Polkuja

Toteutimme unelmamme vaeltaa koko perheemme voimin Karhunkierros viime elokuussa. Perheemme yhteinen rakas harrastus on retkeily luonnossa, mutta aiemmin emme olleet tehneet luonnossa yönylireissuja. Olimme tehneet kyllä pitkiäkin, parinkymmenen kilometrin pituisia päivävaelluksia, mutta emme olleet koskaan yöpyneet patikkaretkillämme metsässä emmekä olleet tehneet peräkkäisinä päivinä pitkiä päivävaelluksia. Kun kesällä 2020 Kuusamossa lomaillessamme kiersimme perheenä Pienen Karhunkierroksen, syttyi vaeltamisen kipinä. Halusin päästä haastamaan itseni isolle Karhunkierrokselle ja halusin tehdä vaelluksen yhdessä perheeni kanssa. Alusta saakka oli selvää, että mukaan lähtisi myös 5-vuotias tytär sekä perheemme koira. Ajankohdaksi päätimme seuraavan kesän, jolloin palaisimme takaisin Kuusamoon, tällä kertaa rinkka pakattuna neljän päivän vaellusta varten telttoineen ja makuupusseineen ja vaelluskenkien nauhat kiristettynä usean päivän vaellusta varten. Vuoden aikana oli aikaa valmistautua reissuun; tutustua reittiin ja eri yöpymisvaihtoehtoihin sekä suunnitella mm. vaelluksen muonitusta ja hankkia tarvittavat puuttuvat vaellusvälineet.

Teimme kolme erilaista suunnitelmaa vaellukselle, joissa kaikissa oli tavoitteena selviytyä 82 kilometrin vaelluksesta neljässä päivässä kolmella yöpymisellä. Ensimmäinen suunnitelmista oli sellainen, joissa pisimmät vaelluspäivät sijoittuisivat vaelluksen ensimmäisille päiville ja loput päivät olisivat kevyempiä. Toisessa suunnitelmassa kilometrit oli jaettu mahdollisimman tasaisesti jokaiselle vaelluspäivälle. Kolmannessa suunnitelmassa puolestaan sekä vaelluksen ensimmäiselle että viimeiselle päivälle oli hieman vähemmän kilometrejä ja toinen sekä kolmas päivä olivat vaelluskilometreiltään raskaimpia. Päätimme, että kun lähdemme matkaan, niin katsomme ensimmäisenä päivänä, miltä pitkä vaellus painavien kantamusten sekä lapsen ja koiran kanssa tuntuu ja teemme lopullisen retkisuunnitelman ensimmäisen vaelluspäivän kokemuksen perusteella. Otimme tavoitteeksi, että ensimmäisenä päivänä pyrkisimme Oulangan leirintäalueelle asti eli taivaltaisimme 28 kilometriä heti reissun alkuun tuoreilla, jaksavilla jaloilla, jolloin kolme seuraavaa päivää olisivat kevyempiä vähempien kilometrien ansiosta.

1. päivä – Lauantai

Lähdimme Rukalta Karhunkierros-bussilla liikenteeseen hyvissä ajoin lauantaiaamuna. Suuntasimme bussin kyydissä kohti lähtöpaikkaa; Hautajärven luontokeskusta, josta starttaisimme vaelluksellemme. Karhunkierrokselle hyvää opastusta saa alueen luontokeskuksista. Peruskartan saa ilmaiseksi tai erikoiskarttoja, kuten säänkestävän kartan, voi ostaa omaksi luontokeskuksista, sekä siellä osaava henkilökunta osaa kertoa parhaat vinkit vaellukselle. Meille esimerkiksi kerrottiin yhdestä taukopaikasta, joka oli vasta sinä kesänä rakennettu eikä sitä sen vuoksi vielä kartoissa edes näkynyt. Lisäksi luontokeskuksesta osattiin varoittaa pienistä muutoksista reitissä matkan varrella, koska maansortumien vuoksi reittiä oli hieman jouduttu kartasta poiketen muuttamaan reitin loppupuolella. Lähtöpaikassa eli Hautajärvellä on luontokeskus ja lisäksi Karhunkierroksen puolivälin tienoille sijoittuu Oulangan kansallispuiston luontokeskus Oulangan leirintäalueen vieressä ja siellä voi käydä suunnittelemassa reissua jo etukäteen tai tarvittaessa Oulangan luontokeskuksella voi poiketa kesken Karhunkierroksenkin, koska reitti kulkee leirintäalueen ja luontokeskuksen ohitse.

Sää oli puolipilvinen ja lämmin eikä päälle tarvinnut shortseja ja t-paitaa kummoisempaa vaatetusta, joten kaikki loput tavarat olikin pakattuna rinkkaan. Tavarat meillä oli jaettu siten, että Lari kantoi rinkkaa, jossa olivat vaatteet ja ruuat sekä teltta. Minulla puolestaan oli kantoreppu, koska tarkoituksena oli kantaa Alisaa repussa osan matkaa, sillä emme suinkaan kuvitelleet, että Alisa jaksaisi vaeltaa kahdenkymmenen kilometrin päivävaelluksia. Kantoreppuuni oli lisäksi kiinnitetty makuualustat, makuupussit sekä juomavesiä. Nalalla oli selässään koiran reppu, jonka sivutaskuissa Nala kantoi itse oman takkinsa, ruokansa ja kuppinsa.

Ensimmäisenä vaelluspäivänä aika meni ensin hieman totutellessa vaeltamiseen. Larilla rinkka painoi selvästi enemmän, mitä hän oli etukäteen osannut arvata ja rinkan kanssa kulkemiseen tottuminen vei aikansa. Ensimmäisillä kilometreillä Larille iski ehkä pienoinen epätoivokin, että miten 82 kilometristä selvitään painavan rinkan kanssa. Pysähdyimme Perttumakosken laavulle ensimmäiselle evästauolle ja päivällistä söimme Savilammen autiotuvalla. Jalkojen huoltamiseksi joka tauolla vaelluskengät ja sukat otettiin pois jaloista ja annettiin jalkojen ja kenkien tuulettua ja kuivua kosteudesta, mikä toi jalkoihinkin uudenlaista virtaa taas jatkaa matkaa ja toki se ehkäisee myös hiertymien syntymistä, kun päästää kengistä välillä kuuman kosteuden pihalle. Savilammella ruokailun ohessa pidimme myös sadetta ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa ja tuli siinä tutustuttua ensimmäisiin uusiin tuttavuuksiinkin, jotka olivat vaeltamassa myös Karhunkierroksella. Ruuan päätteeksi ja sateen lakattua kello oli jo sen verran pitkällä iltapäivällä, että oli selvää, ettemme pääsisi leirintäalueelle asti, vaan suuntaisimme Taivalkönkään autiotuvalle, johon majoittuisimme ensimmäiseksi yöksi. Ensimmäisen päivän saldoksi tulisi siis 19 vaellettua kilometriä.

Taivalkönkään autiotuvassa oli hyvin tilaa koko perheellemme ja teimmekin tuvan parvelle pedit kaikille; myös Nalalle oli mukana oma retkimakuualusta lattialle levitettäväksi, jotta Nalankaan ei tarvinnut maata kylmää lattiaa vasten. Pedit tehtyämme suuntasimme joen varteen, jonka rauhalliseen suvantoon pulahdimme peseytymään. Vesi oli pistävän kylmää ja sai hengityksen salpautumaan, mutta niin vain huuhdoimme iholta päivän hiet ja pölyt pois, jonka jälkeen oli mukava vetäistä päälle lämmin, puhdas aluskerrasto ja keitellä trangialla iltaruoka, jonka jälkeen kävimmekin suoraa päätä nukkumaan, jotta jaksaisimme pirteänä nousta seuraavaan päivään.

2. päivä – Sunnuntai

Yöllä oli satanut rankasti, mutta minä en ollut havahtunut siihen, että rankkasade oli hakannut tuvan kattoa, vaikka osa tuvassa nukkuneista matkalaisista valittelikin, että sade oli valvottanut yöllä. Pakkasimme kamppeet kasaan pikapuoliin herättyämme, keittelimme tuvan edustalla ulkona trangialla aamupuurot ja kahvit sekä teet ja jatkoimme matkaa. Sää oli jälleen kaunis ja aurinkoinen ja edessä oli hurjat 24 kilometriä matkaa seuraavaan majapaikkaamme, Jussinkämpälle. Taivalkönkään autiotuvalla olimme tutustuneet jälleen uusiin ihmisiin ja kävi ilmi, että monella oli tavoitteena Jussinkämpän autiotupa seuraavan yön majapaikaksi, joten ei muuta kuin toivotimme toisillemme tsempit vaelluspäivään ja huikkasimme, että illalla Jussinkämpän leiritulilla sitten nähdään. Ainakin päivän tavoite oli kirkkaana mielessä, vaikka taivallettavaa oli hurjat kilometrit edessämme. Olimme kuitenkin päättäneet, että Jussinkämpälle päästään, joten ei muuta kuin askelta toisen eteen, mars!

Pidimme päivän aikana taukoa mm. Runsulammen laavulla, jossa hieman tuulettelimme taas jalkojamme ja söimme proteiinipatukat välipalaksi. Lounastaukoa pysähdyimme pitämään Oulangan luontokeskuksella, jossa trangialla keiteltiin nuudelia ja linssejä lounaaksi ja koska etenkin Larille painava rinkka tuntui tänä päivänä erityisen painavalta, niin kävin ostamassa Larille ja Alisalle jäätelöt jälkkäriksi luontokeskuksen myymälästä, jos vaikka jätski toisi pientä lisäfiilistä loppupäivän vaellukseen. Luontokeskukselta ei ollut kuin pieni matka upealle Kiutakönkäälle, johon pysähdyimme hyväksi toviksi lepuuttelemaan hartioita painavilta kantamuksiltamme ja otimme valokuvia muistoksi upean Kiutakönkään ympäristössä. Tämän jälkeen vaelsimme Ansakämpälle asti, jossa pidimme jälleen pienen välipalapatukkatauon ja tuumimme hetken, että jäämmekö sittenkin yöksi Ansakämpälle vai jatkammeko matkaa Jussinkämpälle asti. Kellossa oli vielä kuitenkin hieman aikaa jäljellä ja tuumimme, että kerkeäisimme valoisan aikaan kyllä Jussinkämpälle asti. Sujautimme tuulen kuivattelemat jalat takaisin vaelluskenkiin, pakkasimme roskat rinkan kyljessä mukana roikkuvaan roskapussiin, nostimme reput selkään ja jatkoimme vielä päivävaellusta.

Ohitimme ennen Jussinkämppää puolivälin kilometrikyltin, jossa matkaa takana oli 41 kilometriä ja edessä 41 kilometriä jäljellä. Tuo rajapyykki oli aivan mahtavaa saavuttaa ja palkinnoksi tuota hetkeä varten olimme varanneet kaikille lakut, jotka nautimme puolivälin saavuttamisen kunniaksi. Tuon kyltin ohittaminen antoi aivan uutta puhtia vaellukseen, koska siitä edes päin kilometrikylteissä olisi jäljellä olevien kilometrien määrä pienempi kuin jo taivallettujen kilometrien määrä, mikä antoi uskoa siihen, että me vaeltaisimme Karhunkierroksen onnistuneesti maaliin asti.

Jussinkämpän saavutimme koko sakki silmin nähden väsyneinä. Onneksi Jussinkämppä on iso autiotupa ja sisällä oli hyvin tilaa koko perheellemme. Oli ihanaa nähdä Taivalkönkäältä tutut kasvot Jussinkämpän edustalla istumassa leiritulen äärellä. Hymyilevät, iloiset ihmiset ottivat meidät vastaan ja väsymyksestä huolimatta tunsin oloni voittajaksi, kun uudet tuttavuudet tsemppasivat meitä hienosta suorituksesta, jonka olimme tehneet kuitenkin 5-vuotias lapsi mukana retkiseurueessamme.

Jussinkämpällä ilta sujui samaa kaavaa noudattaen kuin edellisenäkin iltana. Suuntasimme Kulmakkajärven rantaan pesuille hyisen kylmään veteen. Vaikka vesi oli lähes yhtä kylmää kuin avannossa, niin heittäydyin sen pinnalle kellumaan hetkeksi ja odotin, että kylmän kiivastuttama hengitys hieman tasaantuisi. Kylmä vesi rauhoitti vaelluksesta väsynyttä ja ylikierroksilla käyvää kehoa ja tuntui hyvältä rääkätyissä lihaksissa. Iltapesujen jälkeen valmistimme iltaruuan trangialla ja istahdimme hetkeksi leiritulen ääreen juttelemaan päivän tapahtumista muiden matkalaisten kanssa. Kaikki kertoivat mahtavasta päivästään ja kohtaamistaan koettelemuksista. Päivittelimme samoja raskaita nousuja ja jokainen oli onnellinen päästyään kuitenkin päivän päätteeksi määränpäähän perille. Leiritulilla tutustuimme myös pariin uuteen aivan mahtavaan ihmiseen ja ”vaeltajaperheemme” kasvoi entisestään uusilla matkalaisilla. Iltanuotiolla istutun hetken jälkeen naurunremakan rentouttamana kömmimme pimeän tultua autiotuvan laverille nukkumaan ja lepäämään seuraavaa päivää varten.

3. päivä – Maanantai

Uusi aamu Jussinkämpällä valkeni pilvisenä ja sumuisena. Järvelle ei juuri näkynyt, kun usva peitti maiseman ja vaikka varsinaisesti ei satanutkaan, oli ilma käsinkosketeltavan kostea ja tihkuinen. Keitimme ulkosalla porukalla aamupuurot ja pakkasimme kimpsut ja kampsut taas kasaan. Kaikilla tavoitteena oli sama päämäärä; viimeiseksi yöksi tavoitteena oli Porontimajoen autiotupa 24 kilometrin päässä.

Lähdimme taas taivaltamaan jokainen porukka omaa tahtiaan tavoitteenamme, että päivän tapahtumat päästäisiin jakamaan illansuussa Porontimajoen leiritulilla naurun kyllästämänä. Vaelluspäivän ensimmäiset 10 kilometriä osoittautuivat todella haastaviksi ja tällä osuudella maasto oli koko Karhunkierroksen haastavinta. Polku oli korkeaa, tiheää juurakkoa kilometri tolkulla ja Jussinkämpältä Harrisuvannon laavulle asti matkan varrella oli useita rankkoja nousuja. Jalkapohjat menivät hyvistä, sisäänajetuista vaelluskengistä huolimatta rakoille ja jalat maitohapoilla patikoimme nousuja ylös yksi kerrallaan. Hengitys salpautui, suussa maistui veri ja korvissa kohisi. Matkavauhti tippui noin kahteen kilometriin tunnissa ja ajattelimme ettemme ikinä pääsisi Porontimajoelle ennen pimeän tuloa.

Pienelle karhunkierrokselle päästyämme pidimme Harrisuvannon laavulla lounastauon. Saavuimme laavulle juuri, kun sieltä matkaa oman lounastaukonsa päätteeksi olivat jatkamassa pari vaellukselta uutta tuttavuuttamme. Heidän iloisten kasvojen ja tsemppaavien sanojensa ansiosta sekä hyvän energiabuustauksen seurauksena lounastauon jälkeen keho oli taas täynnä tarmoa ja jatkoimme matkaamme. Tästä edes päin maasto oli todella helppokulkuista polkua aina Porontimajoelle asti. Pidimme pienet tauot vielä Siilasmajalla upean Jyrävän kosken kupeessa sekä vielä muutama kilometri ennen Porontimajokea ja illansuussa pääsimme Porontimajoelle perille. Saapuessamme autiotuvalle olivat vastassa jälleen ihanat uudet ystävämme, jotka hymyilivät ja hurrasivat etenkin Alisalle, joka upeasti käveli joka päivä vähintään 12 kilometriä omin jaloin. Alisa oli silmin nähden aivan hurjan ylpeä itsestään ja omasta upeasta suorituksestaan perheemme vaelluksella. Ja niin totta vie oli syytä ollakin ylpeä!

Porontimajoella oli kaksi neljän hengen autiotupaa, jotka olivat jo aika täynnä porukkaa, kun saavuimme perille, mutta sopu sijaa antaa sanotaan, ja niin tiivistimme riviä toisen autiotuvan laverilla, jossa lopulta neljän hengen laverilla nukkui viisi aikuista, yksi lapsi sekä yksi koira. Onneksi satuimme tupaan, jossa majoittuvat ihmiset olivat koirarakkaita ja ensimmäisenä tuvastamme makuupaikan saikin Nala, jonka eräs Karhunkierrosta puolisonsa kanssa vaeltamassa ollut nainen kaappasi kainaloonsa. Ja niin lopulta viimeisellekin yölle meillä oli lämmin nukkumapaikka tuvassa eikä meidän tarvinnut illan pimeässä enää alkaa pystyttää telttaa ulos, sillä lämpötilojen puolesta vaikutti siltä, että seuraavasta yöstä oli tulossa selvästi kylmempi kuin kahdesta edellisestä. Iltapalat söimme leiritulilla, jossa eräs lahtelaisen kaveriporukan jäsen kertoi, että kun hänellä päivän vaelluksen aikana rinkka painoi selkää ja askel tuntui väsyneeltä ja raskaalta, niin hän mietti, että ”hei, perästä tulee 5-vuotias tyttö, joka vaeltaa 82 kilometrin Karhunkierrosta omin jaloin, joten enköhän minäkin, aikuinen mies, jaksa nämä loput kilometrit mukisematta”. Alisa rakasti tätä tarinaa ja hän muistaa sen yhä, miten hän toimi tsempparina niin monelle uudelle tuttavuudelle tuolla vaelluksellamme ja ennen kaikkea ylitti itsensä vaeltamalla upealla asenteella varustettuna ja tuomalla iloa niin monelle noiden neljän päivän vaelluksen aikana.

4. päivä – Tiistai

Viimeiselle vaelluspäivälle herättiin pilvisessä säässä. Kilometrejä oli jäljellä enää 15, mutta tiedossa oli raskaita nousuja, koska edessä oli ylitettävänä vielä mm. Konttainen, Valtavaara ja Ruka ennen kuin maaliportti häämöttäisi edessä. Niinpä aamupalat vedettiin nassuun rivakasti ja hampaiden pesujen jälkeen retkikamat pakattiin viimeistä kertaa taas rinkkaan ja lähdettiin matkaan. Vaeltajaperheemme kanssa toivotettiin päivään tsempit ja sovittiin, että Rukalla tavataan, kaikki voittajina!

Alkumatka sujui mukavasti metsäisillä poluilla, missä maasto oli vaihtelevaa. Oli nousuja ja laskuja ja välillä tasaisempaa. Muutaman kilometrin jälkeen pidimme pienen välipalapatukkatauon laavulla ja lähdimme sen jälkeen taittamaan loppumatkaa, jota oli jäljellä reilut kymmenisen kilometriä. Nousut olivat todellakin nousuja ja pistivät jalat aivan maitohapoille. Lounastimme pienellä suolammen laavulla ennen Valtavaaraa ja lounastauon jälkeen matkaa jäljellä oli kuutisen kilometriä. Alisa ylitti Valtavaaran omin jaloin ja Valtavaaran huipulta vielä viimeisten välipalapatukoiden jälkeen lähdimme ripeästi kohti Rukaa, koska taivaanrannan tumman puhuvat pilvet lupailivat melkoista sadekuuroa niskaamme. Vältyimme kuitenkin sateilta ja Rukan viimeisen nousun jälkeen itku oli herkässä, kun tallustelimme Karhunkierroksen portille kohti Rukan kylää. Me olimme tehneet sen; perheemme unelmasta totta ja vaeltaneet koko karhunkierroksen 82 kilometriä.

Rukalla meitä odotti koko uusi vaeltajaperheemme ja terassille oli valmiiksi meille tuotu kylmät juomat ja Alisallekin upean värinen mansikka-mangojuoma ja Nalalle oma vesikippo. Hetken istuttuamme terassilla ja hypetettyämme kaikkien uskomatonta, hienoa suoritusta lähdimme hotelliin pesuille karistamaan Karhunkierroksen hiet ja pölyt päältämme ja vaihdoimme hieman puhtaampaa ja vähemmän haisevaa vaatetta päällemme ja suuntasimme vielä illalliselle koko porukan voimin. Tähän oli upeaa päättää Karhunkierros. Tämän kokemuksen sekä uudet tuttavuutemme muistaisin kyllä aina. Lisäksi vaeltajakärpänen oli nyt puraissut ja seuraava vaellus on jo mietintämyssyssä muhimassa ja kovaa vauhtia kehkeytymässä ihan oikeaksi suunnitelmaksi.

Koostin myös videon reissustamme, jossa lisää kuvia sekä videoklippejä reissun päältä tunnelmistamme. Pääset katsomaan videon alta.