Avainsana: Sisustaminen
-
Lapsen huoneesta tuli ihana Huvikumpu!
Omakotitalon rakennusprojektissa varmasti ihaninta oli sisustussuunnitelmien teko. Rakastin selata satoja ja satoja eri tapettivaihtoehtoja lävitse niin netissä kuin kivijalkamyymälöissäkin. Kodin värimaailma muuttui moneen kertaan unelmoidessa ja värikorteissa seikkailivat kaikki mahdolliset värisävyt vaaleanpunaisesta aina tummaan metsän vihreään asti. Kodissamme monin paikoin sisustaminen on vielä aivan kesken ja verhoja, valaisimia ja mattoja puuttuu vielä lähes joka huoneesta.…
-
Valmis koti – Villa Possu
Kun olimme saaneet vahvistuksen meille myönnetystä tontista, kirjoittaneet nimemme talopaketin kauppakirjaan ja allekirjoittaneet lainapaperit myös pankin konttorissa, ajelimme aikalailla tasan vuosi sitten pimeän illan ympäröimänä pankista kotiin ja kotimatkalla juttelimme, että voisiko talollamme olla jokin nimi, vähintäänkin projektin työnimi olisi hauska keksiä. Meillä vanhemmilla oli maltillisempia nimiehdotuksia, kuten vaikkapa Villa Tammilehto. Alisa oli kuitenkin toista…
-
Sisustustöiden aloituksesta muuttovalmiiksi kodiksi
Siitä onkin vierähtänyt aikaa, kun viimeksi olen päivittänyt blogiin talokuulumisia. Olemme jo elokuussa muuttaneet uuteen kotiimme ja rakennusprojektin kuulumisten päivittäminen on tyystin jäänyt muiden kiireiden varjoon. Nyt kuitenkin on luvassa melkoinen pläjäys rakennusurakkaamme, sillä tähän postaukseen nivon yhteen koko taloprojektin loppupätkän sisältäen kaikki sisustustyöt ja viimeistelytyöt aina muuttovalmiiksi kodiksi asti. Tekstiä ja asiaa on siis…
-
Tapettia ja maalia seinille – meidän talosta tulee ihana
Talollamme on taas otettu hurjia harppauksia eteen päin sitten viimeisen rakennusaiheisen postaukseni. Yritän löytää aikaa kirjoitella laajempaa postausta, jotta voisin taas niputtaa yhteen hyvän matkaa rakennusprojektiamme ja kerätä vinkkejä ylös, sillä moni asia tälläkin rakentamisen pätkällä on taas opittu kantapään kautta. Katsoin, että olen viimeksi postaillut taloprojektiimme liittyen ajasta ennen lattiavalua ja voitte vain kuvitella…
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.