Avainsana: Lammasruoka
-
Shepherd’s Pie
Shepherd’s Pie 1-2 sipulia 3 porkkanaa 2 valkosipulinkynttä 1-2 tl kuivattua rosmariinia 7 tuoreesta timjamin oksasta lehdet oliiviöljyä 400g lampaan jauhelihaa 400g tomaattimurskaa 70g tomaattipyreetä 2 dl vettä 1 lihaliemikuutio 1rkl Worcester-kastiketta 1 dl punaviiniä suolaa mustapippuria 1,5 kg jauhoisia perunoita 1 dl maitoa 2 dl raastettua cheddar-juustoa iso nokare voita Kuori ja…
-
Nyhtölammashampurilaiset
Nyt saadaan viimein ihan kunnolla lammasruokareseptiäkin esille tänne blogiin! Kerroinkin, kun kävimme aiemmin Rantakorven tilalla vähän lampaanlihaostoksilla ja ensimmäisenä herkuttelimme savuleikkeleellä ja lammaswurstilla, mutta varsinaisista lihoista testiin tänä viikonloppuna ensimmäisenä pääsi ostamamme lampaan niska. Koska olemme suuria nyhtölihan ystäviä, mutta aiemmin olemme tehneet sitä vain possusta, niin päätimme, että lampaan niska olisi juuri sopivan tyyppistä…
-
Nyhtölammas
Nyhtölammas Lampaan lapaa, niskaa, paistia tms. Marinadi 1dl oliiviliöljyä 1dl balsamiviinietikkaa 4 valkosipulin kynttä 1 tl kuivattua basilikaa 1 rkl tuoretta timjamia ½ tl sitruunapippuria 2 tl suolaa 2 tl hunajaa 1 tl sokeria Pataan reilu nokare voita 1 sipuli 3 valkosipulin kynttä ½ litraa vettä marinointiliemi Sekoita kaikki marinadin ainekset…
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.