Avainsana: Unelma
-
Valmis koti – Villa Possu
Kun olimme saaneet vahvistuksen meille myönnetystä tontista, kirjoittaneet nimemme talopaketin kauppakirjaan ja allekirjoittaneet lainapaperit myös pankin konttorissa, ajelimme aikalailla tasan vuosi sitten pimeän illan ympäröimänä pankista kotiin ja kotimatkalla juttelimme, että voisiko talollamme olla jokin nimi, vähintäänkin projektin työnimi olisi hauska keksiä. Meillä vanhemmilla oli maltillisempia nimiehdotuksia, kuten vaikkapa Villa Tammilehto. Alisa oli kuitenkin toista…
-
Sisustustöiden aloituksesta muuttovalmiiksi kodiksi
Siitä onkin vierähtänyt aikaa, kun viimeksi olen päivittänyt blogiin talokuulumisia. Olemme jo elokuussa muuttaneet uuteen kotiimme ja rakennusprojektin kuulumisten päivittäminen on tyystin jäänyt muiden kiireiden varjoon. Nyt kuitenkin on luvassa melkoinen pläjäys rakennusurakkaamme, sillä tähän postaukseen nivon yhteen koko taloprojektin loppupätkän sisältäen kaikki sisustustyöt ja viimeistelytyöt aina muuttovalmiiksi kodiksi asti. Tekstiä ja asiaa on siis…
-
Lattiavalusta sisustustöiden alkuun
Rakennusprojektimme etenee vauhdilla ja sisustustyöt ovat jo pitkällä. Muuttoon on vain pari kuukautta aikaa. Niinpä ajattelin niputtaa rakentamisen vaiheita taas yhteen. Viimeksi kerroin tapahtumista talotoimituksen ja lattiavalun välillä, joten jatketaanpa lattiavalusta eteen päin aina sisustustöiden aloitukseen asti. Suurin yllätys minulle oli se, että koska meille oli jopa Designtalon omat työntekijät, kuten työpäälliköt, sanoneet, että lattiavalun…
-
Tontin valinta: uudessa kodissamme kaiken muun hyvän lisäksi on myös ihanat maisemat
Nykyisessä kodissamme ehdottomasti parasta on upea järvinäkymä Päijänteelle ja sitä näkymää tulee varmasti muuton jälkeen ikävä. Ilman järveä emme kuitenkaan jää uudessa kodissammekaan, sillä järvi sijaitsee aivan yhtä lähellä uuttakin kotiamme. Järvenrantatonttia meillä ei ole, mutta vielä toistaiseksi kaistale järveä näkyy pihallemme asti. Tonttimme ja järvinäkymän väliin jää kuitenkin vielä yksi rakentamaton tontti, jolle ei…
-
Talomme pohjapiirustus
Hyppään hetkeksi Meksikon lomatunnelmistamme tänne talviseen Suomeen ja pitkästä aikaa taloaiheemme pariin. Koitan pian päivittää taas enemmänkin talokuulumisiamme, sillä projekti on ottanut viime viikkojen aikana valtavia harppauksia eteen päin. Yksi asia, mikä rakentuvassa talossamme kuitenkin kiinnostaa varmasti eniten, on pohjapiirustus. Olen tuonut monta kertaa esille täällä blogissakin, että rakennamme suht pienellä ja tiukalla budjetilla taloa…
-
Aloituskokous pidetty, joten rakentaminen alkaa
Kun rakennuslupa on myönnetty, lähtee rakennusprojekti konkreettisesti etenemään sillä, että ensin tilataan rakennusvirastosta tontille talon nurkkapaikkojen sekä korkeusaseman merkintä. Tämän jälkeen kutsutaan koolle aloituskokous, jotta talon rakentaminen voidaan aloittaa. Rakentaminen voidaan aloittaa joko kaksi viikkoa rakennusluvan myöntämisen jälkeen, kun valitusoikeus on umpeutunut ja lupa tulee lainvoimaiseksi tai mahdollisesti jo heti luvan myöntämisen jälkeen, mikäli hakuprosessin…
-
Unelmista rakennuslupaan
Unelmista rakennuslupaan, mitä siinä välissä tapahtuu? Omakotitalon rakentaminen lähtee unelmasta, jossa haaveena on saada itselle ja/tai perheelle unelmien talo, johon voisi asettua kodiksi. Monella haaveet jäävät haaveiksi eivätkä ne koskaan toteudu ja väitän, että yksi syy siihen monen kohdalla on se, että rakentaminen näyttäytyy isona mustana mörkönä, josta ei oikein osaa hahmottaa, mitä kaikkea rakennusprojekti…
-
Hei, me rakennetaan!
Kuukausien pohdinta sen osalta, että rakennammeko uuden vai ostammeko valmiin talon, on vihdoin päättynyt. Jo jonkin aikaa olemme tienneet, että meidän perheelle ainoa, oikea ratkaisu loppujen lopuksi oli päätyä rakentamaan. Tai jos nyt tarkkoja ollaan, niin me itsehän emme tule rakentamaan puuvajaa ja roskakatosta monimutkaisempia rakennelmia, eli siis tilaamme talomme muuttovalmiina talopakettina ja yritämme toimia…
-
Video kuumailmapallolennosta
Kuumailmapallolennostani, jonka perhe ja sukulaiset yllätyksekseni olivat minulle selkäni takana järjestäneet, on kulunut nyt muutama viikko, mutta vasta nyt kerkesin kasailemaan kuvista ja parista videoklipistä muistoksi videon Youtube-kanavalleni. Video on ihana muisto tuosta toteutuneesta unelmastani ja varmasti tulen katselemaan itse vielä monet kerrat kuvia ja tuota videota ja palaamaan mielessäni uskomattoman hienoon kokemukseen. Vielä kerran…
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.