Avainsana: Saarihyppely
-
Majapaikkoja Rengastiellä
Viivyimme Rengastiellä neljä päivää, joista kaksi oli varattu saaristolle ja kaksi Muumimaailmalle. Matkalla yövyimme kolmessa eri majapaikassa, joista jokainen osoittautui aivan napakympiksi valinnaksi. Jos tekisin Rengastiekierroksen uudelleen, voisin aivan hyvin varata majoituksemme samoista paikoista toistamiseen. Tutustuimme eri vaihtoehtoihin etukäteen ja varasimme majapaikat myös hyvissä ajoin valmiiksi. Mikäli majapaikalla on sinulle merkitystä, suosittelen varaamaan etenkin kesäkaudella…
-
Rengastien tauko- ja ruokapaikat
Lähdettyämme Kokemäeltä suuntaamaan kohti Turun saariston kuuluisaa Rengastietä, valtasi mielen kutkuttava jännitys ja innostunut odotus. Edessä oli uusi reitti, uusia kokemuksia ja mielenkiintoista nähtävää. Suomen saaristo oli tätä ennen omalta osaltani täysin koskematon Ahvenanmaata ja Suomenlinnaa lukuun ottamatta. Valitsimme koluttavaksemme Turun saariston Rengastien pidemmässä mittakaavassaan, jonka kuljimme Turusta Naantaliin hypellen siltoja ja losseja hyväksikäyttäen saarelta…
-
Saarihyppelyä Krabilla Phi Phi- saarilla
Island hopping eli saarihyppely on todella suosittua monissa meren rannalla sijaitsevissa lomakohteissa, jos vain mantereen edustalta vähänkin kaunista ja mielenkiintoista saaristoa löytyy tai mikäli matkakohde itsessään jo sijaitsee saaristossa. Saarihyppelyn voi toteuttaa nopeassa tahdissa yhden päivän aikana tai yhtä hyvin saarihyppelyyn voi käyttää vaikka viikon aikaa (tai miksei pidempäänkin) ja yöpyä joka yö aina uudella…
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.