että sinne olisi mahtunut ikkuna kaappitilan kärsimättä.
Kotimme yksi onnistuneimpia tiloja on keittiömme. Rakastan sitä! Edellisen kodin keittiö oli tarpeisiimme nähden aivan liian pieni ja ahdas. En viihtynyt edellisen kodin keittiössämme ja huomasin, että aloin karttelemaan siellä ruuanlaittoakin. Uudessa keittiössämme on tilaa vaikka useammallekin kokille. Astiat mahtuvat kaappeihin, kuiva-aineille on oma tilava kaappinsa, työtasoilla on tilaa ruuanlaitolle, keittiössä riittää valoa, materiaalit ovat helposti puhdistettavia, kodinkoneet on sijoiteltu toimivasti ja keittiön ulkonäkökin miellyttää silmää. Erityisesti Meksikosta tuodut välitilan koristelaatat jaksavat ilahduttaa minua ihan joka päivä ja pysähdyn tuijottelemaan niitä tuon tuostakin.
Onnistuimme todella hyvin myös saunan suunnittelussa, josta on tullut yksi kotimme lempihuoneista. Saunan design oli selvillä ensimmäisenä. Kun muut huoneet hakivat vielä muotoaan eikä kodin värimaailmastakaan ollut vielä tietoa, oli meille jo täysin selvää, että meille tulee musta sauna L-lauteella ja kivitornikiukaalla. Ja sellainenhan siitä tuli. Lopputulos näyttää juuri niin hyvältä, mitä etukäteen osasin unelmoida.
Myös kodin säilytystilojen kanssa suunnitelmat menivät nappiin. Eteisen pitkä, 2,5 metrinen kaapisto nielaisee sisäänsä koko kolmihenkisen perheemme sekä koiramme ulkoiluvermeet. Sinne mahtuvat kaikki takit, housut ja haalarit niin kesä-, välikausi- kuin talvikauteenkin, kaikki kenkämme, hatut, kaulaliinat, huivit sekä lapaset, käytössä olevat reput ja laukut, ulkopelit ja kypärät. Tilaa jää myös vieraiden takeille ja kengille. Kotimme kaksi vaatehuonetta nielaisevatkin sitten loput säilytystä kaipaavat vaatteet, laukut ja asusteet. Mahtuu vaatehuoneisiin sen lisäksi lapsen matkarattaat ja silityslautakin sekä lautapelit, varapeitot- ja tyynyt, viltit sekä huovat, jumppamatto, tasapainolauta ja muut tykötarpeet. Vaatehuoneista toinen on sijoiteltu meidän vanhempien makuuhuoneen yhteyteen ja toinen Alisan huoneen yhteyteen. Säilytystiloiksi lasken myös kodinhoitohuoneen, josta olen yltiö onnellinen myös. Kodinhoitohuoneen pitkä kaapisto syö sisäänsä pyyhkeet ja lakanat, pyykinhoitoon ja muuhun siivoukseen tarvittavat tykötarpeet sekä pyykkikaapin. Kodinhoitohuoneen kaappeihin mahtuu piiloon myös kotimme kierrätyskeskus. Keittiön roskakaappiin on sijoitettu bio-, seka- ja muovijäte ja loput kotimme roskien kierrätyksestä tapahtuu kodinhoitohuoneessa, jonka kaappien uumenista löytyy omat paikkansa pulloille, lasipurkeille, metallitölkeille, paperille ja pahville/kartongille.
Tältä valmis lopputulos siis näyttää ja vaikka valmista nyt onkin, niin vielä löytyy aiheita taloaiheen ympäriltä vaikka ja kuinka kirjoitettavaksi tänne blogiinkin ennen kuin ensi kesänä päästään pihasuunnitelmien pariin.
Tässä vielä linkit aiempiin postauksiini liittyen talon rakentamiseen ja omakotitalounelmiimme:
Sisustustöiden aloituksesta muuttovalmiiksi kodiksi
Lattiavalusta sisustustöiden alkuun
Tapettia ja maalia seinille – meidän talosta tulee ihana
Tontin valinta: uudessa kodissamme kaiken muun hyvän lisäksi on myös ihanat maisemat
Talotoimituksesta lattiavaluun
Rakennusluvasta talotoimitukseen
Aurinkoenergia osana omakotitaloasumista
Miten meni omakotitalotontin maatyöurakka?
Aloituskokous pidetty, joten rakentaminen alkaa
Talopakettien kilpailutus – miten vertailla tarjouksia?
Asunto- tai rakennuslainan hakeminen – miten haaveilemansa lainan voi napata ilman vakuuksia?
Vastaa