Olemme syöneet matkamme aikana monesti aivan taivaallisen hyvää ruokaa. Itävallassa kuolattavan hyvää salaattia ja snitseliä, Triestessä uskomattoman maistuvaa pizzaa sekä täydellisesti paistettua entrecotepihviä, Sloveniassa tautisen hyvää pizzaa, Pulassa myös taivaallista pizzaa, Labinissa herkullista pihviä ja lohta, Krkin saarella Stara Baškassa elämäni parhaat simpukat ja täällä lomakodissammekin olemme valmistaneet tavallisen arkiruuan ohessa välillä vähän parempaa, kuten muun muassa todella herkulliset hampurilaiset, kokonaisen yrtein, valkosipulilla ja sitruunalla maustetun broilerin, sitruunaista grillilohta, tuoretta tonnikalapihviä ja naudan pihvit punaviinikastikkeella. Mutta mistä saa Opatijan seudulla parhaat pizzat, siinäpä vasta kysymys?! Meidän kokemuksellamme absoluuttista totuutta ei ole luvassa, mutta pari varsin varteenotettavaa kilpailijaa voisin heittää ilmoille. Opatijasta löytyvä ravintola/pizzeria Roko tai ihanan idyllisen Kastavin helmi Pizzeria Rustica.
Ensimmäiset pizzat täällä Opatija Rivieran lähistöllä söimme lähipizzeriassamme muutaman kilometrin päässä Aurorassa. Ravintola on varustettu terassilla, josta on upea näkymä Kvarnerinlahdelle ja sen lähisaarille. Pizzat olivat todella herkullisia ja maistuivat koko seurueelle erinomaisen hyvin. Ne eivät kuitenkaan päässeet parhaiden pizzojen kärkikahinoihin. Hintojen puolesta kuitenkin varsin hyvä hinta-laatusuhde.
Seuraavaksi pizzamittelöön liittyi Pizzeria Rustica, kun veljeni vei minut syömään sinne. Huomenna on vasta varsinainen syntymäpäiväni, mutta veljeni päätti yllättää minut viime sunnuntaina ja Lari jäi Alisalle lapsenvahdiksi. Kastavissa sijaitsevaa Rusticaa meille suositteli eräs paikallinen, joten kun veljeni ilmoitti vievänsä minut synttäri-illalliselle, ehdotin samantien Rusticaa illan ravintolaksemme. Saavuimme ravintolalle hieman seitsemän jälkeen ja paikka oli aivan ääriään myöten täynnä. Tarjoilijat käännyttivät isoimpia seurueita pois, sillä tilaa ei enää sinä iltana olisi ilman aiemmin tehtyä pöytävarausta. Me kysyimme tarjoilijalta pöytää meille kahdelle ja hän lupasi pöydän muutamassa minuutissa jos jäisimme odottamaan. Odottelimme ehkä kymmenisen minuuttia, kun pöytä vapautui. Väenpaljoudesta päätellen paikka on todella suosittu ja pöytään kannetut ruuat näyttivät herkullisilta ja tuoksuivat vielä mahtavammalta. Tilasimme molemmat pizzat ja nämä pizzat menivät heittämällä kärkeen. Lähelle jopa parasta pizzaa, mitä olen ikinä missään syönyt, mutta italialaiset vetävät tässä taistossa vielä ehkä aavistuksen omaisen voiton kotiin. Todella herkullista kuitenkin! Eikä ruoka ollut hinnallakaan pilattu, sillä pizzat maksoivat noin 45 kunaa kipaleelta ja juomatkin olivat varsin edullisia. Täällä todella oli hinta-laatusuhde kohdillaan, sillä 150 kunalla (reilu 20 euroa) sai kaksi pizzaa, kaksi isoa puolen litran olutta sekä 4 desiä viiniä. Ainoa miinus siitä, että ruokaa sai tilauksen jälkeen odotella aika pitkään, mikä tosin selittynee sillä, kun katsoi ympärilleen. Asiakkaita oli todella paljon. Muuten palvelu oli varsin ripeää.
Muutenkin Kastav on ihastuttava pieni kaupunki kukkulalla, joka kohoaa muutaman sadan metrin korkeuteen merenpinnasta. Kastavin keskustan näköalatasanteelta on hienot näkymät merelle ja vuoristoon sekä rannikkokaupunkeihin ja kyliin. Näkyy sieltä hienosti myös lähisaaret ja esimerkiksi Krkin siltakin. Oletteko muuten huomanneet, että missä tahansa uudessa paikassa täällä käymmekin, niin aina kerron upeista maisemista? Jep, melkeinhän tässä alkaa iskeä jo maisemakrapula tai vähintäänkin tästä upeasta ympäröivästä luonnosta ja sen kauneudesta sekä kaupunkien pittoreskistä tunnelmasta humaltuu ja täyttyy aivan yli äyräiden. Kohta valuvat maisemat ulos jo korvistakin. Kastavin kuvankaunis keskustakin siispä huokuu tunnelmallisuutta ja idyllisyyttä kapeilla yksisuuntaisilla teillään ja illalla tunnelmaa tuo kaupungin kaunis valaistus ja ihmisten puheensorina illallisen lomassa ravintoloiden terasseilla.
Viimeisimpänä pizzataistoon liittyi Opatijan keskustassa sijaitseva Ravintola/Pizzeria Roko, jonka kiviuunissa palaa elävä tuli ja ovesta sisään astuessa nenään leijailee voimakas, kypsynyt juuston tuoksu, mitä raastetaan tuoreeltaan asiakkaiden ruoka-annosten päälle ruokapöydässä. Rokoa on kehuttu yhdeksi Opatijan parhaimmista ravintoloista ja etenkin Rokon pizzoja moni on kuvaillut parhaiksi, mitä ovat maistaneet. Odotukset olivat siis korkealla. Tilasimme veljeni kanssa pizzat ja Lari lähti pihvilinjalle tilaten pihvin gorgonzolakastikkeella ja lisukeperunoilla. Hinnat eivät olleet kalliit, vaikka aiemmin kerroinkin Opatijan olevan hieman kallis kaupunki turismin vuoksi. Tässä ravintolassa hinnat ovat runsaasta turismista ja ravintolan suosiosta huolimatta pysyneet varsin kohtuullisina. Pizzat maksoivat 50-60 kunan välillä kappaleelta. Saimme eteemme herkullisen näköiset pizzat, mutta pienoinen annoskateus vei hieman loistoa pizzoilta, sillä Larin gorgonzolakastikkeella ryyditetty pihvi oli aivan napakymppi. Se oli niin herkullisen näköinen ja maku vielä uskomattomampi, että pizzat aavistuksen kalpenivat tuolle annokselle. Siitäkin huolimatta pizzamme olivat todella herkullisia ja maistuivat erinomaisesti. Rokossa laskun loppusummaksi kertyi noin 320 kunaa (reilu 43 euroa) ja sillä sai kaksi pizzaa ja yhden pihvin lisukeperunoineen, kaksi isoa olutta ja kaksi pepsiä. Pizzat eivät kuitenkaan ehkä olleet aivan kympin arvoisia ja piirun verran pidemmän korren vei tässä rennon letkeässä skabailussa Kastavin Pizzeria Rustica. Tosin Rokon pihvi ja etenkin tuo kastike olivat ehkä paras pihvin ja kastikkeen liitto, mitä olen ikinä maistanut. Se oli uskomattoman herkullista. Joten, jatkossa pihville Rokoon ja pizzalle Rusticaan, joskin Rokonkin pizzat ovat todella herkullisia.
Erityiskiitos vielä lopuksi veljelleni ihanasta illallisesta Rusticassa ja tietenkin ihan superista seurasta!
Vastaa