Avainsana: Kalaruuat
-
Hirvikäristystä ja lohicevicheä – ruokapöydässä maistuu suomalainen luonto
Tänään meillä on herkuteltu syntisen hyvällä ruualla ja kotimaisilla herkuilla, missä maistuu Suomen puhdas luonto. Päivällisemme pääraaka-aineina toimivat pakkasesta sulatettu palanen kotimaista kylmäsavulohta, joka jäi yli joululta ja pakastettiin tuolloin myöhempää käyttöä varten sekä Larin sukulaismieheltä saatu itse metsästetty hirven käristysliha syksyn saaliista. Mitä muuta täydelliseen päivälliseen muka tarvitaan, sillä raaka-aineet eivät olisi voineet enää…
-
Ideat joulupöytään: kylmäsavulohiceviche ja kylmäsavuporokeitto
Itsenäisyyspäivän myöhäisellä brunssillamme pöytään katettiin jos jonkinmoisia herkkuja. Oli minitoasteja, voileipäkakkua, minihirviburgereita ja mustikkaista juustokakkua, mutta sen lisäksi oli myös isäni kokkaillut pöytään kylmäsavulohesta herkullisia suupaloja, joissa cevichen tyylinen lohitäyte tarjoiltiin ruisleipäpalalla, ja lisäksi alkuruokana herkuttelimme maistuvalla kylmäsavuporokeitolla. Kylmäsavulohesta tehty täyte oli niin herkkua, että valmistimme samaa ihanuutta heti viime viikonloppuna jo uudelleen ja tällä…
-
Lohikeitto
Lohikeitto 400g lohta 7 perunaa 2 porkkanaa 2 kevätsipulia varsineen / 1 sipuli ½ kukkakaali ½ pussia pakasteherneitä tai vastaava määrä tuoreita 1 litra vettä 1 tl suolaa 3 tl kasvisliemijauhetta ½ lihaliemikuutio 10 mustapippuria 5 maustepippuria hyppysellinen sitruunapippuria 1 laakerinlehti 3 tl kuivattua tilliä tai reilusti tuoretta reilusti tuoretta persiljaa 2,5dl juustolla maustettua ruokakermaa…
-
Mantelikala
Tästä ruuasta voi kyllä puhua mielestäni jo perinneruokana, koska aika monelle tämä ruoka on tuttu jo koulun ruokalasta asti. Ainakin itselleni mantelikala on nimenomaan tuttavuus kouluajoilta saakka. Itselleni mantelikala oli yksi koulun suosikkiruuista, mutta muistan kyllä että monelle se oli yksi suurimmista inhokeista. Monen vuoden jälkeen tuli mieleeni, että voisikos tätä herkkua valmistaa itse ja…
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.