Avainsana: Käsintehty pasta
-
Lasagne itsetehdyistä pastalevyistä
Blogistani löytyy Karvisen lasagneresepti, pastataikinan teko-ohjeet sekä vinkit pastan tekoon aloittelijalta aloittelijalle. Nyt vuorossa on kuitenkin resepti, joka yhdistää nämä kaikki eli Karvisen lasagnea omatekoisista pastalevyistä tehtynä. Nyt nimittäin on lasagne niin taivaallisen hyvää, että tämän parempaa me emme ole aiemmin tehneet. Kun lasagnen tekee aivan alusta saakka itse pastalevyjä myöten, ei tämä resepti sovi…
-
Kotitekoinen ravioli
Äitienpäivän päivällisellä pääruokana komeilivat ravioliannokset. Ravioli oli tietysti itse tehtyä ja maistui superhyvälle. Tällä kertaa onnistuimme sata kertaa paremmin kuin ensimmäisellä kerralla alkuvuonna, jolloin testailimme pastan valmistusta eikä aikaakaan kulunut puolta päivää. Opit ja tekniikka olivat painuneet muistiin ja muodostimme tehokkaan kahden hengen pastalinjaston, jossa raviolit valmistuivat yksi kerrallaan suit sukkelaan. Lisäksi ensimmäisestä kerrasta viisastuimme…
-
Pastavinkit aloittelijalta aloittelijalle
Lauantaina aloitimme ensimmäisen kerran pastan valmistuksen opettelun. Kokemuksestamme voit lukea täältä. Onnistuimme saamaan kasaan herkullisen aterian, vaikka kaikki ei mennytkään ihan putkeen ja paljon petrattavaakin jäi. Raviolin ja ylipäätään pastan valmistuksesta opimme kuitenkin aivan hurjan paljon. Voi kun joku olisi antanut minulle tällaisen vinkkilistan ennen kuin aloitimme pastan valmistuksen. Kokosin siis listaksi ensimmäiset huomioni, joiden…
-
Pastanjauhantaa
Kerroinkin aiemmin, että Larille joulupukin tuomasta lahjapaketista paljastui pastakone. Nyt oli aika laittaa pastakone testiin ja mistäs me ensikertalaiset vaatimattomasti olisimmekaan muusta aloittaneet pastan teon opettelun kuin siitä ”helpoimmasta” eli ravioleista. Jep, tartuimme siis oikein kunnolla härkää sarvista ja näin jälkiviisaana voisin todeta, että jos vaikka olisimme aloittaneet opettelun spagetista tai nauhapastasta ja valmistaneet sille…
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.